sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Vuosi 2017

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Onhan tähän pakko sanoa esikoisemme vaikka en ole häntä vielä tavannutkaan muuten kuin ultran ruudulla ja vatsassa tapahtuvien jumppailujen osalta ♥ Lisäksi tammikuussa remmiin liittyneestä työkaverista Annasta tuli äkkiä todella läheinen (:
 
2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
- Positiivisen raskaustestin + kaikki ultrat sun muut raskauteen liittyvät jutut, matkustanut kahdesti samaan maahan, allekirjoittanut vakituisen työsopimuksen, ostanut auton.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- No juu.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Kaikki matkat Kaliforniasta Jäämeren rannalle, Kirpun näkeminen ensimmäistä kertaa ultrassa, siskonpojan syntymä.
 
 
 Kalifornian punapuumetsissä ja ryhmä rämä matkalla kohti Lappia

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- Jep

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
- Isosti. Myös fyysisesti :D

7. Oletko oppinut uusia taitoja?
- Tavallaan, henkiseen hyvinvointiin liittyviä juttuja on tullut opeteltua.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- Nope

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En, kiire tulee kun yks vapaalippu menee vanhaksi vuodenvaihteessa.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- En, mutta suunnitelmia onkin taas reippaasti!

11. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Siskoni lisäksi serkku pyöräytti maailmaan lisää miesvahvistusta.

12. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Isän serkku

13. Missä maissa kävit?
- Yhdysvalloissa x2, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa.

14. Mitä haluaisit vuodelta 2018 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2017?
- Sen että Tommin työkuviot kääntyisivät parhainpäin.

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017?
- 25.8., 20.9.

16. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Vakkarisopimus töihin, unelmien toteuttaminen (+Kirpun pitäminen hengissä)

17. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Parisuhteen vaarantaminen

18. Kärsitkö vammoista?
- Henkisesti tuli aika pahasti turpaan ja loppuvuodesta oli kaikkea raskauden aiheuttamaa kremppaa.

19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Guessin tennarit (törrrkeen hyvät jalassa!), Tommille 30-vuotislahjaksi Mikko Koivun pelipaita (nimmarilla!), Skoda Octavia -farmariauto
 
20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Tommin, on sillä todella venyvä pinna ja käsittämätön määrä ymmärrystä!

21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Enimmäkseen omani

22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Matkustamiseen

23. Mistä innostuit eniten?
- Kotijutuista, matkustamisesta, vauvajutuista

24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Onnellisempi x10000

25. ...lihavampi vai laihempi?
- Ainakin pötsi on kasvanut ;)
 
 Varmaankin yksi ensimmäisiä mahakuvia, 17+2

26. ...rikkaampi vai köyhempi?
- Köyhempi

27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Harkitsevan

28. ...entä vähemmän?
- Mokaillut

29. Miten aiot viettää joulun?
- Vähän siellä sun täällä, kuitenkin illaksi aina kotiin rauhoittumaan Tommin + pötsin kanssa.

30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Eräälle ihmiselle sanoisin ei heti kättelyssä.

31. Rakastuitko vuonna 2017?
- Kyllä, häneen jota en ole vielä edes tavannut ♥
 
 Lähetettiin muutamalle kaverille terkkuja Lapista ;)

32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- None

33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Lavastus, Ensitreffit alttarilla, Noin viikon uutiset

34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- Kyllä

35. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- KonMari 2 - Iloa säkenöivä järjestys

36. ...entä musiikillinen löytö?
- Voiko tähän sanoa Spotify :D

37. Mitä halusit ja sait?
- Ikioman auton, mahdollisuuden matkustella, uuden perheenjäsenen

38. Mitä halusit, muttet saanut?
- Normaalin aivotoiminnan (once again...)

39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Itse Ilkimys 3

40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Tarjosin aamuvuorossa Kinder-kakkua, iltapäivällä mummi ja vaari tulivat kahville ja illalla humpattiin Sintsun kanssa Huoratronin tahtiin.

41. Ketä kaipasit?
- Jyväskylä-ihmisiä sekä itseäni
 
 Maria

42. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
- Tommi

43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
- Oman talon löytyminen

44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2017?
- Leikkisää ja raskauden myötä mukavuudenhaluista. Vähän sitä rokkia kuitenkin ;)
 
 Huppari Evil Fairy, tunika Nanso (äitiltä lainassa), tekonahkaleggarit H&M Mama (siskolta lainassa)

45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Jukka Lindströmistä

46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2017
- Luota siihen, että asiat järjestyvät.

47. Vuodelle 2017 sopivat lyriikat?
- Lupaa, että jos
  Se meidät hajottaa
  Kirkkaalla äänellään
  Se kaikki ehjäksi saadaan
  Jos se meidät hajottaa
  Pulleilla sormillaan
  Kai kaikki uudeksi saadaan
  Happoradio - Kuusi jalkaa kevätjäälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti