Pari päivää ollut jotenkin todella uupunut ja "keskeneräinen" olo. Juhlittiin lauantaina mun ja äitin yhteissynttäreitä niin ehkä tämä on jotain juhlien jälkeistä masennusta, kun pari viikkoa meni aika tiukalla aikataululla pitkän to do -listan ohjaamana. Tunnen itseni tällä hetkellä todella juurettomaksi, en oikein viihdy kotona mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Koen tästä tietysti huonoa omatuntoa kun arki ihanan vauvan kanssa kotona pitäisi olla niin superdupermahtavaa ja mä vaan haaveilen siitä että pääsisi edes välillä töihin. Öisin vatvon mieltävaivaavia asioita, joita en päivällä kuitenkaan ota ns. työn alle. Mitä sä tuollaisia vanhoja murehdit, olisi reaktio jos kertoisin niistä kyseisille henkilöille.
Rakastan syksyä, mutta nyt se vain muistuttaa siitä miten hankala talvi on tulossa. Puulämmitteinen talo ryömimistä opettelevan pienokaisen kanssa ja pelko siitä että rattaat homehtuvat kuistille kun eivät mahdu sisälle lämpimään. Kireää pinnaa siitä, että kaikki nurkat on täynnä romua eikä niitä saa mihinkään pois tieltä koska säilytystilat ovat kylmiä. Tarttis läväyttää kaikki pilkkahintaan fb:n paikalliskirppikselle, mutta tuntuu että tällä hetkellä kaikki tavara liikkuu todella nihkeästi. Ehkä nakkaan vaatteet vain Pelastusarmeijalle.
Mä taidan olla ihminen joka elää projektista toiseen. En osaa olla, ellei ole jotain mitä odottaa tai työstää. Inhoan välivaiheita, niistä olen kirjoittanut täällä ennenkin. Inhoan sitä kun suunnitellaan jotain, mutta ei tehdä mitään konkreettista niiden suunnitelmien eteen. Selataan taloilmoituksia mutta ei käydä näytöissä. Ideoidaan muutoksia kotiin, mutta ei toteuteta mitään. Päätän aloittaa terveellisen elämän, kiinnittää huomiota syömiseen ja liikuntaan, mutta vain olen ja odotan inspiraatiota.
Myös blogin kirjoittaminen on hankalaa. Haluan tallentaa Eelin vauvavuoden muistot tänne itselleni, mutta nyt on taas hujahtanut pari kuukautta edellisestä postauksesta. Hampaitakin on jo tullut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjata niiden päivämääriä ylös vauvakirjaan. Tuntuu että aika vain valuu sormien välistä ja joka kuukausi huomaan että olinpas taas tässäkin kuussa saamaton luuseri.
Saan sentään raahattua itseni maanantaisin pojan kanssa vauvasirkukseen ja tiistaisin omalle tanssitunnilleni, mutta muun ajan tunnen olevani täysin hyödytön.
Kai tämä tästä.
P.S. Kuvat ois kivoi, mutta näköjään blogger-sovellus ei halua tuoda niitä tänne asti. Selvä se.
Rakastan syksyä, mutta nyt se vain muistuttaa siitä miten hankala talvi on tulossa. Puulämmitteinen talo ryömimistä opettelevan pienokaisen kanssa ja pelko siitä että rattaat homehtuvat kuistille kun eivät mahdu sisälle lämpimään. Kireää pinnaa siitä, että kaikki nurkat on täynnä romua eikä niitä saa mihinkään pois tieltä koska säilytystilat ovat kylmiä. Tarttis läväyttää kaikki pilkkahintaan fb:n paikalliskirppikselle, mutta tuntuu että tällä hetkellä kaikki tavara liikkuu todella nihkeästi. Ehkä nakkaan vaatteet vain Pelastusarmeijalle.
Mä taidan olla ihminen joka elää projektista toiseen. En osaa olla, ellei ole jotain mitä odottaa tai työstää. Inhoan välivaiheita, niistä olen kirjoittanut täällä ennenkin. Inhoan sitä kun suunnitellaan jotain, mutta ei tehdä mitään konkreettista niiden suunnitelmien eteen. Selataan taloilmoituksia mutta ei käydä näytöissä. Ideoidaan muutoksia kotiin, mutta ei toteuteta mitään. Päätän aloittaa terveellisen elämän, kiinnittää huomiota syömiseen ja liikuntaan, mutta vain olen ja odotan inspiraatiota.
Myös blogin kirjoittaminen on hankalaa. Haluan tallentaa Eelin vauvavuoden muistot tänne itselleni, mutta nyt on taas hujahtanut pari kuukautta edellisestä postauksesta. Hampaitakin on jo tullut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjata niiden päivämääriä ylös vauvakirjaan. Tuntuu että aika vain valuu sormien välistä ja joka kuukausi huomaan että olinpas taas tässäkin kuussa saamaton luuseri.
Saan sentään raahattua itseni maanantaisin pojan kanssa vauvasirkukseen ja tiistaisin omalle tanssitunnilleni, mutta muun ajan tunnen olevani täysin hyödytön.
Kai tämä tästä.
P.S. Kuvat ois kivoi, mutta näköjään blogger-sovellus ei halua tuoda niitä tänne asti. Selvä se.
Kyllä se siitä. <3 <3 Samaistun tähän postaukseen, miulla oli vähän samanlaisia ajatuksia ku olin lapsen kanssa kotona ja siksi päätinkin mennä töihin, kun L oli 10kk. Antti sit oli hänen kanssaan kotona siihen, et täytti vuoden ja meni päivähoitoon. :) Teki todella hyvää isä-lapsi suhteelle, voin suositella lämpimästi! Teki itellekki hyvää päästä töihin aikuisten ihmisten kanssa, jotenkin tuntui et erakoituu ja on vaan vauvajuttuja, teki mieli koko ajan tehdä jotain ja ei oikein osannu rauhottua. :) Harrastukset ovat myös hyvästä ja jos tuntuu, ettei oikein saa mitään aikaan, niin pikku hiljaa aloittamalla asia kerrallaan alkaa ne tekemiset purkautua. :)
VastaaPoistaMeillä myös suunnitelmissa että Tommi pitää loput isyyslomat kun mä palaan töihin (: Kävinkin eilen juttelemassa pomon kanssa työkuvioistaa ja ehkä tämä tosiaan tästä pikkuhiljaa selkiytyy.
PoistaKiitos tsempeistä! (: <3