tiistai 5. kesäkuuta 2018

Vauva 1kk & 2kk

Morjensta pöytään ja hyvää alkanutta (viileähköä o_O) kesäkuuta! Melkoinen säänmuutos helteisen toukokuun jälkeen, mutta eiköhän me vielä saada nauttia auringosta, kesähän on virallisesti vasta alussa. Ellei sitten perinteisesti juhannusta vietetä pipo päässä ja villasukat jalassa, saa nähdä. Itselle kuitenkin tämä hiukan viileämpi sää on enemmän kuin tervetullut, nukkuu poikanenkin paremmin päikkäreitä ja on helpompi pukea tuo kylmäraajainen tapaus pelkäämättä että ihan läkähtyy.

Ajattelin rustailla tänne ylös aina kuukausittain pojan kuulumisia, samaan tapaan kuin siskoni omasta jälkikasvustaan, jotta jää itsellekin muistiin nämä hiukan hämärän peittoon jäävät vauvavuoden etapit. Tässä kuussa saavutetaankin jo 3kk ikä ja ensi kuussa saisi periaatteessa alkaa maistella kiinteistä, jehna miten aika suorastaan lentää! Vauva on samaan aikaan niin kovin iso ja niin kovin pieni, että välillä ihan pysähtyy ihmettelemään tuota kasvavaa ja oppivaa ihmisenalkua.

Poika 1kk
 
Body Littlephant / pöksyt Papu / sukat Converse (kaikki lainassa siskon muksuilta)

- Saavutti neljän viikon iässä 18.4. vihdoin syntymäpainonsa, meni jopa ohi muutamalla grammalla. paino 3955g (3930), pituus 55,7cm (53), pään ympärys 38,7cm (37,2).
- Osittaisimetyksellä, lisämaitona Arlan luomukorvike, yöt pelkällä rintamaidolla.
- Vaippoina Libero Newborn koko 2.
- Vaatekoko 50-56.
- Nukkuu yöt todella hyvin omassa pinniksessään meidän makkarissa, iltamaito 21-22 aikoihin ja herää vasta aamuyöstä syömään.
- Ottaa katsekontaktia sekä ihmisiin että leluihin, viihtyy suht hyvin Tripp Trappin newborn-istuimessa.
- Peikkotukan seasta löytyy aika reippaasti karstaa, sitä rapsutellessa...!
- Menopeleinä harmaat Nord Active -yhdistelmävaunut sekä sininen Cybex Cloud Q -kaukalo.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ristiäiset juhlittiin varsin aurinkoisen äitienpäiväviikonlopun lauantaina. Silloin seitsemänviikkoinen Eeli-poikamme kastettiin Mynämäen kirkossa, jossa allekirjoittanut on saanut saman toimituksen 30 vuotta sitten ja kummeiksi lupautuivat siskoni sekä meidät ystävät Sini ja Mikko. Mini oli muuten aika nätisti mutta päätti sitten puklata Mikon takinhelman kautta lattialle, läiskähdys vaan kaikui kirkon kiviseinistä kesken toimituksen :D Nooh, pienten lasten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, Tommin kummitäti ojensi nenäliinan jolla saatiin puklu siivottua lattialta ja siskoni kipaisi sakastista hakemassa harson pojan ja kummisedän siistimistä varten.
Body  Kappahl / housut & henkselit Name It / rusetti mun hiuspinni / tossut FMAM (siskon kuopukselta lainassa, mutta tippuivat jalasta niin vaihdettiin "tennarisukkiin")

Kakkukahvit nautittiin kirkon viereisen Yhteiskoulun tiloissa, ennen kahvitarjoiluja kerroimme vieraille nimen valinnasta ja serkkuni esitti äitinsä miesystävän kitarasäestyksellä Juha Tapion kappaleen Sydän jota rakastan sekä Anna Puun Mestaripiirroksen. Esitys oli varsin ihana ja varsinkin ensimmäisen kappaleen aikana sain pyyhkiä kyyneleitä silmäkulmista, kun kyseistä kappaletta kuunneltiin aikalailla repeatilla pojan ensimmäiset elinviikot. Kahvittelujen jälkeen pienemmällä porukalla jatkettiin vielä Mynikseen saunomaan, Tommi oli tehnyt pari ristiäisoluttakin 8)

Poika 2kk
Body H&M / housut Name It / sukat Converse
 
Body Tutta (äp) / housut Papu / sukat Converse

- 22.5. TYKSin kehitysseurantapolilla mitattu 4755g ja 58,8cm, py 41cm
- Ensimmäinen annos rotarokotetta annettu 4.5.
- Kannattelee aika hyvin päätään sylissä ollessa, mutta vatsallaan ei vielä jaksa pitkiä aikoja treenailla (kuten kuvasta näkyy...). TYKSistä saatiin ohjeeksi treenata joka päivä sekä pyyherulla kainaloiden alla että ilman apuvälineitä. Harjoittelun mielekkyys suoraan verrannollinen senhetkiseen vireystilaan...
- Vaatteista menee edelleen 50-koko, tosin lahkeiden ja hihojen pituus alkaa loppua ja bodyissa tarvitaan jatkopalaa (ekan kuvan sydänbody). Kaikki 56-kokoiset sentään saatu käyttöön ja muutamia kesävaatteita on koossa 62.
- Vapun tienoilla alkoi hymyillä ja ristiäisten jälkeen alkoi höpöttely.
- Tripp Trappissa ja Skiphop-lelumatolla huitoo ja mölisee värikkäille, rapiseville ja heliseville leluille.
- Imetys vähentynyt, koska nukkuu yöllä niin pitkän pätkän että herättyään kaipaa korviketta nälkäänsä.
- Säännöllinen vuorokausirytmi alkanut muodostua, nukkuu aamupäivällä pitkät päikkärit ja iltapäivällä/alkuillasta parit lyhyemmät. Yöunille menee yhdeksän maissa.
- Ei nuku kaukalossa ellei auto ole liikkeellä, joten pidemmillä kaupunkireissuilla aina vaunukoppa mukana. Kaukalossa myös hikoilee huomattavasti normaalia enemmän.
- Päässä edelleen karstaa, aina löytyy uutta tuolta pehkon seasta vaikka luuli saaneensa kaiken pois.

Piti välillä oikein pysähtyä miettimään että missä vaiheessa mikäkin asia on tapahtunut, tuntuu että vähän kaikki on tullut mukaan "just äsken" mutta onhan esim. hymyjä saatu ihastella jo yli kuukauden päivät (: Ensimmäinen ulkomaanmatkakin on varattuna heinäkuulle, aloitetaan rauhallisesti tuosta länsinaapurimme pääkaupungista ja matkatkin taitetaan laivalla niin saa huoletta matkustaa vaunujen kanssa. Googlailin eilen matkustusvinkkejä pienen vauvan kanssa ja aloin jo alustavasti pohtia ensimmäistä lentomatkaakin... ;)

torstai 17. toukokuuta 2018

Synnytyskertomus pt. II (osastolla)

No niin, jospa muutaman sanan vielä runoilisi osastolla olosta ja toipumisen ensiaskelista.

E oli tosiaan ensimmäiset elinvuorokautensa keskolassa rajun alun takia. Oli hurjaa kun sellaisella pienellä rääpäleellä meni piuhoja siellä täällä ja kanyyli löytyi sekä kämmenselästä että otsasta, oli kuulemma saanut antibioottia sekä kipulääkettä kun aristi niin paljon sitä imukupista tullutta pahkaa. Kuulin myös jälkikäteen hoitajilta että poika oli ollut todella ärtynyt ensimmäiset tunnit nopeasta toipumisesta huolimatta, mutta rauhottui kuulemma heti sen jälkeen kun oli päässyt ekaa kertaa mulle ihokontaktiin (: Mä olin vielä aivan kuollut, joten pääsin lepäilemään samalle osastolle johon olin tullut käynnistykseenkin ja Tommikin lähti kotiin suihkuun ja päikkäreille.

Osastolla hoitajat kyselivät multa imetyksestä ja sanoin että asia on mulle edelleen mysteeri, joten kokeiltiin käsinlypsämistä ja olin ihan äimänä kun kummastakin rinnasta saatiin pari tippaa tiristettyä. Sain ohjeet sähköpumpun käyttöön yms. jotta saataisiin maidontuotanto käyntiin vaikka vauva ei ollutkaan vierellä koko ajan. Kävin ilmeisesti jotenkin niin ylikierroksilla etten pystynyt hetkeksikään torkahtamaan, joten siinä juttelin yhden meijän vauvaryhmän äidin kanssa (hänen poikansa oli myös keskolassa) ja söin lounasta, jonka jälkeen lähdin hieman haparoiden hipsimään kohti keskolaa. Poika olikin juuri hereillä niin sain ottaa hänet heti syliin ja torkuttiin supermukavassa nojatuolissa ehkä puolisen tuntia. Keskolan hoitajan kanssa kokeiltiin myös ensimmäistä imetystä, oli aika villi tunne kun yhtäkkiä E sai kunnon otteen ja alkoi imeä! Mä taas hormonipäissäni itkeä pillitin ja sain soperrettua hoitajalle että voisiko hän ottaa kuvan todisteeksi tästä jos jostain syystä jääkin myös viimeiseksi kerraksi... Imetyksen jälkeen mä lähdin taas osastolle ja käytiin alkuillasta vielä Tommin kanssa yhdessä keskolassa, Tommi pääsi vaipanvaihtohommiinkin. Illalla kun kaaduin osaston sänkyyn niin olin ollut hereillä aikalailla 40h niitä muutamia torkkuja lukuunottamatta.
Torstaiaamulla herätessä oli melko höperö olo. Pikkuhiljaa aivot kasailivat edellisten päivien tietoja kokonaisuudeksi, tajusin olevani TYKSissä, mulla ei ollut enää raskausmahaa (ainakaan ihan niin isoa) ja totesin, että mulla on vissiin poikavauva samassa rakennuksessa :D Tommikin laittoi heti aamusta viestiä että "Onko tää totta, onko meillä poika?". Mulla oli edelleen jokseenkin jyrän alle jäänyt olo, mutta lähdin taas heti aamupalan jälkeen E:n luokse, harjoiteltiin taas imetystä ja vaipanvaihtoa. Pojalle oli myöhään edellisenä iltana laitettu nenämahaletku ja kuulemma yöllä oksentanut ruskeaa limaa, oli siis ilmeisesti hörpännyt vähän lapsivettäkin jossain kohtaa. Onneksi muuten osoitti koko ajan piristymisen merkkejä, käsien hienomotoriset spontaanit liikkeet olivat lisääntyneet ja oli selvästi ottanut Tommiin katsekontaktia.

Perjantaina singahdin heti aamusta keskolaan, sillä yhdeksältä oli lääkäreiden kierros niin menin kuuntelemaan heidän mielipiteensä pojan voinnista kun se keskiviikkoaamuinen selostus oli jostain syystä mennyt vähän ohi... Meinasin taas torkahtaa siinä supermukavassa nojatuolissa vauva sylissä istuen kun lääkärit pamahtivat paikalle ja ensitöikseen kysyivät multa miten E:llä menee. Hetken jouduin keräilemään aivosoluja kasaan, jotta sain selitettyä edes jotain järkevää ja lopputuloksena lääkärit totesivat etteivät näe estettä sille että mini pääsisi vielä saman päivän aikana mun kanssa yhdessä osastolle. Mua jännitti se tosi paljon, kun tuo oma toipuminen oli vielä todella kesken ja varsinkin kaikki istumiset ja sänkyynmenot tuottivat vielä vaikeuksia epparihaavan takia. Perjantaina alkuillasta siis kerättiin taas mun kimpsut ja kampsut, siirryttiin synnytysvuodeosasto 2:lle ja odoteltiin että osaston lastenhoitaja käy pojan hakemassa meidän luokse.
Tommin lähdettyä ja mun syötyä iltapalaa pyysin hoitajaa auttamaan vauvan mun paidan sisälle ihokontaktiin, pienen iltaimetyksen jälkeen nukahdettiin molemmat. Yöllä piti soittaa hoitaja paikalle kun en pystynyt yksin nousemaan ylös vauva kainalossa ja E:nkin oli tarkoitus saada lisämaitoa imetysten lisäksi. Osastolla sanottiin, että ei tarvitse syöttää x tunnin välein vaan mennään pitkälti vauvantahtisesti, mutta pojalla oli paino laskenut sen verran että imetyksen yhteydessä tehtävien syöttöpunnitusten perusteella päätettiin että noin kolmen tunnin välein olisi hyvä antaa lisämaitoa. E vaan oli niin hyvä nukkuja että välillä vähän venähti nuo välit :D
Oli sopivasti viikonloppu niin Tommi vietti paljon aikaa meidän kanssa ja otti vetovastuun vaipanvaihdoista sekä pulloruokinnasta, ilmeisesti musta näki kilometrien päähän että oon edelleen ihan romuna synnytyksestä. Muutamia vieraitakin kävi ja viikonloppu kului nopeasti. Maanantaiaamuna vauvasta otettiin verikokeita ja fysioterapeutti tuli tarkistamaan näkyykö vielä merkkejä hapenpuutteesta. Saatiin lähete kehitysseurantapoliklinikalle kun poika on kahden kuukauden ikäinen (eli ensi viikon alussa, jaiks!) ja ennen puoltapäivää oli vielä lastenlääkärin tarkistus. Olin sanonut Tommille että ottaa kaukalon ja kotiutumisvaatteet mukaan ihan varmuuden vuoksi ja niin me päästiinkin maanantaina yhdessä kotiin koko poppoo (:
Nyt on tosiaan vajaat 2kk harjoiteltu elämää kolmihenkisenä perheenä, ristiäisetkin juhlittiin äitienpäivän aattona. Melkoiset helteet pukkas jo tähän toukokuulle, normaalisti varsin hyväuninen jäpikkä on tässä viime päivät nukkunut sellaisia 20-30min pätkiä päikkäreitä. Onneksi torppa pysyy siedettävän viileänä ja yöt nukutaan pääsääntöisesti hyvin. Ja yllättävän hyvin olen pärjännyt kaksin E:n kanssa, onneksi mulla on lähipiirissä muitakin äitiyslomalaisia tai muuten vapaallaolijoita niin aina on saanut seuraa kun on liikenteeseen lähtenyt. Tommin siskokin jää kesäkuun alussa pois töistä, heidän kuopuksensa on määrä syntyä heinäkuussa. Mahtavaa kun E:llä on puolen vuoden säteellä sekä vanhempi että nuorempi serkkupoika ja muutenkin rakastava suku ympärillä. 

Nyt menee niin siirappiseksi että taidan lopetella ja syödä lounasta kun tuo muksu näyttää nukkuvan yllättävän hyvin, löytyi vaunuille tarpeeksi viileä spotti kellarin ovenpielestä, siihen ei aurinko pääse oikein missään kohtaa päivää paistamaan ja lämmittämään :D

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Synnytyskertomus

Nyt kun mini on kolmen viikon ikäinen ja arki alkaa tasaantua pikkuhiljaa niin olen ehtinyt jotenkin prosessoida tuon maaliskuisen kokemuksen, joka ei mennyt about yhtään niin kuin olin suunnitellut ja päättyikin siihen että vauva lähti tehon kautta keskolaan ottamaan vähän vauhtia elämänsä alkutaipaleelle. Varoituksena, että postaus on aivan megapitkä ja hyvinkin yksityiskohtainen, lukeminen omalla vastuulla (varsinkin mikäli vasta harkitset raskautumista :D).

Menin siis tiistaiaamuna 20.3. TYKSiin yliaikaiskontrolliin, jonka toki tiesin hyvin suurella todennäköisyydellä tarkoittavan synnytyksen käynnistystä. Viikonlopun supistukset olivat sentään jotain vähän tehneet niin saatiin homma käyntiin ballongilla eikä tarvittu lääkkeellistä avitusta. Lääkäri teki myös pikaisen kokoarvion vauvasta ja olin iloinen kuullessani että mitään viisikiloista järkälettä sieltä ei pitäisi olla tulossa. Jäin siitä osastolle ja ajattelin pysyä aktiivisena saadakseni synnytyksen kunnolla käyntiin, ballongin kanssa istuminen oli vaikeaa joten oli sinänsä helppo pysyä pystyasennossa. Parin tunnin välein piti käydä käyrillä tsekkaamassa vauvan vointia, ja siinä iltapäiväyhden jälkeen käyrillä maatessani supistukset alkoivatkin yhtäkkiä suht napakoina, kaksi tuntia ballongin laiton jälkeen. Oli aika vaikea ottaa supistuksia vastaan makuuasennossa, joten sain myöhemmät kerrat hengailla seisten, kunhan varoin sotkeutumasta johtoihin. Mulla oli sellainen pieni nystyräinen hierontapallo mukana ja sen puristaminen kämmenissä sekä lantion keinuttelu auttoivat supistuskipuun parhaiten.
 Iltapäivällä vielä hymyilytti

Tommi tuli töiden jälkeen seuraksi ja puoli seitsemän jälkeen totesin että mulla on jalat aivan väsyneet siitä tuntikausien steppaamisesta, pakko mennä hetkeksi sängylle lepäilemään. Olin iltavuoron hoitajilta saanut myös lämpögeelipussin, sen pitäminen alavatsalla supistuksen aikana oli myös suuri helpotus, joten uskalsin mennä makuuasentoon. En ehtinyt siinä makoilla edes puolta tuntia kun vatsassa tuntui pari poksahdusta ja lapsivedet pläjähti siihen sairaalasängylle. Se oli nimenomaan sellainen jenkkileffojen "my water just broke" -hetki ja Tommi olisi aika pahasti ollut tulilinjalla jos mulla ei olisi ollut housuja jalassa :D

Paikalle kutsuttu hoitaja sitten totesi että vesi on vihertävää ja lähti soittelemaan synnärille että onko parempi mennä sinne seurantaan, vauvan sykkeet olivat kuitenkin edelleen normaalit. Vesienmeno sai myös supistuksista tuplasti kipeämpiä, olin edeltävien luullut olevan kovia joten kivun voimakkuus pääsi vähän yllättämään. Ballonkikin napattiin siinä samaan syssyyn pois, oli ilmeisesti tipahtanut kohdunsuulta jo aiemmin mutta jostain syystä ei ollut tullut ulos asti. Tässä vaiheessa siis nelisen senttiä auki, mutta lapsiveden värin ja supistusten vahvuuden perusteella mut lähetettiin saliin, jossa oli myös paremmat mahdollisuudet kivunlievitykselle.

Saliinmennessä Tommi pyysi myös mun siskon paikalle, koska noh, lähisuvussa on nähty niin nopeita synnytyksiä että ajateltiin ettei tässä kauaa nokka tuhise ja vauva on ulkona vielä saman vuorokauden puolella. Kello oli tässä vaiheessa jossain kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Ehdittiin salissa nopeasti nähdä iltavuoron kätilö kunnes tuli vuoronvaihto ja yövuoron kätilö tuli esittäytymään. Olen kuullut kauhutarinoita joistain synnärin työntekijöistä mutta ah, mulle osui aivan ihana nuori kätilö kohdalle! Vaikka mä siinä puhisin aika tiukkojen supistusten keskellä niin kätilö-Elinan kanssa jutskailtiin ja heitettiin läppää, ja siinä ohessa ehdotti mulle erilaisia kivunlievityskeinoja. Ensimmäisistä ilokaasuhönkäyksistä tuli vähän pöhnäinen olo ja sanoinkin siinä että fiilis on kuin Lyni-illan jäljiltä. Kävin jossain kohtaa suihkussakin, mutta palelin niin kauheasti että halusin vaatteet takaisin päälle. Supistukset olivat siinä 22-23 aikaan niin pitkiä ja kipeitä, että edelleen arvuuteltiin tuleeko vauvasta kalat vai oinas.


Puolenyön jälkeen meikäläistä ei kauheasti enää naurattanut. Kovat supistukset olivat kestäneet yli viisi tuntia eivätkä olleen avanneet kohdunsuuta juuri yhtään siitä 4-5 sentistä jossa oli ollut saliin siirryttäessä. Vedin ilokaasua kuin viimeistä päivää, sen vuoksi myös mun suuta kuivasi ihan järkyttävästi ja kaikki supistusten väliset hetket Tommi antoi mulle vettä tai mehua. Tajusin vasta jälkikäteen siskon kanssa jutellessa että vedin oikeasti varmaan kolme litraa nestettä naamariin siinä n. kuuden tunnin aikana o_O Jossain yökahden aikoihin oon alkanut vinkua epiduraalia, kun supisti niin tiheään etten saanut hetkeäkään levättyä ja pelkäsin että ponnistusvaiheessa multa ei sitten löydy enää voimia. Tovin vielä kätilö kannusti selviämään ilokaasun, lämpögeelipussin ja tens-laitteen turvin, mutta kun en vieläkään ollut sitä kuutta senttiä enempää auki niin vihdoin 3:24 sain epiduraalin, jonka kanssa ehkä torkahdin, tai ainakin vajosin johonkin suloiseen kivuuttomuuskuplaan.

Yhtäkkiä havahduin siitä kuplastani kun saliin alkoi ilmestyä lisää väkeä ja tokkuraiset aivoni nappailivat ilmasta sanoja "imukuppi", "leikkuri", "sektio". Menin jonkinasteiseen paniikkiin, mutta onneksi sisko otti tilanteen haltuun ja rauhallisesti väänsi mulle rautalangasta mikä on homman nimi, vauvan sykkeet oli sen verran laskussa että ponnistaminen olisi aloitettava aikalailla heti. Imukuppi ja episiotomia oli mun synnytyspelkojen kärjessä heti sektioon joutumisen jälkeen, mutta tietty päämääränä oli sillä hetkellä ainoastaan saada mukula ulos elävänä. Kohdunkaulaa oli vielä pieni reuna jäljellä, joten lääkäri työnsi käsin sitä pois tieltä mun ponnistaessa pelkän paineentunteen ohjaamana, olinhan saanut epiduraalin vain puolisen tuntia aiemmin niin en tuntenut juuri mitään vyötäröstä alaspäin. Tuntui että aloin ponnistaa ilman että vauva olisi vielä lähelläkään synnytyskanavaa, ja yksi hoitaja jopa painoi mua mahan päältä aina kun ponnistin. Tähänastisessa elämässäni en ole kokenut mitään niin turhauttavaa kun kokoan kaikki voimani ja puserran minkä ikinä jaksan, ja sitten joku sanoo "hyvähyvä, pää on melkein jo ulkona". Siinä hetkessä mietin että halkaiskaa mut tai jotain, en jaksa enää, mutta jotenkin vaan apinanraivolla puski eteenpäin vaikka tuntui että päästä poksahtaa kohta joku verisuoni.

Vain 22 minuutin (joka tuntui noin viikolta) ponnistamisen jälkeen klo 4:34 näin jalkojeni välissä makaavan harmahtavan mötkäleen joka ei päästänyt pihaustakaan. Tuijotin vauvaa ja ympäröivä huone pimeni ympäriltä, olen kuulemma kysynyt sukupuolta ja sitten hätääntynyt miksei se rääkäise. Muistan miettineeni että nyt et jumalauta kuole etten mä tehnyt tätä kaikkea turhaan. Hoitohenkilökunta siinä antoi meidän rauhassa ihmetellä vastasyntynyttä poikaamme, joten joku aivosolu päässäni ymmärsi että ei tässä ilmeisesti mitään hengenhätää ole. Hetken päästä kuitenkin sanoivat vievänsä pojan virkoamaan, Tommi lähti mukaan ja mä en jaksanut juuri muuta miettiä kuin että saatana mikä työmaa. Jännä kyllä, tässä vaiheessa en mitenkään panikoinut vaikka tosiaan tulokkaasta ei salissa saatu irti muuta kuin pari pihausta eikä kukaan osannut sanoa miksi oli joutunut ahdinkoon tai kuinka kauan ehti kärsiä hapenpuutteesta. Juttelin lääkärin kanssa siinä jo samalla kun hän ompeli episiotomian jatkeeksi tullutta pientä repeämää, kauheasti en keskustelusta muista mutta mulle oli tärkeintä kuulla, että itse en olisi mitään voinut tehdä eritavalla, ja sain kehuja siitä miten hyvin tsemppasin vaikka olin varmasti todella uupunut.

Jälkeiset tulivat aika helpolla ja istukka oli kuulemma täydellinen, kohtukin lähti supistumaan hyvin. Olin valvonut aikalailla vuorokauden, mutta ilmeisesti jossain hormonikuohussa höpöttelin kätilö-Elinan kanssa mm. tatuoinneista siinä kun hän tikkasi mun epparihaavaa kiinni. Aika pian yksi hoitajistakin tuli kertomaan että poika alkoi pian keskolaan pääsyn jälken hengittää itse, ei siis ensimmäisen vartin happikaappihoidon lisäksi tarvittu edes happiviiksiä. Jonkin ajan kuluttua myös Tommi tuli takaisin ja kertoi pienokaisen availleen jo silmiäkin ja että oli päässyt syöttämään häntä tuttipullolla. Oli aika pöllämystynyt olo kummallakin, ihmeteltiin vain että onko meillä oikeasti vauva ja ONKO SE OIKEASTI SIIS POIKA :D Tommi näytti mulle myös ottamiaan kuvia, vauvalla oli kasvot ihan turvoksissa ja muutenkin näytti "vieraalta", mutta tärkeintä oli nähdä ja kuulla että suurin hätä oli ohi. Saatiin myös kuulla, että mikään ei viitannut pidempään hapenpuutteeseen ja että poika lähti kaikinpuolin toipumaan hämmästyttävän nopeasti. Apgar-pisteitä tosin ei herunut kuin 3/4/4, mutta olisi voinut mennä huonomminkin...

1. vaiheen kesto 08:57
2. vaiheen kesto 00:22
3. vaiheen kesto 00:16
Yhteensä 09:35

Saatiin aamupalaa ja mä kävin pikaisesti suihkussa, kun odoteltiin että osastolta tullaan mua hakemaan. Olin vielä aika heikossa hapessa, enkä olisi mitenkään päin pystynyt istumaan pyörätuolissa, että tulivat sängyn kanssa ja mietittiin milloin pääsen vihdoin pojan luokse. Toinen hoitajista sitten keksi soittaa keskolaan ja kysyä voidaanko siinä samalla reissulla pyörähtää siellä, jotta meidän ensikontakti ei venähtäisi niin pitkälle. Poika olikin onneksi avohuoneessa jossa ei sillä hetkellä ollut muita vauvoja niin mut saatiin sängyn kanssa kärrättyä paikalle. Olin ehtinyt jo murehtia että tunnistanko oman vauvani ja vielä enemmän että tunnistaako hän mut äidikseen, ja mua jännitti ihan hirveästi koko sen matkan synnäriltä keskolaan. Juuri kun päästiin perille niin kuulin rääkäisyn, sanoin heti että tuo taitaa olla meidän vauva ja aloin itkeä ihan holtittomasti. Keskolan hoitajat asettelivat pojan mun paidan sisään ja mä vaan paruin onnesta, tälläkin hetkellä nousee kyyneleet silmiin sitä hetkeä muistellessa.
Oltiin keskolassa yhteensä puolisentoista tuntia, siitä ajasta nukuin poika kainalossa varmaan tunnin. Paikalla oli myös lastenlääkäreitä kertomassa pojan tilanteesta, mutta meille ei Tommin kanssa kummallekaan jäänyt hirveästi muistikuvia - paitsi tärkein tieto että poika on niin hyvässä kunnossa kuin tuollaisen maailmaansaapumisen jälkeen voi olla.

Huh, pakko ehkä jättää loput sairaalahöpötykset seuraavaan postaukseen, kun tästä tuli jo tällaisena ihan hävyttömän pitkä postaus. En tiedä onko kukaan jaksanut tänne asti edes lukea, tämä oli ehkä enemmänkin mulle itselleni muistoksi tarkoitettu selostus. Kyllä alkoi silmäkulma kostua monta kertaa tämän kirjoittamisen aikana, vaikka olen tämän selostanut ties kuinka monelle ihmiselle tässä kuluneiden viikkojen aikana.

Postauksen ensimmäinen ja viimeinen kuva Tommin ottamia, keskimmäiset siskon kamerasta.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Ääh

Ei näytä muksua kiinnostavan vanhempiensa (ja koko tuttavapiirin) odottelu. Tänään 41+2, tiistaina sitten yliaikaiskontrolliin tsekkaamaan tilanne mikäli ei sitä ennen osoita minkään valtakunnan kiinnostusta ulkomaailmaan. Lähes kaikki kotikonstit on jo kokeiltu ja supistuksia kyllä tulee, mutta harvakseltaan eikä vielä kovin kipeitä. Tänään aamulla kokeilin tehdä kyykkyjäkin, mutta ne enemmänkin kuluttivat omia voimiani supistusten vahvistamisen sijaan, joten totesin että don't even bother. 

Ihmeen vähän on tullut jokojokojoko-kyselyitä, vaikka olen jo pidemmällä raskaudessa kuin suurin osa lähisuvustani ja -piiristäni, Tommilta vissiin kysellään enemmän.

Jonkun verran on noissa facebookin odotusryhmissä keskusteltu synnytyksen käynnistymisestä ja käynnistämisestä, ja aina joku tulee riehumaan että miksi täytyy hoputtaa ja että jatkuuko sama kiirehtiminen läpi vauvan elämän. Pistää vähän ärsyttämään, koska tuskin kellään on tarkoituksena mitään keskosta synnyttää ja kuitenkin (lääkkeellisessä) käynnistyksessä on aina omat riskinsä. Itsekin menin aamulla lukemaan yliaikaisuuden riskejä (itsellä siis torstaina lasketaan yliaikaiseksi) ja siellä oli mm. mainittu jopa kuusinkertaiseksi kasvanut todennäköisyys kohtukuolemalle kun istukan toiminta alkaa heiketä. Pieni paniikki sitten siitäkin, nää on vähän sellaisia juttuja joissa tieto lisää tuskaa.

Eilen illalla yritin psyykata itseäni siihen, että käynnistys ei välttämättä ole täyttä helvettiä, varsinkin jos kroppa on jo hiukan kypsynyt tulevaan koitokseen, mutta sain kuitenkin jonkinsortin paniikki-itkukohtauksen aiheesta. Ulvoin aivan räkä poskella että mua pelottaa, miks tää ei synny, olenko nyt jo epäonnistunut äitinä. Tommi vähän ihmeissään yritti rauhoitella ja lupasi että tänään kokeillaan vielä kaikkia kikkakolmosia joita haluan. Onneksi toinen meistä pystyy pitämään pään kylmänä vaikka toki ensikertalaisena molempia jännittää miten ja milloin alkaa tapahtua. 

Jooh, ei mulla muuta. Piti vaan saada nämäkin fiilikset talteen tämän kaiken turhautumisen keskellä. Jospa nyt siirtäisi ajatukset johonkin ihan muuhun, ainakin pari verhotankoa pitäisi asentaa kun aurinko herättelee aamulla yhä aikaisemmin. Ihanaa kun on kevät (vaikka ulkona onkin yöllä liki -10)!

torstai 8. maaliskuuta 2018

Due date


Sieltäpä se tulla humpsahti, laskettu aika. En ole mitenkään päin yllättynyt että tässä sitä edelleen ollaan yhtenä kappaleena, meijän suvussa kun ei ole tapana kiirehtiä (paitsi sitten kun synnytys oikeasti käynnistyy) ja Tommikin pyysi jos voisin pitää Kirpun matkassa vielä tämän tulevan viikonlopun yli. Viime postauksessa valittamani hermokipu yhtäkkiä helpotti viikko sitten ja olenkin painellut tukka putkella siellä sun täällä. Ei siis yhtään tunnu siltä että synnytys olisi lähellä, mutta eipä sitä voi olotiloista aina ennustaakaan.
Joku ihme väsymys mulle on iskenyt tässä muutaman päivän sisällä. Nukun yössä yhdeksänkin tuntia muutamalla herätyksellä (herään lähinnä kääntämään kylkeä) ja silti päivällä iskee ihan hirveä väsymys eikä saa mitään aikaiseksi. Päikkäreitä ei yleensä tule nukuttua, mutta illalla saatan ihan sujuvasti kömpiä sänkyyn 21:30 ja olla kanttuvei ennen kymmentä. Mulla on aamuisin suuria suunnitelmia päivän ajalle ja sitten korkeintaan käppäilen postilaatikolle tai laitan tiskikoneen pyörimään. Tällä viikolla iski myös "yhyy oon läski valas" -olo ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana, tähän saakka ollut aika fine muuttuvan kropan kanssa ja miettinyt lähinnä että kiva kun kerrankin saa korostaa mahaa sen sijaan että yrittää piilottaa sitä.
Long story short, oon aika kypsä tähän raskauteen. Vaikka just eilen tuli hetkellinen "emmä haluu, emmä oo valmis!" -paniikki niin ainakin olis helpompi kun sais jaettua vastuun tästä tenavasta Tommin kanssa :D Plus mulla on hirveä ikävä mun omia vaatteita, selällään ja mahallaan nukkumista sekä KYLMÄSAVULOHTA!! Tein tuossa just listan ruoista ja juomista joita haluan synnytyksen jälkeen nauttia, vaikka olenkin aika höveli ollut noiden ruokarajoitusten suhteen (huom. maalaisjärjellä, en tarpeettomia riskejä ottaen). Aivan varmasti kahden viikon sisällä Kirppu on vattan ulkopuolella ja elämä on täysin uudenlaista.

Elämme jännittäviä aikoja.

maanantai 19. helmikuuta 2018

Mielessä just nyt

Onko tabu olla nauttimatta raskaudesta? Itse ainakin olen ihan kypsä tähän vaikka laskettuun aikaankin on vielä reilut kaksi viikkoa. Tuntuu että äitiysloma (sanon sitä lomaksi kunnes vauva-arki lyö vasten kasvoja :D) menee ns. hukkaan kun en tämän alaselässä vaivaavan hermokivun takia pysty juuri mitään tekemään. Ja noh, se keskiraskauden energisyyskin jäi mun kohdalla melko mysteeriksi, olen ollut energinen yhteensä noin viikon verran koko raskauden aikana.
Mihin mun ystävät ovat kadonneet? Johtuuko se täällä pöpelikössä asumisesta kun ei ihan vartin varoajalla olekaan Turun keskustassa kahvilla tai siitä että töiden jälkeen ei jaksanut pyöriä useampaa tuntia itsekseen kun treffiajaksi ehdotettiin yleensä vasta alkuiltaa. Ennen plussaa oli myös hankalahko lähteä extempore-viini-iltoja viettämään kun olisi aina pitänyt majoittua jonkun sohvalle yöksi. Olen pyytänyt babyshowereita, mutta viime päivinä on tuntunut siltä että pitääkö perua se pyyntö kun "ei ketään kuitenkaan kiinnosta" (paitsi äitiä ja siskoa ja niiden kanssa puin näitä raskaushommia muutenkin :D). Jotain angstia ilmassa, siis.
Löydetäänkö me tänäkään vuonna sitä kotia joka sopii meidän tarpeisiin ja ennen kaikkea tuntuu kodilta? Ollaan asuttu täällä nyt kymmenisen kuukautta enkä vieläkään osaa sanoa että tämä olisi koti. Tuntuu kuin asuisin jossain airbnb'ssä. Näin äitiyslomalaisena päivät myös ovat todella pitkiä kun ei jotenkin osaa järkkäillä paikkoja tai sisustaa, saati pysty ulkoilemaan tämän selkäkivun takia. Täällä ei myöskään kovin moni ole käynyt kylässä, kun asutaan niin kaukana. Just tuossa auton mittarilla tsekattiin niin täältä on Mynikseen melkein 70km, ja siskon luoksekin vain joitain kilometrejä vähemmän.

Tottakai mun "uskollinen" kotteronikin on alkanut lahota, tai ainakin heittänyt tiskiin ranskiksille tyypilliset sähköviat. Hirveen kiva ajaa pidempiä matkoja kun jatkuvasti kone piippaa jotain faultya, anturit siis seonneet ja hälyttää kaikkia täysin toimivia osia. Mulla alkaa vanne kiristää päätä jo matkalla täältä Paimion keskustaan (vajaa 10km). Tarttis siis uutta kärryäkin katsella. Onneks Skoda on edelleen täyttä rakkautta vaikka matalahkot penkit näin mahapallon kanssa aiheuttavatkin välillä lievää ähinää, Tommi joutuu yleensä tönäisemään vauhtia kun nousen autosta :D
Mitä haluan tehdä äitiysvapaan jälkeen? Sain vuosi sitten vakituisen työsopimuksen, mutta en silloin viitsinyt etsiä muita hommia kun alettiin Tommin kanssa väläytellä ajatusta perheenlisäyksestä. Nyt olisi siis otollinen aika pohtia millaiseen työhön sitä hakeutuisi, varsinkin kun mun mielikuvissa kotihoidontuelle tippuminen pudottaisi talouden kokonaan raiteiltaan. Toisaalta kyllä vierastan myös ajatusta siitä että Kirppu menisi vain 9-10kk iässä hoitoon, saa nähdä mitä tässä keksitään. Mä voin onneksi äitiysvapaan perään pitää tämän vuoden kesälomat niin töihinpaluu menisi jokatapauksessa vasta ensi vuoden puolelle mikäli jotain ihmeellistä ei nyt tapahdu Tommin töiden suhteen.

Jotta ei olisi ihan pelkkää valitusta, niin kerrottakoon näistä kuvista vähän. Meillä oli siis viime maanantaina hääpäivä ja sitä varten sisko otti musta vähän tällaisia boudoir-henkisiä mahakuvia. Tykkään näistä tosi paljon ja vaikka raskaus onkin henkisesti ollut todella rankka niin oon mielestäni kohtalaisen hyvin "säilynyt". Kiloja tähän mennessä kerääntynyt alle kymmenen ja suurin osa ihan tuossa pötsissä. Pientä turvotusta on jalkaterissä (osa kengistä puristaa aavistuksen) ja sormissa (piti pyytää äitiltä "lainavihki") mutta noin muuten kroppa on melko entisellään mahaa lukuunottamatta. Ja olen myös näinkin pitkälle päässyt ilman raskausarpia tai navan pullahtamista, jei!

Nyt kyllä tsemppaan sen verran että könyän kellariin laittamaan pyykkikoneen päälle, voisi myös ottaa päivän agendaksi Kirpun vaatteiden viikkauksen. Ovat kyllä jo hoitopöydän laatikossa mutta eivät todellakaan järjestyksessä. Jännä kun tuntuu että eihän täällä ole mitään valmiina, mutta mun tarvike-excel kyllä näyttää plussaa lähes kaiken muun paitsi ensisängyn osalta, se tilataan viimeistään maaliskuun alussa.

Parempaa viikon alkua muille, aika nättiä talvikeliä ainakin luvattu seuraaville päiville (: