sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Hei hei 2018, olit upea vuosi!

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- No tietysti rakas esikoisemme. En olisi voinut etukäteen uskoa miten ihana, utelias, iloinen ja kertakaikkisen rakastettava lisäys meidän perheeseemme syntyykään. Pakko kuitenkin mainita lisäksi meidän mahtava vauvaryhmä (Turun kevätvauvat eli Tukevat2018 :D), jonka kanssa on saanut jakaa ilot, surut ja ärsytyksenaiheet. Tuon ryhmän whatsapp-keskustelut lähtevät välillä (aika usein) ihan lapasesta mutta sieltä on aina löytynyt vertaistukea niin vauva-arkeen kuin omiin vaatevalintoihinkin. Ihania tyyppejä (ja vauvoja), kertakaikkiaan!
 
2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
- Tullut äidiksi ja rakastanut jotakuta niin tajuttoman lujaa että sydämeen sattuu. Niin ja ostanut talon.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- No juu

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Se kun päästiin Eelin kanssa synnäriltä kotiin ja aloitettiin arki kolmihenkisenä perheenä, ristiäiset helteisenä toukokuisena lauantaina, mun ja äitin synttärijuhlat syyskuun lopulla, ulkomaanreissut.
30+60v!
Lämmin päivä Barcelonassa

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- En kai? Pari ystävää on kyllä tainnut jäädä vauva-arjen pyörteissä taka-alalle.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
- Toisaalta ihan järkyttävän paljon ja toisaalta en yhtään.

7. Oletko oppinut uusia taitoja?
- Kaikkea jännää nippelitietoa vauvaan liittyvistä asioista (vaunut, tietyt vaatemerkit, ruoka)

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- Melkein yhteen FB-ryhmään :'D

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- Damn, taas jäi kokematta!

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Nope, suunnitelmissa oli mutta ei saanut aikaiseksi

11. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- No mää itte :D Plus Tommin sisko. Ja ne kaikki siinä vauvaryhmässä.

12. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Tommin varapappa. Myös kissarouvamme Dharma päästettiin vihreämmille niityille loka-marraskuun taitteessa kunnioitettavassa melkein 18 vuoden iässä.
 
Kiitos näistä vuosista ♥

13. Missä maissa kävit?
- Ruotsissa, Virossa ja Espanjassa

14. Mitä haluaisit vuodelta 2019 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2018?
- Lisää kärsivällisyyttä ja motivaatio itsestään huolehtimiseen

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2018?
- 21.3.

16. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Pitämään lapsen hengissä ja noh, itseni suurinpiirtein täysijärkisenä. Sanottakoon, että myös parisuhde voi hyvin ja olen siitä ylpeä (: Niin ja 2,5 kuukauden osittaisimetys!
 
Yksi harvoja imetyskuvia, vaikka mulle julki-imetys ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Painelin muksu tissillä menemään mm. yhdessä talonäytössä :D E:n body Lindex, housut Mini Rodini

17. ...ja suurin epäonnistuminen?
- En nyt sanoisi synnytystä epäonnistumiseksi koska lapsi on nyt a) mahan ulkopuolella ja b) elävä, mutta eihän se nyt ihan onnistuneimmasta päästä ollut. Itsestäni huolehtiminen jäi kyllä ihan nolliin tänä vuonna.
 
Ei ollu ihan piece of cake, kuvasta (ja tuesta!!) kiitos siskolle

18. Kärsitkö vammoista?
- Alkuvuodesta oli vielä raskauskremppoja, synnytyksen jälkeen oli pitkään aika murjottu olo ja nyt ihan loppuvuodesta toinen polvi alkoi jostain syystä vihotella.

19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Jaetulla ykkössijalla talo, Nord Active -vaunut, Ompelimo Rokitan mittatilausnahkajakku.
 Craft Beer Helsinki, uusi jakku ekaa kertaa päällä

20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Tommin, se on ottanut isä-roolin haltuun aivan mahtavasti eikä mulla ole pienintäkään ongelmaa jättää sitä yksin pojan kanssa. Se myös huomaa kun mä käyn joko ylikierroksilla tai meinaan väsähtää totaalisesti ja ottaa vetovastuun arjesta jotta mä saan hetken levätä.

21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Omani... Myös maailmantuska oli tänä vuonna ihan uusissa sfääreissä, mikä ihmisiä vaivaa??

22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Vauvajuttuihin ja auton tankkaamiseen. Tähän ei voi vielä mainita talolainaa koska tämän vuoden puolella lähtee tililtä vasta eka lyhennys.
 
Raision Rhodopuistossa 30.5., olen edelleen ihan älyttömän tyytyväinen meidän vaunuvalintaan!

23. Mistä innostuit eniten?
- Uudesta kodista, äitiysvapaasta

24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- Onnellisempi

25. ...lihavampi vai laihempi?
- Mahaa on vähemmän (luonnollisesti) mutta muuten lihavampi
Pötsikuvaukset siskon kanssa helmikuun puolivälissä

26. ...rikkaampi vai köyhempi?
- Köyhempi

27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Nauttinut kotiäitiydestä ja pikkuvauva-ajasta, huolehtinut omasta hyvinvoinnistani

28. ...entä vähemmän?
- Murehtinut turhasta ja potenut turhaa "äitisyyllisyyttä"

29. Miten aiot viettää joulun?
- Aatonaattona Mynikseen saunomaan, sieltä herätään kinkuntuoksuiseen jouluaamuun ja ajetaan mun isovanhempien kautta Paimioon. Joulupäivänä ollaan kotosalla ja Tapanina perinteiset sukukokoontumiset, meidän sukupolven ensimmäisen emännöintivuoron nappasi siskoni.

30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Tekisin heti kaikille selväksi että E:n kasvokuvia ei tarvitse tunkea yhteenkään somekanavaan ilman meidän lupaa.

31. Rakastuitko vuonna 2018?
- Kyllä, niin maan perkeleesti 
 
 Isä ja poika Tallinnassa

32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Ei oo näkyny

33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Sohvaperunat, Burgerimies

34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En

35. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi

36. ...entä musiikillinen löytö?
- Aika vähän mitään on tullut kuunneltua, Spotifyssä pyörii aina samat Vain elämää -listat :D

37. Mitä halusit ja sait?
- Vauvan ja talon (vaatimatonta)
 Tukholmassa, E:n body Ciraf, housut H&M

38. Mitä halusit, muttet saanut?
- Normaalin, hyvin sujuvan synnytyksen

39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Keisarin uudet kuviot nauratti pitkän tauon jälkeen

40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Kriiseilin kun uusi kymmenluku pyörähti käyntiin, mutta Tommin tekemä herkkuaamiainen helpotti tilannetta. Kävin pojan kanssa painokontrollineuvolassa ja sitten lähdettiin koko perhe Turkuun, pyörähdys Hullareilla, lounas Juliniassa ja kahvilahetki ystävien kanssa. Illalla mun perhe tuli vielä kakkukahveille.
 
Mun rotsi River Island, mekko Ambiance, E:n pipo Lindex, jumppis Mini Rodini

41. Ketä kaipasit?
- Ystäviä ympäri Suomen

42. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
- Oma perhe sekä vauvaryhmän vertaistuki. Usko siihen että "tämä on VAIN VAIHE", aiheesta kuin aiheesta :D
 Eeli ja tytöt ft. turvaetäisyys. Takki Tutta, pöksyt Polarn O Pyret, tossut Converse

43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
- Että oma koti olisi löytynyt aiemmin.

44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2018?
- Mukavaa, mukavaa ja mukavaa. Eli aika paljon NOSHia.

45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- Haloo Helsingin Ellistä

46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2018.
- Kaikki kääntyy lopulta hyväksi

47. Vuodelle 2018 sopivat lyriikat?
- Linnunradalla on tähti,
jota kiertää planeetta
Planeetalla kaupunki,
kaupungissa katu,
jonka varrella on talo,
sen ikkunalla sinä.
Ja sinulla on sydän jota rakastan.
Juha Tapio - Sydän jota rakastan

Huh, melkoinen vuosi. Kuten arvelinkin niin 2018 oli megasuurten tunteiden vuosi, aivan käsittämätön määrä rakkautta ja iloa, mutta myös menettämisen pelkoa ja epävarmuutta omaan itseensä. Tulevan vuoden ei pitäisi kyllä hirveästi jäädä huonommaksi, päästäänhän me ihan viimeistään kuukauden päästä asettumaan ikiomaan kotiin! Nyt kyllä nukkumaan, huomenna on vielä paljon tekemistä ennen joulunviettoon rauhoittumista. 

Oikein lämmintä ja ihanaa joulua kaikille!

tiistai 18. joulukuuta 2018

Vauva kasvaa ja liikkuu (7kk & 8kk)

Parin päivän päästä tuleekin jo 9kk mittariin, ohohups... :D Mutta tässä kuulumisia loppusyksyltä, olkaas hyvä!

- 7kk-neuvolaa ei ollut, mutta käytiin ottamassa aikaistettu MPR-rokote Espanjanmatkan takia.
- Maitona yhä Arlan luomukorvike + Valion Onni-vellit, tullut pientä reagoimista porkkanaan, joten pyritty antamaan soseita joissa sitä ei ole. Ei muuten ihan helppo homma, varmaan 90% valikoimasta sisältää porkkanaa. 
- Ei siedä tavallista kaurapuuroa, joten käytössä Semperin puurojauhe ja vaihtelevasti Valion, Semperin tai Pirkan puuropussit. Sormiruokailua harjoiteltu enimmäkseen maissinaksuilla.
- Muutamia 68-kokoisia vaatteita käytössä, Rodinin 68/74-bodyt on edelleen varsin sopivia ja ihan pari 62 oli syksyllä vielä käytössä. 80-kokoisiakin kokeiltu, mutta lähinnä autoiluvaatteina. Ristiäislahjaksi saadut Gugguun huppari ja collegehousut on tosi käteviä ns. kaksiosaisena jumppiksena sisävaatteiden päällä!
Samistelupipoyritykset, mutta K varasti koko ajan serkkunsa pipon :D Pipot ja E:n takki Mini Rodini, K:n body ja housut Nosh, E:n housut Gugguu

- Vaipoissa siirryttiin kokoon 5, Libero Comfort on meidän suosikki koska Up&Go-housuvaipat tuntuvat jostain syystä falskaavan helposti.
- Lähti ryömimään kaukosäätimen perässä marraskuun alussa, reilun 7kk iässä siis. Punkassa ottaa konttausasentoa mutta ei vielä muuten osaa hyödyntää kyseistä tyyliä.

Body Molo Kids, housut Polarn O Pyret
 Body Kiddow, housut Lindex, sukat Polarn O Pyret

- 7,5kk iässä pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen kun käytiin viiden päivän reissulla Barcelonassa. Myös mun vanhemmat oli mukana, joten loma sujui aika näppärästi monien apukäsien kera. Paikalliset ihastelivat rattaissa hymyilevää vaaleaa poikaa :D
- Reissussa päätti myös työntää ensimmäisen ylähampaan esiin, yhtenä yönä heräiltiin ja itkettiin epätavallisen paljon. Toinen ylälego seurasi perässä noin viikon päästä.
Tommi vietti Espanjassa ensimmäistä isänpäiväänsä (: Eepun lippis Mini Rodini, body Kappahl Newbie, pökät Seppälä Baby, sukat mistälie

- 8kk-tarkastuksessa käytiin taas TYKSissä, paino 8350g (7715), pituus 72cm (70,6), py 46,4cm (45,5)
- Sai kehuja motoriikasta ja vaikka tuntuu että kaikki samanikäiset vauvat osaavat vaikka mitä, niin E kuulemma on kehittynyt aivan normaalisti ja osaa jopa enemmän kuin tarvitsisi. Mitähän supervauvoja nykyään syntyy? o_O
- Viimeiset 62-kokoiset laitettu syrjään, joiltain merkeiltä (NOSH, Me&I) kuitenkin vielä 62/68. Muutama 74/80 käytössä, mutta aika väljiä edelleen.
Reissussa Cybexeillä, hyvin pärjättiin metroissa ja mukulakivikaduillakin!

 - Otettiin varovasti 8kk-purkkiruoat kokeiluun, ja ne upposivatkin aika hyvin kokkareisuudesta huolimatta. Sormiruokailua harjoiteltu mm. päärynällä, omenalla sekä puurorieskoilla ja pinsettiotetta TalkMuruilla. Edelleen hyvin varovaisesti porkkanaa sisältäviä ruokia, saattaa lehahtaa poskiin välittömästi syömisen jälkeen.
- Atooppinen iho vaivannut jaloissa, saatiin TYKSistä resepti Novalan-voiteeseen ja ohje läträtä rasvalla niin paljon kuin ikinä vaan jaksaa. Kuivimpiin kohtiin (polvitaipeet) kuuriluonteisesti hydrocortisonia.
- Yöt olivat marraskuussa melkoista hulinaa, kun samaan aikaan työstettiin ylähampaita ja harjoiteltiin liikkumista, taisi tuo ikätasolle kuuluva eroahdistuskin kokea. Yösyöttöjä tuli helposti kolme, vaikka nälkä ei varmastikaan ollut. Sittemmin tilanne rauhoittunut, mutta jouluvapailla yritetään saada yösyöminen kokonaan pois.  

maanantai 26. marraskuuta 2018

Me muutetaan!

"No, milloin koti muka ikinä on valmis? Ja kuten ystäväni eilen viisaasti totesi: jos sen saa kerralla valmiiksi, siitä ei tule kiva."

Lainaus on Eeva Kolun näppäimistöltä, kun hän kirjoittaa olo- eikun elohuoneestaan Uusi Muusa -sivustolla. Tällä mentaliteetilla mekin lähdetään liikkeelle, kun aletaan sisutaa meidän uutta kotia, nimittäin VIHDOIN se löytyi ja viime torstaina tehtiin kaupat meidän ikiomasta talosta! Sen verran talo on uusi ettei remppaa tarvitse tehdä, minin huoneesta ajattelin kyllä maalata yhden seinän jollain hauskalla värillä tai kuviolla

Pinterest on suorastaan sauhunnut viimeiset viikot kun olen yrittänyt hahmottaa tulevan kodin sisutustyyliä. Mun suosikkeja ei oikein voi sekoittaa keskenään, joten olen miettinyt pääni puhki mitkä ideat on mahdollista toteuttaa ja kysellyt myös Tommin mielipidettä. Yksi selkeä yhteinen suosikki meillä on, joten näillä näkymin oleskelutilat tulevat noudattamaan jotenkin sitä tyyliä. Makuuhuoneiden (3kpl) kanssa mä saan sitten vähän leikitellä eri lookeilla.

Talo ei löytynyt kyllä hetkeäkään liian aikaisin, sillä tuolle koko ajan kiellettyihin paikkoihin ryömivälle mittarimadolle alkaa nykyiset neliöt käydä pieneksi. Aiemmin pystyi hyvin käymään vaikka keittiössä lapsen jäädessä olohuoneeseen leikkimään, mutta nyt ei tarvitse kuin päästä kynnyksen yli niin poika on repimässä takan tuhkaluukkua tai syömässä telkkarin jatkojohtoa. Nyt talven tullessa ahtautta lisää myös esimerkiksi se, että vaunut on säilytettävä kuistin sijasta sisätiloissa.

Mutta vielä tuohon Eeva Kolun lainaukseen, me ollaan Tommin kanssa yhdessä päätetty että uusi koti muotoutuu pikkuhiljaa eikä kertarykäisyllä. Toki tärkeimmät kalusteet on jo kutakuinkin päätetty, kuten sängyt ja ruokapöytä, mutta ollaan fine sen asian kanssa että esim. sohvapöytää saatetaan etsiä pidempäänkin. Olen myös alkanut käydä tavaroita läpi hyvin kriittisellä silmällä, sillä en halua uuteen kotiin yhtään ns. ylimääräistä rompetta tai "no joo on tää ihan kiva ja ehkä joskus käytetään" -ratkaisua. Aloitin eilen illalla taas KonMari-kirjan lukemisen saadakseni lisäboostia tavaroiden läpikäymiseen. Meillä taitaa vintilläkin olla kesällä 2014 pakattuja muuttolaatikoita, eivät todennäköisesti sisällä mitään tarpeellista kun niitä ei ole tähän mennessä tarvittu. Päätettiin myös, että pyritään mahdollisimman paljon löytämään käytettynä ja jotain muuta kuin IKEAn lastulevyä, toki kyseiseen puotiinkin todennäköisesti jossain tilanteessa turvaudutaan.
Aina innostun ja toivon, että elämänmuutosten myötä bloggaaminenkin saisi uutta tuulta alleen, mutta enpä taida odottaa liikoja tälläkään kertaa :D Ainakin uuteen kotiin saan oman työpöydän niin ehkäpä se kuitenkin saattaisi houkutella avaamaan läppärin useammin - varsinkin kun sitä ei joudu aina kaivamaan hyllystä esille ja miettimään että missä mahdun kirjoittamaan ja missä on lähin pistorasia. Mutta eiköhän edes jokunen sisustusjuttu tännekin tiensä löydä ennemmin tai myöhemmin.

Että sellaisia uutisia tällä kertaa. Jouluksi ei ihan uuteen kotiin päästä kuten oli tavoitteena, mutta tässä vaiheessa kuukausi lisää odottelua ei tunnu enää missään (: Kuvat mun pinterest-boardeista, myös mahdollisia diy-juttuja odotan innolla toteutettavaksi!

perjantai 5. lokakuuta 2018

Vauva 5kk & 6kk

Jäi tosiaan tuo edellinen kuukausietappi välistä niin kirjoitetaas nyt parin kuukauden kuulumiset.

- 5kk-neuvolassa 7335g (6520), 68,3cm (64,5), py 44,7cm (43,5)
- Ekat alahampaat ilmestyivät hiukan 5kk-päivän jälkeen, muutaman päivän erolla. Oli samaan aikaan hiukan flunssainen niin hiukan yöllä itkeskeltiin mutta yllättävän vähällä päästiin.
- Käyttää vaatekokoa 68, joitain 62 on vielä käytössä ja 74 otettu myös käyttöpinoon. Omia lemppareita on mm. Mini Rodinin 68/74 -kokoiset bodyt.
- Vaipoissa käytössä Libero Comfort 4, housuvaippojakin testattu yhden paketin verran, mutta ei ollut ainakaan vielä meidän juttu.
 body Tutta (äp2017) / housut Kaiko Clothing / sukat saatu kylkiäisenä
 body Mini Rodini / housut Gugguu / sukat samat kuin ylempänä

- Menopeleinä useimmiten Cybex Eezy -matkarattaat, joko adapterien kanssa kaukalolla tai normi-istuimella. Yhdet ratasraivarit koettu, jonka lopputuloksena mini matkusti hetken naama menosuuntaan. Muuten kyllä pidetty visusti katse työntäjää kohti.
- tehtiin syyskuun alussa ensimmäinen Jyväskylä-visiitti kolmihenkisenä perheenä, me Eepun kanssa mentiin torstaina edeltä junalla ja Tommi tuli perjantaina autolla perässä. Junamatkaa vähän jännitin, varsinkin kun piti Tampereella vaihtaa, mutta kaikki meni paremmin kuin hyvin (: Nuo Eezyt tuli taas todettua nappiostokseksi, niitä jaksoi kantaa kädessä Tampereen aseman alikulkutunnelissa ja jälkimmäisellä junayhteydellä ne sujahtivat ongelmitta Pendolinon hattuhyllylle.
 Nyt on aika hc-mutsimeininkiä. Reppu selässä, poika Tulassa ja rattaat kädessä. Kiitos VR ja miljoonat portaat :D
- aloitettiin tosiaan vauvauinti tuossa alkusyksystä, Eeli on tykännyt tosi paljon vaikka välillä polskimisen sijaan vetää itsensä täysin banaaniksi. Pari kertaa jäi tuossa sairastelujen yms. takia väliin mutta nyt sunnuntaina taas mennään!
- Koettiin myös ensimmäinen (oletettavasti) vatsatauti, onneksi lievänä. Muutaman päivän pojalla oli vatsa todella löysä, melkein joka vaippa falskasi jostain reunasta ja syöminen oli melkoista nirsoilua. Tyyppi kuitenkin pysyi koko ajan varsin pirteänä omana itsenään (paitsi kun vaipan sisältö poltti pyllyä) joten mihinkään varsinaisiin hoitotoimenpiteisiin ei ryhdytty.
 
- Tommilla oli lomaviikko juuri ennen Eepun puolivuotispäivää, joten lähdettiin käymään minilomalla Tallinnassa. Vatsataudista oli nippanappa selvitty, mutta ihanasti poika silti jaksoi olla ja ihmetellä. 
 
body Tutta (äp2017) / housut Polarn O Pyret / sukat taas ne samat

- 6kk-neuvolassa mitat 7715g (7335), 70,6cm (68,3), py 45,5 (44,7)
- Korvikkeena Arlan luomu 2
- Yöt mentiin pitkään "yhden pysähdyksen taktiikalla", mutta jostain syystä 6kk päivän hujakoilla tuli eka kunnollinen tiheänimunkausi ja saattoi kolmekin kertaa yöllä pyytää maitoa. Nyt on taas palattu normaaliin iltapullo klo 22 (ennen kuin itse mennään nukkumaan) - yöpullo n. 03-05 - aamupullo 07-09  -systeemiin.
- Pyörii napansa ympäri ja on liikkunut pari kertaa metrin, kukaan ei ole nähnyt miten (?!)
- Nostelee vatsallaanollessa pyllyä ylöspäin, sitten hermostuu kun ei tajua mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. 
- Vaatteissa on loputkin 62-kokoiset laitettu pois ja tilalle tullut muutamia 80-kokoisia. Gugguun leggarit ja trikoopantsit on parhaat tälle pitkäkoivelle, samoin Polarn O Pyretin legginsit ovat hyviä.
- Tykkää paljon vauvasirkuksen tempuista ja leikkilauluista. 
- On aloittanut aivan kaikkeen tarttumisen. Äitin hiukset, iskän silmälasit, maton reunahapsut, pöydällä oleva puurolautanen, mikään ei ole turvassa pieniltä käsiltä.
- Tällä hetkellä n. kahdesti päivässä menee kiinteitä, yleensä puuroa ja sosetta. Sormiruokailua hiukan harjoiteltu, mutta tuppaa kiskaisemaan esim. kurkunpalasen suoraan nieluun ja sen jälkeen köhii kuin viimeistä päivää. Ei oikein pidä "sattumista", joten soseet ja puurot ovat sileimmästä päästä.
- Rakastaa ihmisiä, lähes kaikki saavat korvasta korvaan ulottuvan hymyn. Erityisen paljon tykkää seurailla vanhempien serkkujen touhuja. 
- Selkeästi työstää ylähampaita, pureskelee kaikkea ja syö omia käsiään. Otettiin myös hampaidenharjaus (=hammasharjan pureskeleminen) osaksi iltarutiineja. 

tiistai 2. lokakuuta 2018

Hajalla

Pari päivää ollut jotenkin todella uupunut ja "keskeneräinen" olo. Juhlittiin lauantaina mun ja äitin yhteissynttäreitä niin ehkä tämä on jotain juhlien jälkeistä masennusta, kun pari viikkoa meni aika tiukalla aikataululla pitkän to do -listan ohjaamana. Tunnen itseni tällä hetkellä todella juurettomaksi, en oikein viihdy kotona mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Koen tästä tietysti huonoa omatuntoa kun arki ihanan vauvan kanssa kotona pitäisi olla niin superdupermahtavaa ja mä vaan haaveilen siitä että pääsisi edes välillä töihin. Öisin vatvon mieltävaivaavia asioita, joita en päivällä kuitenkaan ota ns. työn alle. Mitä sä tuollaisia vanhoja murehdit, olisi reaktio jos kertoisin niistä kyseisille henkilöille.

Rakastan syksyä, mutta nyt se vain muistuttaa siitä miten hankala talvi on tulossa. Puulämmitteinen talo ryömimistä opettelevan pienokaisen kanssa ja pelko siitä että rattaat homehtuvat kuistille kun eivät mahdu sisälle lämpimään. Kireää pinnaa siitä, että kaikki nurkat on täynnä romua eikä niitä saa mihinkään pois tieltä koska säilytystilat ovat kylmiä. Tarttis läväyttää kaikki pilkkahintaan fb:n paikalliskirppikselle, mutta tuntuu että tällä hetkellä kaikki tavara liikkuu todella nihkeästi. Ehkä nakkaan vaatteet vain Pelastusarmeijalle.

Mä taidan olla ihminen joka elää projektista toiseen. En osaa olla, ellei ole jotain mitä odottaa tai työstää. Inhoan välivaiheita, niistä olen kirjoittanut täällä ennenkin. Inhoan sitä kun suunnitellaan jotain, mutta ei tehdä mitään konkreettista niiden suunnitelmien eteen. Selataan taloilmoituksia mutta ei käydä näytöissä. Ideoidaan muutoksia kotiin, mutta ei toteuteta mitään. Päätän aloittaa terveellisen elämän, kiinnittää huomiota syömiseen ja liikuntaan, mutta vain olen ja odotan inspiraatiota.

Myös blogin kirjoittaminen on hankalaa. Haluan tallentaa Eelin vauvavuoden muistot tänne itselleni, mutta nyt on taas hujahtanut pari kuukautta edellisestä postauksesta. Hampaitakin on jo tullut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjata niiden päivämääriä ylös vauvakirjaan. Tuntuu että aika vain valuu sormien välistä ja joka kuukausi huomaan että olinpas taas tässäkin kuussa saamaton luuseri.

Saan sentään raahattua itseni maanantaisin pojan kanssa vauvasirkukseen ja tiistaisin omalle tanssitunnilleni, mutta muun ajan tunnen olevani täysin hyödytön.

Kai tämä tästä. 

P.S. Kuvat ois kivoi, mutta näköjään blogger-sovellus ei halua tuoda niitä tänne asti. Selvä se.

maanantai 20. elokuuta 2018

Just nyt

Helteisen kesän jäljiltä sen kyllä huomaa.

Aamulla kiskaisee villasukat jalkaan kun menee keittämään itselleen kahvia ja lämmittämään muksulle maitopullon. Vaatekaapista löytyy muutakin päällepantavaa kuin ne samat sortsit, topit ja pikkumekot, joissa asui puolet kesästä. Pilvinen ja viileähkö päivä kutsuu ulkoilemaan huomattavasti enemmän kuin auringonpaiste ja hellelukemat. Ilma tuoksuu raikkaammalta, on helpompi hengittää.
Muistan kirjoittaneeni blogiin joskus siitä, etten osaa tammikuuta ajatella niinkään uuden alkuna vaan mulle se hetki on ehdottomasti elo-syyskuun taite. Liekö syynä se, että valtaosa aikuiselämästäni on kulutettu koulunpenkkiä enkä kolmen vuoden työssäolon jälkeenkään osaa ajatella, että elämä jatkuu jokseenkin samanlaisena vaikka vuodenaika vaihtuu. Nyt tietysti uutta boostia tuovat tuon jälkikasvun kanssa aloitettavat harrastukset - ja ilmoitinpa minä itsenikin tanssitunnille useamman vuoden tauon jälkeen!

Syksyisin muutoksenhalu kaivautuu luihin ja ytimiin, joskus se on vain uusi hiusväri tai huonekalujen erilainen järjestys, mutta tänä syksynä se taitaa olla jotain isompaa. Ehkä siihen liittyy myös se, että tänä syksynä mulla on elämässä ihan uusi rooli, olen äiti. Toki parisuhteessakin sai opetella ajattelemaan omaa nenäänsä pidemmälle, mutta nyt joutuu ihan uudella tapaa miettimään kaiken myös tuon mini-ihmisen kannalta. En edelleenkään tiedä mistä meidän pieni perhe löytää itsensä kuukauden-parin päästä. Pitäisi myös funtsia vähän jo sitä, milloin palaan töihin ja miten lapsen päivähoito järjestyy, ihan pientä ei kuitenkaan halua tarhaan laittaa. Paljon vielä avoimia kysymyksiä.
Ei kai tässä voi muuta kuin luottaa siihen, että asiat lutviutuvat tavalla tai toisella. Löydän oman tapani pitää huolta itsestäni, keksimme meidän tarpeisiimme sopivan asumisjärjestelyn ja kaiken keskellä osaamme nauttia pojan vauva-ajasta ja tehdä asioita yhdessä, perheenä. Koska, just nyt, se on tärkeintä.

maanantai 6. elokuuta 2018

Vauva 4kk

Kylläpäs aika taas rientää, helteinen heinäkuu tuli joko juoksenneltua siellä täällä hellettä paossa tai vanuttua visusti sisätiloissa - niin ikään hellettä paossa. Ei todellakaan ole mun kuppi teetä tällaiset lämpöasteet, mielummin ottaisin vaikka sen viimevuotisen epäkesän kuin useamman viikon tukahduttavan hellejakson. Minin puklailu on myös välillä lähtenyt ihan käsistä, toivottavasti nyt viilenevät ilmat + kiinteiden aloittaminen hiukan auttaisi tilanteen hillitsemiseen.

Käytiin 4kk-tarkastuksessa taas TYKSin kehitysseurantapolilla ja kaikki oli oikein mainiosti! Eeppu sai lääkäriltä kehuja iloisuudestaan ja fyssarillakaan ei ollut mitään negatiivistä sanottavaa. Saatiin taas "jumppaohjeita" mutta ilman suurempaa stressiä, käskivät luottaa siihen että vauvat oppivat tarvittavat motoriset taidot kun ovat siihen valmiita (:
- Paino 6520g (5715), pituus 64,5cm (63,6), pään ympärys 43,5cm (42,7)
- Korvikkeena edelleen Arla luomu sekä Semperin jauhe, 4kk-päivänä aloitettiin kiinteiden maistelu bataatilla. Ollaan edetty maisteluissa varsin maltillisesti, reilussa kahdessa viikossa testattu on bataatin lisäksi porkkana, avokado sekä päärynä.
- Puklailun vähentämiseksi ollaan kokeiltu myös maissivelliä sekä sakeuttajaa, eivät ole onneksi aiheuttaneet mahakipuja. Edelleen saa olla aika varovainen käsittelyssä syötön jälkeen.

- Vaipoissa siirryttiin kolmoskokoon kesä-heinäkuun taitteessa. Nyt on jätkä saanut sen verran massaa jalkoihinkin, että Liberojen lisäksi myös Muumin kolmoset ovat passelit.
- Vaatekoko 62-68, jännä kyllä monet kesäbodyt ovat kokoa 56 ja edelleen ihan hyvät. Tuntui ottavan jonkun kasvupyrähdyksen tässä helteiden aikana, joten pituuden puolesta joutuu 62-koon alaosia laittamaan syrjään isompien tieltä.
- Hampaita ei jäätävästä kuolaamisesta huolimatta ole vielä ilmestynyt.
- Nukkuu edelleen hyvin, yöt menee yleensä sillä yhdellä syötöllä. Hulinavaihe vaivaa enemmänkin päikkäreille mennessä ja aamulla herätessä, kun ei ikinä voi tietää miten päin poika punkasta löytyy :D
- Haluaa hirveästi tarttua kaikkeen ja huitoo vimmatusti otteen saadessaan. Kääntyminen kiinnosti ohikiitävän hetken ja nyt ei taas huvita yhtään. Kääntymisen sijaan sylissä ollessa punkee itseään joko istumaan tai jopa potkii jaloilla itseään "seisomaan". 
- Luonteeltaan pirtsakka ja sosiaalinen tapaus, hymyilee lähes poikkeuksetta kaikille, varsinkin naispuolisille. Pääsääntöisesti todella tyytyväinen vauva, kitinä viittaa yleensä nälkään, märkään vaippaan tai väsymykseen.
- Siirryttiin hiukan ennen 4kk-päivää vaunukopasta ratasosaan, tai ainakin hiljaksiin kokeillen. Nord Activeiden rinnalle ilmestyi myös Cybex Eezy S Twist -matkarattaat!
- Mini pääsi matkailun makuun tuossa heinäkuun alussa kun oltiin kaksi päivää Tukholmassa. Reissu meni hienosti ja nyt onkin kova suunnittelu seuraavaan reissuun.
- Heinäkuun alussa pakattiin vuokrattu ensisänky pois ja tilalle tuli isompi pinnis. Nukutaan kaikki kyllä edelleen samassa huoneessa kun muualla ei ole järkevää tilaa pojan sängylle. Hoitopöytä sen sijaan siirrettiin makkarista olkkariin.
- Käväisi myös ensimmäistä kertaa yökylässä mamman ja pappan luona, oli kuulemma mennyt todella hyvin (: Ensi viikolla vuorossa on todennäköisesti ensimmäinen yksinkyläily Paimion mummulassa, kun me mennään Tommin kanssa Happoradion keikalle.
 Heinäkuussa ei tullut käytettyä juuri muita vermeitä kuin tällaisia shortsipukuja, kuvassa oleva Polarn O Pyretin.

 Ensikosketus luonnonveteen Kokkilan uimarannalla. Lippis Mini Rodini, shortsipuku Lindex.

Tuossa jokin aika sitten liityin myös muutamalle lastenvaatekirppikselle facebookissa ja voi herranjestas kun karkasi mopo käsistä! Nyt on sitten laatikko täynnä mm. MiniRodinia, Gugguuta, Blaa'ta ja Kaikoa viileämpiä kelejä odottamassa. Tukholmassakin innostuin hiukan liikaa Rodinin liikkeissä ja epähuomiossa ostin kaksi bodya koossa 56/62, eivät siis todennäköisesti tämän hellejakson jälkeen enää mahdu Eepulle :D Mutta pojan serkuille löytyi tuliaisia ja tuossa viimeisessä kuvassa oleva lippis on ollut tehokäytössä - ja mahtuu muuten ensi kesänäkin!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Ristiäislahjat

Ah, nämä kuvat meinasivat unohtua arkistoihin, nimittäin Eepun ristiäislahjat. Monet tuoreet vauvaperheet varmaan tietävät sen fiiliksen kun vauvaroinaa tulee ovista ja ikkunoista, varsinkin jos lähipiirissä on viimeisen kymmenen vuoden sisällä syntynyt paljon lapsia. Siksipä olin iloinen kun moni kyseli ennen ristiäisiä mikäli meiltä löytyy ihan oikeasti tarpeellisia lahjatoiveita, ettei sitten tule ihan niin paljoa sitä ylimääräistä rompetta joka jää nurkkiin pyörimään. Ja paljon kivoja ja tarpeellisia juttuja poika saikin

Ensin vaatteet ja muut tekstiileihin luokiteltavat:
- Gugguun vaatesetti, jossa oli huppari ja kahdet housut kauniissa sinisen sävyissä sekä iiiiiiihana Mystic Licorice -kuosin body. Nämä olivat isompaa kokoa joten osa lähti lainaan serkkupojalle.
- Kaksi Cirafin yöppäriä. Pojan isomummi oli vahingossa ostanut kokoa 50, mutta onneksi oli lämmin alkukesä niin nämä pääsivät meidän hoikkeliinille käyttöön shortsimallisina ennen kuin lähtivät lainaan muutaman viikon päästä syntyvälle serkulle.
- Raidalliset Lundmyr of Sweden -pöksyt ja pipo.
- Matkailuaiheinen body.
- Pikku-Kånken, odotan niin paljon että vauvan mukana roudattava tavaramäärä vähenee ja saa pelkästään tällä lähteä liikenteeseen!
- Kaikon housut ja Mini Rodinin sukat punaisissa sävyissä.
- Lässigin turkoosi harsosetti, nämä ovat mukavan isoja niin ollaan kesällä käytetty peittona.
- Sirkusaiheinen lakanasetti juniorikoossa.

Ja sitten tavarat:
- Plaston neonpinkki-musta kuorma-auto (kenenköhän valitsema väri köh köh :D)
- Design Lettersin kirjainmuki ja Muumi-emalimuki
- Purulelu ja lautaspidike
- Peltorin kuulosuojaimet
- Kummilusikkana Kalevalan Mesikämmen
- Ässät-tutti (älkää edes kysykö...)
- Suuri iltasatukirja, Kukonpojan iltasatu sekä Kirja perheestäni
- Pingviini-ruokalappu (yllättävää kun meistä kyse ;))
- Aventin itkuhälytin
- Käsintehty värikäs pehmomato

Todella hyviä lahjoja mun mielestä, paljon sellaista joille on pitkään käyttöä ja vaatteitakin monessa eri koossa. Voisi muuten alkaa hahmottelemaan vauvavuoden hyödykkeet ja turhakkeet -postausta ja kirjoittaa sellaisen yhteenvedon vaikka tuossa puolen vuoden kohdalla syyskuussa. Myös lastenvaatepohdintaa on ollut ilmassa viime aikoina, niitäkin voisi jossain kohtaa jäsennellä blogiin asti. Onneksi on sisko joka tietää aiheesta jos ei ihan kaikkea niin ainakin paljon ;)

P.S. Mini menee perjantaina ekaa kertaa yökylään, iiks iiks! Tosin asia taitaa olla kriittisin ISÄLLE eikä äidille tai vauvalle.... :D

P.P.S. Sunnuntaina suuntana Tukholma!

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Vauva 3kk

Kesäkuu on mennyt melkoisella ryminällä ohitse. Toisaalta tuntuu ettei ole tehnyt mitään ja toisaalta taas on ollut koko ajan jossain liesussa. Tommilla on tänään viimeinen työpäivä ennen kesälomaa ja sitten onkin kokonaiset kolme viikkoa kun arkipäivien aamuherätykset eivät ole pelkästään mun vastuulla, jei! Kauheasti jo suunnitelmia lomalle, heti ensimmäisenä mm. käynti poliisilaitoksella pojan passihakemuksen tiimoilta ja vähän rymsteerausta kotona, Eeppu kun siirtyy "omaan" huoneeseen ja vähän isompaan sänkyynkin.

Mutta anyways, tässäpä yhteenveto minin kolmannesta kuukaudesta vattan tällä puolen. Neuvolassa käytiin siis kolmen kuukauden + yhden viikon iässä.
 Body Nosh / housut Lindex / töppöset saatu lahjaksi

 - Paino 5715g (4755), pituus 63,6cm (58,8), päänympärys 42,7cm (41)
- Imetys loppui muutama viikko takaperin. Jäpikkä kun vetelee hirsiä yöt läpeensä niin maidontuotannolle otollisten yöimetysten vähennyttyä hupeni maidontulo lähes kokonaan. Lisäksi tyypillä alkoi nälkä iskeä varsin yllättäen ja siinä kohtaa ei rinnasta tulevat pari tippaa kauheasti kiinnostaneet. Noh, 2,5kk osittaisimetystä näillä leikatuilla "et-tule-ikinä-imettämään" -tisseillä, taputan itseäni olalle ja totean että well done (:
- Korvikkeena edelleen Arlan luomu, välillä käytössä myös Semperin jauhe. Pullolempparit MAMin koliikkipullot, käytössä myös pari Philips Aventia ja Ainua sekä yksi Life Factory (en oikeen tykkää, tarttis myydä pois). 
- Vaipoissa käytetään 2-kokosia pois isompien alta, jemmaan ostettu Libero Newbornia sekä Comfortia koossa 3.
- Nyt on vihdoin laitettu 50-kokoiset vaatteet pois ja osasta 56-kokoakin jää lahkeet lyhyiksi :D Muutamia 62 otettu käyttöön.
Tämä H&M:n 62-kokoinen setti on aika höhlä, body on just passeli mutta housuissa on vyötäröllä useampi sentti väljää. Jos housut olisivat sopivat niin body olisi ihan ylitiukka. Makes sense? Mutta on se niiiin söpö!

- Nukkuu edelleen mainiosti, nukkumaanmeno on aikaistunut 20 - 20:30 ja siitä painaa yhtä soittoa noin aamuviiteen. Syötön jälkeen nukkuu vielä noin puoli kahdeksaan.
- Harjoittelee kovin asioihin tarttumista. Vielä joutuu vähän asettelemaan purulelua yms käteen, mutta lelumatolla ollessaan saa välillä napattua kiinni leluista vimmatun huitomisen lomassa.
- Käännähti ympäri 2,5kk iässä, luulen että osittain vahingossa kun pääsi piknikviltillä "alamäkeen". 3kk-päivän tienoilla käännähti useaan kertaan mahalta selälleen, mutta sekin touhu loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. 
- Syö tuttia yleensä nukkumaanmennessä, päivisin suuhun eksyy useimmiten oma nyrkki. Vielä ei kuitenkaan ole hampaita näkynyt, mutta merkkejä siitäkin on ollut jo useamman viikon.
Body Tutta (äp) / housut Lindex / sukat lainassa

Muutaman viikon päästä voikin aloittaa jo kiinteiden maistelut, hui jee!

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Vauva 1kk & 2kk

Morjensta pöytään ja hyvää alkanutta (viileähköä o_O) kesäkuuta! Melkoinen säänmuutos helteisen toukokuun jälkeen, mutta eiköhän me vielä saada nauttia auringosta, kesähän on virallisesti vasta alussa. Ellei sitten perinteisesti juhannusta vietetä pipo päässä ja villasukat jalassa, saa nähdä. Itselle kuitenkin tämä hiukan viileämpi sää on enemmän kuin tervetullut, nukkuu poikanenkin paremmin päikkäreitä ja on helpompi pukea tuo kylmäraajainen tapaus pelkäämättä että ihan läkähtyy.

Ajattelin rustailla tänne ylös aina kuukausittain pojan kuulumisia, samaan tapaan kuin siskoni omasta jälkikasvustaan, jotta jää itsellekin muistiin nämä hiukan hämärän peittoon jäävät vauvavuoden etapit. Tässä kuussa saavutetaankin jo 3kk ikä ja ensi kuussa saisi periaatteessa alkaa maistella kiinteistä, jehna miten aika suorastaan lentää! Vauva on samaan aikaan niin kovin iso ja niin kovin pieni, että välillä ihan pysähtyy ihmettelemään tuota kasvavaa ja oppivaa ihmisenalkua.

Poika 1kk
 
Body Littlephant / pöksyt Papu / sukat Converse (kaikki lainassa siskon muksuilta)

- Saavutti neljän viikon iässä 18.4. vihdoin syntymäpainonsa, meni jopa ohi muutamalla grammalla. paino 3955g (3930), pituus 55,7cm (53), pään ympärys 38,7cm (37,2).
- Osittaisimetyksellä, lisämaitona Arlan luomukorvike, yöt pelkällä rintamaidolla.
- Vaippoina Libero Newborn koko 2.
- Vaatekoko 50-56.
- Nukkuu yöt todella hyvin omassa pinniksessään meidän makkarissa, iltamaito 21-22 aikoihin ja herää vasta aamuyöstä syömään.
- Ottaa katsekontaktia sekä ihmisiin että leluihin, viihtyy suht hyvin Tripp Trappin newborn-istuimessa.
- Peikkotukan seasta löytyy aika reippaasti karstaa, sitä rapsutellessa...!
- Menopeleinä harmaat Nord Active -yhdistelmävaunut sekä sininen Cybex Cloud Q -kaukalo.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ristiäiset juhlittiin varsin aurinkoisen äitienpäiväviikonlopun lauantaina. Silloin seitsemänviikkoinen Eeli-poikamme kastettiin Mynämäen kirkossa, jossa allekirjoittanut on saanut saman toimituksen 30 vuotta sitten ja kummeiksi lupautuivat siskoni sekä meidät ystävät Sini ja Mikko. Mini oli muuten aika nätisti mutta päätti sitten puklata Mikon takinhelman kautta lattialle, läiskähdys vaan kaikui kirkon kiviseinistä kesken toimituksen :D Nooh, pienten lasten kanssa aina sattuu ja tapahtuu, Tommin kummitäti ojensi nenäliinan jolla saatiin puklu siivottua lattialta ja siskoni kipaisi sakastista hakemassa harson pojan ja kummisedän siistimistä varten.
Body  Kappahl / housut & henkselit Name It / rusetti mun hiuspinni / tossut FMAM (siskon kuopukselta lainassa, mutta tippuivat jalasta niin vaihdettiin "tennarisukkiin")

Kakkukahvit nautittiin kirkon viereisen Yhteiskoulun tiloissa, ennen kahvitarjoiluja kerroimme vieraille nimen valinnasta ja serkkuni esitti äitinsä miesystävän kitarasäestyksellä Juha Tapion kappaleen Sydän jota rakastan sekä Anna Puun Mestaripiirroksen. Esitys oli varsin ihana ja varsinkin ensimmäisen kappaleen aikana sain pyyhkiä kyyneleitä silmäkulmista, kun kyseistä kappaletta kuunneltiin aikalailla repeatilla pojan ensimmäiset elinviikot. Kahvittelujen jälkeen pienemmällä porukalla jatkettiin vielä Mynikseen saunomaan, Tommi oli tehnyt pari ristiäisoluttakin 8)

Poika 2kk
Body H&M / housut Name It / sukat Converse
 
Body Tutta (äp) / housut Papu / sukat Converse

- 22.5. TYKSin kehitysseurantapolilla mitattu 4755g ja 58,8cm, py 41cm
- Ensimmäinen annos rotarokotetta annettu 4.5.
- Kannattelee aika hyvin päätään sylissä ollessa, mutta vatsallaan ei vielä jaksa pitkiä aikoja treenailla (kuten kuvasta näkyy...). TYKSistä saatiin ohjeeksi treenata joka päivä sekä pyyherulla kainaloiden alla että ilman apuvälineitä. Harjoittelun mielekkyys suoraan verrannollinen senhetkiseen vireystilaan...
- Vaatteista menee edelleen 50-koko, tosin lahkeiden ja hihojen pituus alkaa loppua ja bodyissa tarvitaan jatkopalaa (ekan kuvan sydänbody). Kaikki 56-kokoiset sentään saatu käyttöön ja muutamia kesävaatteita on koossa 62.
- Vapun tienoilla alkoi hymyillä ja ristiäisten jälkeen alkoi höpöttely.
- Tripp Trappissa ja Skiphop-lelumatolla huitoo ja mölisee värikkäille, rapiseville ja heliseville leluille.
- Imetys vähentynyt, koska nukkuu yöllä niin pitkän pätkän että herättyään kaipaa korviketta nälkäänsä.
- Säännöllinen vuorokausirytmi alkanut muodostua, nukkuu aamupäivällä pitkät päikkärit ja iltapäivällä/alkuillasta parit lyhyemmät. Yöunille menee yhdeksän maissa.
- Ei nuku kaukalossa ellei auto ole liikkeellä, joten pidemmillä kaupunkireissuilla aina vaunukoppa mukana. Kaukalossa myös hikoilee huomattavasti normaalia enemmän.
- Päässä edelleen karstaa, aina löytyy uutta tuolta pehkon seasta vaikka luuli saaneensa kaiken pois.

Piti välillä oikein pysähtyä miettimään että missä vaiheessa mikäkin asia on tapahtunut, tuntuu että vähän kaikki on tullut mukaan "just äsken" mutta onhan esim. hymyjä saatu ihastella jo yli kuukauden päivät (: Ensimmäinen ulkomaanmatkakin on varattuna heinäkuulle, aloitetaan rauhallisesti tuosta länsinaapurimme pääkaupungista ja matkatkin taitetaan laivalla niin saa huoletta matkustaa vaunujen kanssa. Googlailin eilen matkustusvinkkejä pienen vauvan kanssa ja aloin jo alustavasti pohtia ensimmäistä lentomatkaakin... ;)

torstai 17. toukokuuta 2018

Synnytyskertomus pt. II (osastolla)

No niin, jospa muutaman sanan vielä runoilisi osastolla olosta ja toipumisen ensiaskelista.

E oli tosiaan ensimmäiset elinvuorokautensa keskolassa rajun alun takia. Oli hurjaa kun sellaisella pienellä rääpäleellä meni piuhoja siellä täällä ja kanyyli löytyi sekä kämmenselästä että otsasta, oli kuulemma saanut antibioottia sekä kipulääkettä kun aristi niin paljon sitä imukupista tullutta pahkaa. Kuulin myös jälkikäteen hoitajilta että poika oli ollut todella ärtynyt ensimmäiset tunnit nopeasta toipumisesta huolimatta, mutta rauhottui kuulemma heti sen jälkeen kun oli päässyt ekaa kertaa mulle ihokontaktiin (: Mä olin vielä aivan kuollut, joten pääsin lepäilemään samalle osastolle johon olin tullut käynnistykseenkin ja Tommikin lähti kotiin suihkuun ja päikkäreille.

Osastolla hoitajat kyselivät multa imetyksestä ja sanoin että asia on mulle edelleen mysteeri, joten kokeiltiin käsinlypsämistä ja olin ihan äimänä kun kummastakin rinnasta saatiin pari tippaa tiristettyä. Sain ohjeet sähköpumpun käyttöön yms. jotta saataisiin maidontuotanto käyntiin vaikka vauva ei ollutkaan vierellä koko ajan. Kävin ilmeisesti jotenkin niin ylikierroksilla etten pystynyt hetkeksikään torkahtamaan, joten siinä juttelin yhden meijän vauvaryhmän äidin kanssa (hänen poikansa oli myös keskolassa) ja söin lounasta, jonka jälkeen lähdin hieman haparoiden hipsimään kohti keskolaa. Poika olikin juuri hereillä niin sain ottaa hänet heti syliin ja torkuttiin supermukavassa nojatuolissa ehkä puolisen tuntia. Keskolan hoitajan kanssa kokeiltiin myös ensimmäistä imetystä, oli aika villi tunne kun yhtäkkiä E sai kunnon otteen ja alkoi imeä! Mä taas hormonipäissäni itkeä pillitin ja sain soperrettua hoitajalle että voisiko hän ottaa kuvan todisteeksi tästä jos jostain syystä jääkin myös viimeiseksi kerraksi... Imetyksen jälkeen mä lähdin taas osastolle ja käytiin alkuillasta vielä Tommin kanssa yhdessä keskolassa, Tommi pääsi vaipanvaihtohommiinkin. Illalla kun kaaduin osaston sänkyyn niin olin ollut hereillä aikalailla 40h niitä muutamia torkkuja lukuunottamatta.
Torstaiaamulla herätessä oli melko höperö olo. Pikkuhiljaa aivot kasailivat edellisten päivien tietoja kokonaisuudeksi, tajusin olevani TYKSissä, mulla ei ollut enää raskausmahaa (ainakaan ihan niin isoa) ja totesin, että mulla on vissiin poikavauva samassa rakennuksessa :D Tommikin laittoi heti aamusta viestiä että "Onko tää totta, onko meillä poika?". Mulla oli edelleen jokseenkin jyrän alle jäänyt olo, mutta lähdin taas heti aamupalan jälkeen E:n luokse, harjoiteltiin taas imetystä ja vaipanvaihtoa. Pojalle oli myöhään edellisenä iltana laitettu nenämahaletku ja kuulemma yöllä oksentanut ruskeaa limaa, oli siis ilmeisesti hörpännyt vähän lapsivettäkin jossain kohtaa. Onneksi muuten osoitti koko ajan piristymisen merkkejä, käsien hienomotoriset spontaanit liikkeet olivat lisääntyneet ja oli selvästi ottanut Tommiin katsekontaktia.

Perjantaina singahdin heti aamusta keskolaan, sillä yhdeksältä oli lääkäreiden kierros niin menin kuuntelemaan heidän mielipiteensä pojan voinnista kun se keskiviikkoaamuinen selostus oli jostain syystä mennyt vähän ohi... Meinasin taas torkahtaa siinä supermukavassa nojatuolissa vauva sylissä istuen kun lääkärit pamahtivat paikalle ja ensitöikseen kysyivät multa miten E:llä menee. Hetken jouduin keräilemään aivosoluja kasaan, jotta sain selitettyä edes jotain järkevää ja lopputuloksena lääkärit totesivat etteivät näe estettä sille että mini pääsisi vielä saman päivän aikana mun kanssa yhdessä osastolle. Mua jännitti se tosi paljon, kun tuo oma toipuminen oli vielä todella kesken ja varsinkin kaikki istumiset ja sänkyynmenot tuottivat vielä vaikeuksia epparihaavan takia. Perjantaina alkuillasta siis kerättiin taas mun kimpsut ja kampsut, siirryttiin synnytysvuodeosasto 2:lle ja odoteltiin että osaston lastenhoitaja käy pojan hakemassa meidän luokse.
Tommin lähdettyä ja mun syötyä iltapalaa pyysin hoitajaa auttamaan vauvan mun paidan sisälle ihokontaktiin, pienen iltaimetyksen jälkeen nukahdettiin molemmat. Yöllä piti soittaa hoitaja paikalle kun en pystynyt yksin nousemaan ylös vauva kainalossa ja E:nkin oli tarkoitus saada lisämaitoa imetysten lisäksi. Osastolla sanottiin, että ei tarvitse syöttää x tunnin välein vaan mennään pitkälti vauvantahtisesti, mutta pojalla oli paino laskenut sen verran että imetyksen yhteydessä tehtävien syöttöpunnitusten perusteella päätettiin että noin kolmen tunnin välein olisi hyvä antaa lisämaitoa. E vaan oli niin hyvä nukkuja että välillä vähän venähti nuo välit :D
Oli sopivasti viikonloppu niin Tommi vietti paljon aikaa meidän kanssa ja otti vetovastuun vaipanvaihdoista sekä pulloruokinnasta, ilmeisesti musta näki kilometrien päähän että oon edelleen ihan romuna synnytyksestä. Muutamia vieraitakin kävi ja viikonloppu kului nopeasti. Maanantaiaamuna vauvasta otettiin verikokeita ja fysioterapeutti tuli tarkistamaan näkyykö vielä merkkejä hapenpuutteesta. Saatiin lähete kehitysseurantapoliklinikalle kun poika on kahden kuukauden ikäinen (eli ensi viikon alussa, jaiks!) ja ennen puoltapäivää oli vielä lastenlääkärin tarkistus. Olin sanonut Tommille että ottaa kaukalon ja kotiutumisvaatteet mukaan ihan varmuuden vuoksi ja niin me päästiinkin maanantaina yhdessä kotiin koko poppoo (:
Nyt on tosiaan vajaat 2kk harjoiteltu elämää kolmihenkisenä perheenä, ristiäisetkin juhlittiin äitienpäivän aattona. Melkoiset helteet pukkas jo tähän toukokuulle, normaalisti varsin hyväuninen jäpikkä on tässä viime päivät nukkunut sellaisia 20-30min pätkiä päikkäreitä. Onneksi torppa pysyy siedettävän viileänä ja yöt nukutaan pääsääntöisesti hyvin. Ja yllättävän hyvin olen pärjännyt kaksin E:n kanssa, onneksi mulla on lähipiirissä muitakin äitiyslomalaisia tai muuten vapaallaolijoita niin aina on saanut seuraa kun on liikenteeseen lähtenyt. Tommin siskokin jää kesäkuun alussa pois töistä, heidän kuopuksensa on määrä syntyä heinäkuussa. Mahtavaa kun E:llä on puolen vuoden säteellä sekä vanhempi että nuorempi serkkupoika ja muutenkin rakastava suku ympärillä. 

Nyt menee niin siirappiseksi että taidan lopetella ja syödä lounasta kun tuo muksu näyttää nukkuvan yllättävän hyvin, löytyi vaunuille tarpeeksi viileä spotti kellarin ovenpielestä, siihen ei aurinko pääse oikein missään kohtaa päivää paistamaan ja lämmittämään :D