Hajalla

Pari päivää ollut jotenkin todella uupunut ja "keskeneräinen" olo. Juhlittiin lauantaina mun ja äitin yhteissynttäreitä niin ehkä tämä on jotain juhlien jälkeistä masennusta, kun pari viikkoa meni aika tiukalla aikataululla pitkän to do -listan ohjaamana. Tunnen itseni tällä hetkellä todella juurettomaksi, en oikein viihdy kotona mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Koen tästä tietysti huonoa omatuntoa kun arki ihanan vauvan kanssa kotona pitäisi olla niin superdupermahtavaa ja mä vaan haaveilen siitä että pääsisi edes välillä töihin. Öisin vatvon mieltävaivaavia asioita, joita en päivällä kuitenkaan ota ns. työn alle. Mitä sä tuollaisia vanhoja murehdit, olisi reaktio jos kertoisin niistä kyseisille henkilöille.

Rakastan syksyä, mutta nyt se vain muistuttaa siitä miten hankala talvi on tulossa. Puulämmitteinen talo ryömimistä opettelevan pienokaisen kanssa ja pelko siitä että rattaat homehtuvat kuistille kun eivät mahdu sisälle lämpimään. Kireää pinnaa siitä, että kaikki nurkat on täynnä romua eikä niitä saa mihinkään pois tieltä koska säilytystilat ovat kylmiä. Tarttis läväyttää kaikki pilkkahintaan fb:n paikalliskirppikselle, mutta tuntuu että tällä hetkellä kaikki tavara liikkuu todella nihkeästi. Ehkä nakkaan vaatteet vain Pelastusarmeijalle.

Mä taidan olla ihminen joka elää projektista toiseen. En osaa olla, ellei ole jotain mitä odottaa tai työstää. Inhoan välivaiheita, niistä olen kirjoittanut täällä ennenkin. Inhoan sitä kun suunnitellaan jotain, mutta ei tehdä mitään konkreettista niiden suunnitelmien eteen. Selataan taloilmoituksia mutta ei käydä näytöissä. Ideoidaan muutoksia kotiin, mutta ei toteuteta mitään. Päätän aloittaa terveellisen elämän, kiinnittää huomiota syömiseen ja liikuntaan, mutta vain olen ja odotan inspiraatiota.

Myös blogin kirjoittaminen on hankalaa. Haluan tallentaa Eelin vauvavuoden muistot tänne itselleni, mutta nyt on taas hujahtanut pari kuukautta edellisestä postauksesta. Hampaitakin on jo tullut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjata niiden päivämääriä ylös vauvakirjaan. Tuntuu että aika vain valuu sormien välistä ja joka kuukausi huomaan että olinpas taas tässäkin kuussa saamaton luuseri.

Saan sentään raahattua itseni maanantaisin pojan kanssa vauvasirkukseen ja tiistaisin omalle tanssitunnilleni, mutta muun ajan tunnen olevani täysin hyödytön.

Kai tämä tästä. 

P.S. Kuvat ois kivoi, mutta näköjään blogger-sovellus ei halua tuoda niitä tänne asti. Selvä se.

Just nyt

Helteisen kesän jäljiltä sen kyllä huomaa.

Aamulla kiskaisee villasukat jalkaan kun menee keittämään itselleen kahvia ja lämmittämään muksulle maitopullon. Vaatekaapista löytyy muutakin päällepantavaa kuin ne samat sortsit, topit ja pikkumekot, joissa asui puolet kesästä. Pilvinen ja viileähkö päivä kutsuu ulkoilemaan huomattavasti enemmän kuin auringonpaiste ja hellelukemat. Ilma tuoksuu raikkaammalta, on helpompi hengittää.

Muistan kirjoittaneeni blogiin joskus siitä, etten osaa tammikuuta ajatella niinkään uuden alkuna vaan mulle se hetki on ehdottomasti elo-syyskuun taite. Liekö syynä se, että valtaosa aikuiselämästäni on kulutettu koulunpenkkiä enkä kolmen vuoden työssäolon jälkeenkään osaa ajatella, että elämä jatkuu jokseenkin samanlaisena vaikka vuodenaika vaihtuu. Nyt tietysti uutta boostia tuovat tuon jälkikasvun kanssa aloitettavat harrastukset - ja ilmoitinpa minä itsenikin tanssitunnille useamman vuoden tauon jälkeen!

Syksyisin muutoksenhalu kaivautuu luihin ja ytimiin, joskus se on vain uusi hiusväri tai huonekalujen erilainen järjestys, mutta tänä syksynä se taitaa olla jotain isompaa. Ehkä siihen liittyy myös se, että tänä syksynä mulla on elämässä ihan uusi rooli, olen äiti. Toki parisuhteessakin sai opetella ajattelemaan omaa nenäänsä pidemmälle, mutta nyt joutuu ihan uudella tapaa miettimään kaiken myös tuon mini-ihmisen kannalta. En edelleenkään tiedä mistä meidän pieni perhe löytää itsensä kuukauden-parin päästä. Pitäisi myös funtsia vähän jo sitä, milloin palaan töihin ja miten lapsen päivähoito järjestyy, ihan pientä ei kuitenkaan halua tarhaan laittaa. Paljon vielä avoimia kysymyksiä.

Ei kai tässä voi muuta kuin luottaa siihen, että asiat lutviutuvat tavalla tai toisella. Löydän oman tapani pitää huolta itsestäni, keksimme meidän tarpeisiimme sopivan asumisjärjestelyn ja kaiken keskellä osaamme nauttia pojan vauva-ajasta ja tehdä asioita yhdessä, perheenä. Koska, just nyt, se on tärkeintä.

Ääh

Ei näytä muksua kiinnostavan vanhempiensa (ja koko tuttavapiirin) odottelu. Tänään 41+2, tiistaina sitten yliaikaiskontrolliin tsekkaamaan tilanne mikäli ei sitä ennen osoita minkään valtakunnan kiinnostusta ulkomaailmaan. Lähes kaikki kotikonstit on jo kokeiltu ja supistuksia kyllä tulee, mutta harvakseltaan eikä vielä kovin kipeitä. Tänään aamulla kokeilin tehdä kyykkyjäkin, mutta ne enemmänkin kuluttivat omia voimiani supistusten vahvistamisen sijaan, joten totesin että don't even bother. 

Ihmeen vähän on tullut jokojokojoko-kyselyitä, vaikka olen jo pidemmällä raskaudessa kuin suurin osa lähisuvustani ja -piiristäni, Tommilta vissiin kysellään enemmän.

Jonkun verran on noissa facebookin odotusryhmissä keskusteltu synnytyksen käynnistymisestä ja käynnistämisestä, ja aina joku tulee riehumaan että miksi täytyy hoputtaa ja että jatkuuko sama kiirehtiminen läpi vauvan elämän. Pistää vähän ärsyttämään, koska tuskin kellään on tarkoituksena mitään keskosta synnyttää ja kuitenkin (lääkkeellisessä) käynnistyksessä on aina omat riskinsä. Itsekin menin aamulla lukemaan yliaikaisuuden riskejä (itsellä siis torstaina lasketaan yliaikaiseksi) ja siellä oli mm. mainittu jopa kuusinkertaiseksi kasvanut todennäköisyys kohtukuolemalle kun istukan toiminta alkaa heiketä. Pieni paniikki sitten siitäkin, nää on vähän sellaisia juttuja joissa tieto lisää tuskaa.

Eilen illalla yritin psyykata itseäni siihen, että käynnistys ei välttämättä ole täyttä helvettiä, varsinkin jos kroppa on jo hiukan kypsynyt tulevaan koitokseen, mutta sain kuitenkin jonkinsortin paniikki-itkukohtauksen aiheesta. Ulvoin aivan räkä poskella että mua pelottaa, miks tää ei synny, olenko nyt jo epäonnistunut äitinä. Tommi vähän ihmeissään yritti rauhoitella ja lupasi että tänään kokeillaan vielä kaikkia kikkakolmosia joita haluan. Onneksi toinen meistä pystyy pitämään pään kylmänä vaikka toki ensikertalaisena molempia jännittää miten ja milloin alkaa tapahtua. 

Jooh, ei mulla muuta. Piti vaan saada nämäkin fiilikset talteen tämän kaiken turhautumisen keskellä. Jospa nyt siirtäisi ajatukset johonkin ihan muuhun, ainakin pari verhotankoa pitäisi asentaa kun aurinko herättelee aamulla yhä aikaisemmin. Ihanaa kun on kevät (vaikka ulkona onkin yöllä liki -10)!

Due date

Sieltäpä se tulla humpsahti, laskettu aika. En ole mitenkään päin yllättynyt että tässä sitä edelleen ollaan yhtenä kappaleena, meijän suvussa kun ei ole tapana kiirehtiä (paitsi sitten kun synnytys oikeasti käynnistyy) ja Tommikin pyysi jos voisin pitää Kirpun matkassa vielä tämän tulevan viikonlopun yli. Viime postauksessa valittamani hermokipu yhtäkkiä helpotti viikko sitten ja olenkin painellut tukka putkella siellä sun täällä. Ei siis yhtään tunnu siltä että synnytys olisi lähellä, mutta eipä sitä voi olotiloista aina ennustaakaan.

Joku ihme väsymys mulle on iskenyt tässä muutaman päivän sisällä. Nukun yössä yhdeksänkin tuntia muutamalla herätyksellä (herään lähinnä kääntämään kylkeä) ja silti päivällä iskee ihan hirveä väsymys eikä saa mitään aikaiseksi. Päikkäreitä ei yleensä tule nukuttua, mutta illalla saatan ihan sujuvasti kömpiä sänkyyn 21:30 ja olla kanttuvei ennen kymmentä. Mulla on aamuisin suuria suunnitelmia päivän ajalle ja sitten korkeintaan käppäilen postilaatikolle tai laitan tiskikoneen pyörimään. Tällä viikolla iski myös "yhyy oon läski valas" -olo ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana, tähän saakka ollut aika fine muuttuvan kropan kanssa ja miettinyt lähinnä että kiva kun kerrankin saa korostaa mahaa sen sijaan että yrittää piilottaa sitä.

Long story short, oon aika kypsä tähän raskauteen. Vaikka just eilen tuli hetkellinen "emmä haluu, emmä oo valmis!" -paniikki niin ainakin olis helpompi kun sais jaettua vastuun tästä tenavasta Tommin kanssa :D Plus mulla on hirveä ikävä mun omia vaatteita, selällään ja mahallaan nukkumista sekä KYLMÄSAVULOHTA!! Tein tuossa just listan ruoista ja juomista joita haluan synnytyksen jälkeen nauttia, vaikka olenkin aika höveli ollut noiden ruokarajoitusten suhteen (huom. maalaisjärjellä, en tarpeettomia riskejä ottaen). Aivan varmasti kahden viikon sisällä Kirppu on vattan ulkopuolella ja elämä on täysin uudenlaista.

Elämme jännittäviä aikoja.

Mielessä just nyt

Onko tabu olla nauttimatta raskaudesta? Itse ainakin olen ihan kypsä tähän vaikka laskettuun aikaankin on vielä reilut kaksi viikkoa. Tuntuu että äitiysloma (sanon sitä lomaksi kunnes vauva-arki lyö vasten kasvoja :D) menee ns. hukkaan kun en tämän alaselässä vaivaavan hermokivun takia pysty juuri mitään tekemään. Ja noh, se keskiraskauden energisyyskin jäi mun kohdalla melko mysteeriksi, olen ollut energinen yhteensä noin viikon verran koko raskauden aikana.

Mihin mun ystävät ovat kadonneet? Johtuuko se täällä pöpelikössä asumisesta kun ei ihan vartin varoajalla olekaan Turun keskustassa kahvilla tai siitä että töiden jälkeen ei jaksanut pyöriä useampaa tuntia itsekseen kun treffiajaksi ehdotettiin yleensä vasta alkuiltaa. Ennen plussaa oli myös hankalahko lähteä extempore-viini-iltoja viettämään kun olisi aina pitänyt majoittua jonkun sohvalle yöksi. Olen pyytänyt babyshowereita, mutta viime päivinä on tuntunut siltä että pitääkö perua se pyyntö kun "ei ketään kuitenkaan kiinnosta" (paitsi äitiä ja siskoa ja niiden kanssa puin näitä raskaushommia muutenkin :D). Jotain angstia ilmassa, siis.

Löydetäänkö me tänäkään vuonna sitä kotia joka sopii meidän tarpeisiin ja ennen kaikkea tuntuu kodilta? Ollaan asuttu täällä nyt kymmenisen kuukautta enkä vieläkään osaa sanoa että tämä olisi koti. Tuntuu kuin asuisin jossain airbnb'ssä. Näin äitiyslomalaisena päivät myös ovat todella pitkiä kun ei jotenkin osaa järkkäillä paikkoja tai sisustaa, saati pysty ulkoilemaan tämän selkäkivun takia. Täällä ei myöskään kovin moni ole käynyt kylässä, kun asutaan niin kaukana. Just tuossa auton mittarilla tsekattiin niin täältä on Mynikseen melkein 70km, ja siskon luoksekin vain joitain kilometrejä vähemmän.

Tottakai mun "uskollinen" kotteronikin on alkanut lahota, tai ainakin heittänyt tiskiin ranskiksille tyypilliset sähköviat. Hirveen kiva ajaa pidempiä matkoja kun jatkuvasti kone piippaa jotain faultya, anturit siis seonneet ja hälyttää kaikkia täysin toimivia osia. Mulla alkaa vanne kiristää päätä jo matkalla täältä Paimion keskustaan (vajaa 10km). Tarttis siis uutta kärryäkin katsella. Onneks Skoda on edelleen täyttä rakkautta vaikka matalahkot penkit näin mahapallon kanssa aiheuttavatkin välillä lievää ähinää, Tommi joutuu yleensä tönäisemään vauhtia kun nousen autosta :D

Mitä haluan tehdä äitiysvapaan jälkeen? Sain vuosi sitten vakituisen työsopimuksen, mutta en silloin viitsinyt etsiä muita hommia kun alettiin Tommin kanssa väläytellä ajatusta perheenlisäyksestä. Nyt olisi siis otollinen aika pohtia millaiseen työhön sitä hakeutuisi, varsinkin kun mun mielikuvissa kotihoidontuelle tippuminen pudottaisi talouden kokonaan raiteiltaan. Toisaalta kyllä vierastan myös ajatusta siitä että Kirppu menisi vain 9-10kk iässä hoitoon, saa nähdä mitä tässä keksitään. Mä voin onneksi äitiysvapaan perään pitää tämän vuoden kesälomat niin töihinpaluu menisi jokatapauksessa vasta ensi vuoden puolelle mikäli jotain ihmeellistä ei nyt tapahdu Tommin töiden suhteen.

Jotta ei olisi ihan pelkkää valitusta, niin kerrottakoon näistä kuvista vähän. Meillä oli siis viime maanantaina hääpäivä ja sitä varten sisko otti musta vähän tällaisia boudoir-henkisiä mahakuvia. Tykkään näistä tosi paljon ja vaikka raskaus onkin henkisesti ollut todella rankka niin oon mielestäni kohtalaisen hyvin "säilynyt". Kiloja tähän mennessä kerääntynyt alle kymmenen ja suurin osa ihan tuossa pötsissä. Pientä turvotusta on jalkaterissä (osa kengistä puristaa aavistuksen) ja sormissa (piti pyytää äitiltä "lainavihki") mutta noin muuten kroppa on melko entisellään mahaa lukuunottamatta. Ja olen myös näinkin pitkälle päässyt ilman raskausarpia tai navan pullahtamista, jei!

Nyt kyllä tsemppaan sen verran että könyän kellariin laittamaan pyykkikoneen päälle, voisi myös ottaa päivän agendaksi Kirpun vaatteiden viikkauksen. Ovat kyllä jo hoitopöydän laatikossa mutta eivät todellakaan järjestyksessä. Jännä kun tuntuu että eihän täällä ole mitään valmiina, mutta mun tarvike-excel kyllä näyttää plussaa lähes kaiken muun paitsi ensisängyn osalta, se tilataan viimeistään maaliskuun alussa.

Parempaa viikon alkua muille, aika nättiä talvikeliä ainakin luvattu seuraaville päiville (:

Shut up and take my money

Raha. Niin.

Suomalaiseen mentaliteettiin ei kuulu rahasta puhuminen, tai ainakaan positiivisessa mielessä. Usein voivotellaan, kun palkka on huono ja rahaa ei ole tarpeeksi ja jos joku erehtyy kertomaan taloudellisen tilanteensa olevan hyvä niin kyseinen henkilö koetaan koppavaksi tai jotain. Mun mielestä on aina ollut tosi kiehtovaa rikkoa tai ainakin kyseenalaistaa tabuja, tästäkin aiheesta olen halunnut kirjoittaa jo pitkään ja mikäli saan yhdenkin ihmisen ajattelemaan asiaa uudelta kantilta niin se on jo voitto.

Jos vaikka kahvipöytäkeskustelussa tulee puhe rahasta ja säästämisestä, niin en häpeä myöntää että meillä on säästötilillä kutakuinkin omakotitalon käsirahan verran. Tulevasta USA-reissustakin monet ovat hämmästelleet että eikö se ole todella kallista matkustaa niin kauas ja niin pitkäksi aikaa, ja olen tyynesti vain todennut, että voi olla mutta meillä on varaa siihen. En tajua miksi minun pitäisi hävetä sitä, että olemme tässä vajaassa kahdessa vuodessa saaneet lähes jokaisesta palkasta pienen siivun säästöön ja summa on kasvanut varsin mukaviin mittoihin. Toki säästöistä osa on Tommin sedän perintöä, mutta reilusti yli puolet on ihan meidän omia ansioitamme.

Vivian muuten julkaisi juuri todella nokkelan postauksen säästövinkeistä, kannattaa tsekata jos tarvitsee ideoita omaan säästämiseen (: Yritin itsekin miettiä millä keinoilla saan rahaa säästöön, mutta se tapahtuu jotenkin niin automaattisesti etten osaa sitä sen tarkemmin eritellä. Kai jossain takaraivossa kytee vielä se opiskeluaikojen mentaliteetti kun vertailtiin kilohintoja ja todettiin sama kuin Vivianilla eli köyhän ei kannata ostaa halpaa. Muistan kun syksyllä 2013 käytin kesätyörahoista reilu 150 euroa aitonahkaiseen takkiin niiden puolta halvempien keinonahkarimpuloiden sijasta ja kyseinen takki on edelleen kuin uusi.

Ja huomioitakoon, että säästäväisyys ei tarkoita samaa kuin pihiys. Mielelläni tarjoan ystävälle lounaan jos mulla on juuri ollut vaikka palkkapäivä ja alkuvuodesta ostin rakkaalle siskolleni hänen haaveilemansa kukallisen bomber-takin. Ihan vaan koska voin, ja olihan se mieletöntä nähdä toisen ilahtuvan sydämensä pohjasta (:

Niin ja kerrottakoon täälläkin, meikäläinen sai tuossa kuukausi takaperin elämänsä ensimmäisen vakituisen työsopimuksen! Tilanne tuskin vaikuttaa säästämiseeni mitenkään, mutta onhan se kiva ettei koko ajan tarvitse miettiä töiden loppumista ja mahdollista jatkosopimusta. Ja se tuo myös turvaa siihen, että jos Tommi päättääkin vaihtaa työpaikkaa tai kouluttaa itseään lisää niin ainakin mulla on suhteellisen turvattu toimeentulo.

Lähtikö mopo taas vähän käsistä.... mun tarttis selkeesti kirjoittaa tänne useammin, niin sitten ei tulisi näitä superpitkiä postauksia kerralla :D Ja mikäs se pointti olikaan, se että meillä on hyvin säästöjä ja se, että käytämme niitä mm. matkustamiseen ja tulevina kuukausina myös remontointiin (tästä lisää myöhemmin). Oltais siis voitu myös järjestää ne 70 hengen hääjuhlat, mutta päätettiin kuitenkin käyttää niihin kuluva summa ensimmäiseen Amerikanreissuun. Ja mua ei todellakaan hävetä kertoa ihmisille säästöjemme määrää jos sitä suoraan kysytään. Ihan itte olen sitä rahaa toiselle tilille siirtänyt (:

Mua myös harmittaa, että raha-asioista ei saa kysyä. Välillä ihan vilpittömällä uteliaisuudella tekee mieli kysyä millä perusteella joku ostaa vaikka luksusmerkkien laukkuja tai vaihtaa auton uudempaan ja että tekikö kyseisen ostoksen säästöillä vai esimerkiksi jollakin lainalla. Itselläni esimerkiksi on jokseenkin kielteinen suhtautuminen kaikenlaisiin lainoihin (poislukien asuntolainat yms), joten olisi mielenkiintoista kuulla miksi ja missä tilanteessa joku on sellaisia palveluita hyödyntänyt.

Herättikö ajatuksia? Miksi raha ja siitä puhuminen on edelleen meille niin vaikeaa?

Matkaan lähden

... en ihan vielä mutta 101 päivän päästä kutsuu taas tuo Ameriikan ihmemaa! Lennetään taas Los Angelesiin, sieltä kärry alle ja baanalle. Tällä kertaa tosin Enkelten kaupungissa pyörimisen sijasta vaihdetaan maisemaa samantien ja otetaan suunnaksi viime reissulla väliin jäänyt San Francisco! Tai no, ihan samantien ei sinne asti suhata mutta reissun pääpaino on tuolla kaupungilla (: Ainakin Yosemiten kansallispuisto sekä kuuluisa vankilasaari Alcatraz on vierailulistalla. Melko huikeeta.

Bongattiin myös ihan näppärät lennot, vaikka matkalaukkujen katoaminen Heathrow'n pöhinässä onkin käynyt mielessä. Varattiin liput suoraan Finnairilta ja mm. kotimatka alkaa kivasti vasta alkuillasta, joka mahdollistaa nukkumisen lentokoneessa paremmin kuin viime kerralla kun lento lähti jo kahdelta. Yhdellä vaihdolla selvitään kumpaankin suuntaan ja tällä kertaa paluu on perjantaina, joten meikäläisenkään ei tarvitse ihan samoilla silmillä lähteä töihin sekoilemaan :D Ja mullahan on elämäni ensimmäinen palkallinen kesäloma!! Kolme viikkoa käytän tähän reissuun ja muutama päivä jää vielä myöhemmin hyödynnettäväksi, ties vaikka pyörähtäisi jossain toisellakin reissulla syksymmällä.

 

Viimeksi oltiin reissussa 12 päivää, nyt muutaman päivän pidempään. Ajankohtana toukokuun puolivälistä kesäkuun alkuun, joten on mahdollista että päästään katsomaan jotain änärin playoff-peliä, ainakin San Jose on kivasti matkan varrella. Hmm, löytyisköhän mun ehtaa ysäriä oleva Sharks-lippis jostain... lipan sisäpuoli on kirjoitettu täyteen hevostennimiä, mutta mitäpä pienistä :D

Arizonaan asti matkareitti ei todennäköisesti tule ulottumaan, mutta mahtavia maisemia on luvassa onneksi muutenkin. Mahdollisesti jätetään yö tai pari ilman majoitusvarauksia ja painetaan go with the flow -mentaliteetillä. Varattiin just majoitus ekalle yölle ja tässä muutenkin suunnitellaan alustavaa matkareittiä. Tällä kertaa suunnitteluaikaakin on vähän enemmän kuin kuukausi, ehtii koluta kaikki vaihtoehdot läpikotaisin. Ja mähän hahmottelin jo vähän mitä vaatteita pakkaan mukaan, onneksi viime kerran topit ja flopit on suht hyvin muistissa niin sekin puolen suunnittelu on helpompaa.

Ja mikä parasta, päästään ajamaan maailman kauneimmaksikin tieksi kehuttu Pacific Highway tuolle LA-SF -välille (: Lisäksi ostin maailman huikeimman matkalaukun, kuva löytyy mm. instagramista! Reissukuume on kyllä melkoisen korkealla taas ja lentojen varaaminen teki arjestakin heti siedettävämpää. Kyllä jaksaa painaa töitä kun on niin mahtava "palkinto" tiedossa.

Nyt keskityn taas tähän matkasuunnitteluun, olen ryhmän virallinen bedbug-tarkastaja ;D Teen näitä reissupostauksia varten uuden tagin, usatrip2017, niin löytyvät sitten kaikki postaukset samasta paikasta. Postauksen kuvituksena aiemmin julkaisemattomia otoksia edelliseltä reissulta ja loppuun vielä meidän reissun tunnari, hyvää lauantaita kaikille! 8)

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus

Vuoden 2017 toinen päivä ja ahistaa niimmaan perkeleesti. Vaikka eilen instagramissa julistin, että tästä vuodesta tulee hyvä, niin joku sitkeä ahdistusmöykky on pesiytynyt rintalastan alle. Pinnan alla on kuplinut jo hetken aikaa, mutta en vieläkään tiedä mihin tämä levoton tunne on johtamassa. Olen luonteeltani sellainen, että järki ja tunteet ovat jatkuvasti väittelyssä keskenään. Vaikka innostuisin jostain aivan täydestä sydämestäni, niin järki toppuuttelee ja käskee punnitsemaan vaihtoehdot tarkkaan. Olen kyllä kohtuullisen impulsiivinen ja go with the flow -henkinen tyyppi, mutta jotkin asiat ovat sellaisia, että vaikka sydän haluaa mitä niin aivot saavat saman kuulostamaan täysin järjettömältä.

Kuitenkin uskon, että tällä kaikella kamppailulla on tarkoitus ja lopulta löydän paikkani tässä universumissa. Täytyy vaan kuulostella omaa sisintä, mitkä asiat tekevät just mut onnelliseksi. Liian pitkään ja useasti olen tehnyt valintoja, joita olen olettanut muiden multa odottavan. Liian monta kertaa olen verrannut itseäni muihin ja heijastanut ne tunteet omaan toimintaani. Liian monta kertaa olen sättinyt itseäni epäonnistumisesta ja puhunut itselleni epäkunnioittavasti.

Ja kun on käynyt pohjalla, tietää että ainoa suunta on ylös. Tämä ahdistuskin muuttuu iloksi vielä jossain vaiheessa, nyt on vaan elettävä sen rinnalla ja etsiä asioita joista nauttia siitä huolimatta.

Mulla on haaveita. Mulla on tavoitteita. Mulla on mahdollisuuksia.

Tervetuloa 2017, olen valmis katsomaan mitä sulla on tarjottavana.

Välitilassa

Olen jo hetken ihmetellyt miksi olen niin stressaantunut. Mieli mustenee pienimmästäkin syystä ja 90% ajasta mikään muu kuin sohvannurkka ja netflix ei kiinnosta. Töissä mulla on kyllä uudet haasteet työtehtävien vaihtumisen myötä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sekään ei tuntunut yksinään niin kuormittavalta kuin mitä kokonaisvaltainen olotilani antoi ymmärtää. Joulukuu on täynnä vapaapäiviä, meillä on varattuna reissu Tukholmaan joulupyhien ajaksi ja pienenä taustaprojektina tällä hetkellä on oman kodin etsiminen - lainalupauskin siis löytyy jo taskusta. Asioiden pitäisi siis olla hyvin, mutta meikämandoliini on vain yksi stressipallo ja pinna kireällä milloin mistäkin syystä.

Olen jo tovin yrittänyt tarkastella näitä olotiloja hiukan analyyttisemmin ja todennut että mua rassaa erityisen paljon välitilassa eläminen. Tiedättehän, oppari on loppusuoralla mutta olet yhä "vain" opiskelija. Olet valmiina työelämään, mutta sitä unelmien työpaikkaa ei ole vielä tullut eteen. Olet päättänyt toteuttaa jonkun unelmasi mutta et vielä tiedä miten. Kun on jo valmis muutokseen, mutta sen toteutuminen viivästyy syystä tai toisesta. Mulle viime vuosina näitä välitiloja ovat olleet juurikin opparin valmistuminen, oma ja Tommin sijoittuminen työelämään, päätös naimisiinmenosta ja lastenhankinnasta (=ei vielä ajankohtaista, älkää vielä innostuko) sekä nyt viimeisimpänä asumiskuviot ja vähän työelämäkin.

Tällaisina hetkinä toivoisi, että olisi löytänyt sen oman juttunsa miten suhtautuu maailman myllerryksiin ja ottaa oman paikkansa enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Kenelle se on joogaa tai mediaatiota, kenelle se on kirjoittamista, kenelle mökillä rentoutumista. KonMaria ja Salaisuutta olen viime päivinä selaillut, mutta niiden opetuksien sisäistäminen tuntuu vaativan jonkinlaista mielenrauhaa. Tuntuu kuin kaipaisin jonkinlaista elämän ohjekirjaa, jos tuntuu tältä niin tee näin -meininkiä. Mutta kukapa muu osaisi tämän pääkopan sekasorron pistää ojennukseen jos en minä itse, joten projekti harmonia jatkukoon... En ole kavereillekaan tästä viitsinyt kauheasti mainita, koska kun ulkoiset aspektit on kunnossa niin tuntuu tyhmältä selittää, että yhyy kun mulla nyt vaan on jostain syystä kovin vaikeaa.

Yksi yllättävä piristyselementti on ollut Hidasta elämää -sivuston instagram-tili (kuvakaappaus sieltä myös). Jostain syystä sieltä on tupsahdellut mun kuvafeedille just eikä melkein mielialaani sopivia mietelauseita. Henkiseen hyvinvointiin panostaminen on siis kyllä erittäin kiinnostavaa, mutta tällaiselle masennukseen taipuvaiselle ei todellakaan helppoa. Toistaiseksi yritän siis vain rämpiä päivästä toiseen ja yrittää edes vähän pitää sosiaalisia suhteita yllä ettei kaverit ihan katoaisi. Sentään mulla on melkoisia huipputyyppejä työkavereina, vaikka ei vapaa-ajalla jaksaisi sosialisoitua kenenkään muin kuin Tommin kanssa niin töissä tulee väkisinkin hymyiltyä edes kerran päivässä, yleensä useammankin kerran (:

Nyt syön karjalanpiirakan iltapalaksi ja alan rauhoittua nukkumaanmenoa varten, huomenna on uusi päivä ja uusi viikko. Ei uhka vaan mahdollisuus.

Tajunnanvirtaa

Loma tuli loma meni. Nyt on kolme viikkoa häärätty päivävuorossa, ens viikolla paluu tehtaan arkeen eli 2-vuoroon. Itse odotan iltavuoroja kun saa heräillä rauhassa ja häärätä aamupäivän omia juttuja. Tietty sosiaalista elämää ei parittomina viikkoina tule juuri olemaan, mutta ehkä tekee myös hyvää olla silloin tällöin vain itsensä seurassa?

Puhuttiin eilen Tommin kanssa tästä kesästä ja lähestyvästä syksystä (sori kaikki kesäfanit!) ja tänään iski tajuntaan suuri muutoksenkaipuu. Jostain syystä tämä tunne tulee aina syksyllä eikä esimerkiksi tammikuussa, voi johtua osittain siitä, että niin monta vuotta syksy merkitsi uuden lukukauden ja sen tuomien haasteiden alkua. Nyt työelämässä syksy on ihan vaan syksy ja suurin muutos lienee kesäversioiden vaihtamisen talvityökenkiin.

Pientä kriisiä on siis havaittavissa, varsinkin kun kesä on ollut niin tiukasti aikataulutettu eikä helpotusta näy vielä pariin viikkoon. Välillä täytyy kuitenkin vain ottaa aikalisä, juoda iltapäiväkahvit parvekkeella tai lähteä torille ostamaan pari litraa herneitä.

Nyt takaisin töihin ja iltapäivällä Jakke Jokilautalle musabingoon kera kätkörouvien ;)

Uni, missä olet?

Huomenta.

Mulle on tullut outo taipumus herätä keskellä yötä saamatta enää unta. Työviikon jälkeen yleensä nukun perjantaina sen 4-5 tuntia, jotta saan normalisoitua rytmiä edes vähän viikonlopun ajaksi. Illalla uni sitten tuleekin helposti jo yhdeksän-kymmenen aikaan ja yleensä painelenkin petiin ellen ole jo nukahtanut sohvalle, mutta mikä tahansa syy (vessahätä, Tommin liikahtaminen vieressä, kuumuus) saattaa havahduttaa ja sen jälkeen unien jatkumisesta ei ole enää toivoakaan. Tommi on onneksi sikeäuninen, joten voin nousta ja touhuta vähän kaikkea ilman pelkoa toisen häiritsemisestä. 

Aiemmin stressi aiheutti sen, etten saanut illalla unta ja myös heräilin aamuyöstä, tosin silloin sain helposti unen päästä kiinni joten tämä nykyinen tilanne on itselleni uusi. En nyt kuitenkaan lähtisi suoraan toteamaan tämän johtuvan yötyöstä, mutta mielenkiinnolla odotan loppuvatko heräilyt siirtyessäni takaisin normaalivuoroon. Niin tosiaan, tämänhetkisen työtilanteen takia yövuoro loppuu ensi viikolla, heinäkuu tehdään päivävuoroa valtaosan ollessa kesälomilla ja elokuusta taas aletaan painaa viikko aamua, viikko iltaa -meiningillä. Vähän jännittää aamuheräämiset ja se, miten pää kestää sen kaiken hälinän, mutta onneksi meillä on viikko lomaa heinäkuun alussa. Lähdetään Tommin kanssa muutamaksi päiväksi Riikaan, yey!

Mutta niin, takaisin uniasiaan. Eilen illalla silmät alkoivat lupsua jo kymmenen maissa, joten ei muuta kuin hammaspesulle ja hetken lueskelun jälkeen unta kaaliin. Nukahdin varmaan sekunnissa enkä herännyt kertaakaan ennen kahta, kun Tommi kömpi sänkyyn futispelien loputtua. Ja kuten arvata saattaa, pyörin puolisen tuntia silmät täysin auki kunnes nappasin tyynyn kainaloon ja menin sohvalle tuijottamaan netflixiä. Aiemmin näin on käynyt "vasta" 3-5 aikoihin, tämänpäiväinen (vai öinen) oli siis vieläkin oudompaa. Pari kertaa tuli sellainen olo että saattaisin vielä nukahtaa, joten samantien töllö kiinni ja pää tyynyyn, mutta turha toivo. Turhauduin katsottuani liian monta jaksoa OC:tä joten söin aamupalaa, tyhjensin tiskikoneen (meillä on nykyään sellanenkin!), tiskasin käsin parit asiat, maritin muumimukit, kävin pienellä kävelyllä, tein lyhyen kahvakuulatreenin + venyttelyt ja viikkasin puhtaat pyykit. Nyt kello on vähän yli yhdeksän ja mietin koska voin mennä herättämään Tommin jotta lähdetään asioille.

Kävelyllä mietin mitä tilanteelle voisi tehdä. Viime aikoina syömiseni on pitkästä aikaa ollut suht toimivaa, olen innostunut pitkän tauon jälkeen smoothieista ja niistä onkin tullut lempparilounaani lämpiminä päivinä kun ei ole viitsinyt hellaa laittaa päälle. Lautaselta löytyy siis vihreää, tulee syötyä tasaisesti pitkin päivää ja vedenjuonnistakin on muodostunut varsin automaattinen tapa. Ostin myös pyöräilykypärän, joten ei ole enää mitään syytä olla lähtemättä fillarilla vaikka kauppaan.

Fyysinen puoli on siis kunnossa, entäs se henkinen? Töissä tulee myös ihan mukavasti liikuttua, mutta voisin panostaa vielä enemmän ulkoiluun ihan mielenkin kannalta. Tajusin tänään kävelylläni että kotiovelta kaks minuuttia ja olen keskellä metsää. Teki TODELLA hyvää hengitellä sateen jäljiltä kosteaa ja happirikasta ilmaa ja kuunnella metsän ääniä, liikennettä kun siihen aikaan ei juuri mistään kuulunut. 

Siispä vihje parempaan uneen numero yksi: Mene metsään. 

(Lisää ehdotuksia ja vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan.)

Mikä Projekti harmonia?

"En tee lupauksia joita en pidä, mutta yhteen asiaan panostan. Mä aion jumalauta olla onnellinen vuonna 2016! Itsensä sättiminen ja liiallinen murehtiminen jääköön pois ja tehköön tilaa olennaisemmille asioille. Aion tehdä kivoja juttuja kivojen ihmisten kanssa ja pyristellä irti kaikesta jota teen vaan tottumuksesta vaikken saisi mitään irti. Vuosi 2016 olkoon henkisen hyvinvoinnin ja sisäisen rauhan kulta-aikaa!

Mulle on kaikki ovet auki. Katotaan mitä keksitään."

Näin julistin facebook-profiilissani vuoden 2015 viimeisenä päivänä. Halu muutokseen oli jo olemassa, pinnan alla oli kuplinut jo pidemmän aikaa, mutta nyt alkaa konkreettisesti tapahtua. Koulusta työelämään siirtyminen mahdollisti sen, että mulla oli enemmän aikaa ja energiaa tehdä asioita joista tykkään. Aloin pitkästä aikaa taas lukea kirjoja ja innostuin mm. sisustamisesta, aihealue, joka on aikaisemmin ollut mulle ihan yks hailee. Näihin liittyen on kaksi kirjaa, joiden voin katsoa olevan olennainen osa muutostani ja tavallaan myös sen liikkeellepaneva voima: Rhonda Byrnen Salaisuus (The Secret) ja Marie Kondon KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika. Vaikka ne käsittelevät jokseenkin eri aiheita, niin perusajatus on sama. Omalla asenteella ja ajatuksilla on enemmän voimaa kuin uskotkaan.

(kuva)

Projekti harmonia pitää sisällään elämän pieniä oivalluksia (ja mikä ettei suuriakin) sekä arjen iloja. Murheet pyrin pitämään minimissä tai ainakin hyväksymään ne osana elämää ilman että niihin täytyy jäädä pidemmäksi aikaa kieriskelemään. Blogin nimi, Eräs kaunis päivä, symboloi meikäläiselle myös sitä, että pahimmankin shaiban keskellä voi aurinko paistaa sinne risukasaan vaikka sitä ei millään uskoisi. Itse olen käynyt pohjalla, montakin kertaa, enkä vieläkään ole päässyt irti masennuksesta, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että nyt mulla on aika pihvelin vahva niskalenkki mokomasta. 

Kuten ekassa postauksessa mainitsinkin, tällä hetkellä mua koskettaa kokonaisvaltainen hyvinvointi, joten sitä tämä blogikin tulee eri muodoissa käsittelemään. Ehkä tätä voi pitää myös vastalauseena nykyajan (onneksi jo vähän rennommalle) fitness-buumille ;) Jopa minä, ikuinen hesepullafani, olen todennut, että kun oikeasti kuuntelee kehoaan niin tulee ihan huomaamatta syöneeksi paremmin. Välillä tekee mieli pekonihampparia ja silloin myös nautin siitä, mutta suurimman osan ajasta kroppa kaipaa puhtaampaa polttoainetta. Sen sijaan tarkkoihin dieetteihin ja ruokien punnitukseen en ikinä enää ala, aivan väärä toimintatapa tälle hedonistille :D

Jaksoitko lukea tänne asti? Ansaitset papukaijamerkin :D Muutoksen keskelläkin tietyt asiat säilyvät, kuten se etten mä osaa mitenkään tiivistää sanomisiani vaan aina lähtee mopo käsistä. 

Hahmottelin vähän blogin tulevia aiheita ja ainakin ekologisuus tulee näkymään postauksissa mm. ruokavalion sekä luonnonkosmetiikan osalta. Välillä poden ihan hirvittävää maailmantuskaa ja pyrinkin minimoimaan uutissivustojen selailun ihan vain oman mielenterveyteni säilyttämiseksi. Tapanani onkin murehtia aivan liikaa ja epäolennaisia asioita, joten jään myös helposti vatvomaan pientäkin riidanpoikasta tai hieman terävästi heitettyä kommenttia. Se on piirre, josta pyrin tietoisesti pääsemään eroon ja sanottakoon, että vuosi sitten saamani masennuslääkekuuri mukavasti pehmensi noita mielen ailahtelujen terävimpiä kulmia. Onneksi nykyään tunnistan itse, milloin kierin liikaa negatiivisuudessa, joten siitä on myös kohtalaisen helppo siirtää ajatukset johonkin mukavampaan.

Mitäs vielä? Kuten aloituspostauksessa mainitsin, niin blogi tulee sisältämään myös kaikkea kaunista ja perushömppää, kuten sisustamista, meikkikokeiluja ja vaatepohdintoja. Eli tiivistetysti, kaikkea mitä mieleen juolahtaa ;)