Just nyt

Helteisen kesän jäljiltä sen kyllä huomaa.

Aamulla kiskaisee villasukat jalkaan kun menee keittämään itselleen kahvia ja lämmittämään muksulle maitopullon. Vaatekaapista löytyy muutakin päällepantavaa kuin ne samat sortsit, topit ja pikkumekot, joissa asui puolet kesästä. Pilvinen ja viileähkö päivä kutsuu ulkoilemaan huomattavasti enemmän kuin auringonpaiste ja hellelukemat. Ilma tuoksuu raikkaammalta, on helpompi hengittää.

Muistan kirjoittaneeni blogiin joskus siitä, etten osaa tammikuuta ajatella niinkään uuden alkuna vaan mulle se hetki on ehdottomasti elo-syyskuun taite. Liekö syynä se, että valtaosa aikuiselämästäni on kulutettu koulunpenkkiä enkä kolmen vuoden työssäolon jälkeenkään osaa ajatella, että elämä jatkuu jokseenkin samanlaisena vaikka vuodenaika vaihtuu. Nyt tietysti uutta boostia tuovat tuon jälkikasvun kanssa aloitettavat harrastukset - ja ilmoitinpa minä itsenikin tanssitunnille useamman vuoden tauon jälkeen!

Syksyisin muutoksenhalu kaivautuu luihin ja ytimiin, joskus se on vain uusi hiusväri tai huonekalujen erilainen järjestys, mutta tänä syksynä se taitaa olla jotain isompaa. Ehkä siihen liittyy myös se, että tänä syksynä mulla on elämässä ihan uusi rooli, olen äiti. Toki parisuhteessakin sai opetella ajattelemaan omaa nenäänsä pidemmälle, mutta nyt joutuu ihan uudella tapaa miettimään kaiken myös tuon mini-ihmisen kannalta. En edelleenkään tiedä mistä meidän pieni perhe löytää itsensä kuukauden-parin päästä. Pitäisi myös funtsia vähän jo sitä, milloin palaan töihin ja miten lapsen päivähoito järjestyy, ihan pientä ei kuitenkaan halua tarhaan laittaa. Paljon vielä avoimia kysymyksiä.

Ei kai tässä voi muuta kuin luottaa siihen, että asiat lutviutuvat tavalla tai toisella. Löydän oman tapani pitää huolta itsestäni, keksimme meidän tarpeisiimme sopivan asumisjärjestelyn ja kaiken keskellä osaamme nauttia pojan vauva-ajasta ja tehdä asioita yhdessä, perheenä. Koska, just nyt, se on tärkeintä.