Hei hei 2018, olit upea vuosi!

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- No tietysti rakas esikoisemme. En olisi voinut etukäteen uskoa miten ihana, utelias, iloinen ja kertakaikkisen rakastettava lisäys meidän perheeseemme syntyykään. Pakko kuitenkin mainita lisäksi meidän mahtava vauvaryhmä (Turun kevätvauvat eli Tukevat2018 :D), jonka kanssa on saanut jakaa ilot, surut ja ärsytyksenaiheet. Tuon ryhmän whatsapp-keskustelut lähtevät välillä (aika usein) ihan lapasesta mutta sieltä on aina löytynyt vertaistukea niin vauva-arkeen kuin omiin vaatevalintoihinkin. Ihania tyyppejä (ja vauvoja), kertakaikkiaan!

 

2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
- Tullut äidiksi ja rakastanut jotakuta niin tajuttoman lujaa että sydämeen sattuu. Niin ja ostanut talon.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- No juu

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Se kun päästiin Eelin kanssa synnäriltä kotiin ja aloitettiin arki kolmihenkisenä perheenä, ristiäiset helteisenä toukokuisena lauantaina, mun ja äitin synttärijuhlat syyskuun lopulla, ulkomaanreissut.

30+60v!

Lämmin päivä Barcelonassa

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- En kai? Pari ystävää on kyllä tainnut jäädä vauva-arjen pyörteissä taka-alalle.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
- Toisaalta ihan järkyttävän paljon ja toisaalta en yhtään.

7. Oletko oppinut uusia taitoja?

- Kaikkea jännää nippelitietoa vauvaan liittyvistä asioista (vaunut, tietyt vaatemerkit, ruoka)

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- Melkein yhteen FB-ryhmään :'D

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- Damn, taas jäi kokematta!

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Nope, suunnitelmissa oli mutta ei saanut aikaiseksi

11. Synnyttikö kukaan läheisesi?

- No mää itte :D Plus Tommin sisko. Ja ne kaikki siinä vauvaryhmässä.

12. Kuoliko kukaan läheisesi?

- Tommin varapappa. Myös kissarouvamme Dharma päästettiin vihreämmille niityille loka-marraskuun taitteessa kunnioitettavassa melkein 18 vuoden iässä.

 

Kiitos näistä vuosista ♥

13. Missä maissa kävit?

- Ruotsissa, Virossa ja Espanjassa

14. Mitä haluaisit vuodelta 2019 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2018?

- Lisää kärsivällisyyttä ja motivaatio itsestään huolehtimiseen

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2018?

- 21.3.

16. Vuoden suurin saavutuksesi?

- Pitämään lapsen hengissä ja noh, itseni suurinpiirtein täysijärkisenä. Sanottakoon, että myös parisuhde voi hyvin ja olen siitä ylpeä (: Niin ja 2,5 kuukauden osittaisimetys!

 

Yksi harvoja imetyskuvia, vaikka mulle julki-imetys ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia. Painelin muksu tissillä menemään mm. yhdessä talonäytössä :D E:n body Lindex, housut Mini Rodini

17. ...ja suurin epäonnistuminen?

- En nyt sanoisi synnytystä epäonnistumiseksi koska lapsi on nyt a) mahan ulkopuolella ja b) elävä, mutta eihän se nyt ihan onnistuneimmasta päästä ollut. Itsestäni huolehtiminen jäi kyllä ihan nolliin tänä vuonna.

 

Ei ollu ihan piece of cake, kuvasta (ja tuesta!!) kiitos siskolle

18. Kärsitkö vammoista?

- Alkuvuodesta oli vielä raskauskremppoja, synnytyksen jälkeen oli pitkään aika murjottu olo ja nyt ihan loppuvuodesta toinen polvi alkoi jostain syystä vihotella.

19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Jaetulla ykkössijalla talo, Nord Active -vaunut, Ompelimo Rokitan mittatilausnahkajakku.

 Craft Beer Helsinki, uusi jakku ekaa kertaa päällä

20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?

- Tommin, se on ottanut isä-roolin haltuun aivan mahtavasti eikä mulla ole pienintäkään ongelmaa jättää sitä yksin pojan kanssa. Se myös huomaa kun mä käyn joko ylikierroksilla tai meinaan väsähtää totaalisesti ja ottaa vetovastuun arjesta jotta mä saan hetken levätä.

21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Omani... Myös maailmantuska oli tänä vuonna ihan uusissa sfääreissä, mikä ihmisiä vaivaa??

22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

- Vauvajuttuihin ja auton tankkaamiseen. Tähän ei voi vielä mainita talolainaa koska tämän vuoden puolella lähtee tililtä vasta eka lyhennys.

 

Raision Rhodopuistossa 30.5., olen edelleen ihan älyttömän tyytyväinen meidän vaunuvalintaan!

23. Mistä innostuit eniten?

- Uudesta kodista, äitiysvapaasta

24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?

- Onnellisempi

25. ...lihavampi vai laihempi?
- Mahaa on vähemmän (luonnollisesti) mutta muuten lihavampi

Pötsikuvaukset siskon kanssa helmikuun puolivälissä

26. ...rikkaampi vai köyhempi?

- Köyhempi

27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?

- Nauttinut kotiäitiydestä ja pikkuvauva-ajasta, huolehtinut omasta hyvinvoinnistani

28. ...entä vähemmän?
- Murehtinut turhasta ja potenut turhaa "äitisyyllisyyttä"

29. Miten aiot viettää joulun?

- Aatonaattona Mynikseen saunomaan, sieltä herätään kinkuntuoksuiseen jouluaamuun ja ajetaan mun isovanhempien kautta Paimioon. Joulupäivänä ollaan kotosalla ja Tapanina perinteiset sukukokoontumiset, meidän sukupolven ensimmäisen emännöintivuoron nappasi siskoni.

30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Tekisin heti kaikille selväksi että E:n kasvokuvia ei tarvitse tunkea yhteenkään somekanavaan ilman meidän lupaa.

31. Rakastuitko vuonna 2018?
- Kyllä, niin maan perkeleesti 

 

 Isä ja poika Tallinnassa

32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Ei oo näkyny

33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

- Sohvaperunat, Burgerimies

34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?

- En

35. Mikä oli paras lukemasi kirja?

- Satu Rämö & Katja Lahti: Vuoden mutsi

36. ...entä musiikillinen löytö?
- Aika vähän mitään on tullut kuunneltua, Spotifyssä pyörii aina samat Vain elämää -listat :D

37. Mitä halusit ja sait?
- Vauvan ja talon (vaatimatonta)

 Tukholmassa, E:n body Ciraf, housut H&M

38. Mitä halusit, muttet saanut?
- Normaalin, hyvin sujuvan synnytyksen

39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- Keisarin uudet kuviot nauratti pitkän tauon jälkeen

40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?

- Kriiseilin kun uusi kymmenluku pyörähti käyntiin, mutta Tommin tekemä herkkuaamiainen helpotti tilannetta. Kävin pojan kanssa painokontrollineuvolassa ja sitten lähdettiin koko perhe Turkuun, pyörähdys Hullareilla, lounas Juliniassa ja kahvilahetki ystävien kanssa. Illalla mun perhe tuli vielä kakkukahveille.

 

Mun rotsi River Island, mekko Ambiance, E:n pipo Lindex, jumppis Mini Rodini

41. Ketä kaipasit?

- Ystäviä ympäri Suomen

42. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?

- Oma perhe sekä vauvaryhmän vertaistuki. Usko siihen että "tämä on VAIN VAIHE", aiheesta kuin aiheesta :D

 Eeli ja tytöt ft. turvaetäisyys. Takki Tutta, pöksyt Polarn O Pyret, tossut Converse

43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?

- Että oma koti olisi löytynyt aiemmin.

44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2018?

- Mukavaa, mukavaa ja mukavaa. Eli aika paljon NOSHia.

45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

- Haloo Helsingin Ellistä

46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2018.

- Kaikki kääntyy lopulta hyväksi

47. Vuodelle 2018 sopivat lyriikat?

- Linnunradalla on tähti,

jota kiertää planeetta

Planeetalla kaupunki,

kaupungissa katu,

jonka varrella on talo,

sen ikkunalla sinä.

Ja sinulla on sydän jota rakastan.

Juha Tapio - Sydän jota rakastan

Huh, melkoinen vuosi. Kuten arvelinkin niin 2018 oli megasuurten tunteiden vuosi, aivan käsittämätön määrä rakkautta ja iloa, mutta myös menettämisen pelkoa ja epävarmuutta omaan itseensä. Tulevan vuoden ei pitäisi kyllä hirveästi jäädä huonommaksi, päästäänhän me ihan viimeistään kuukauden päästä asettumaan ikiomaan kotiin! Nyt kyllä nukkumaan, huomenna on vielä paljon tekemistä ennen joulunviettoon rauhoittumista. 

Oikein lämmintä ja ihanaa joulua kaikille!

Hajalla

Pari päivää ollut jotenkin todella uupunut ja "keskeneräinen" olo. Juhlittiin lauantaina mun ja äitin yhteissynttäreitä niin ehkä tämä on jotain juhlien jälkeistä masennusta, kun pari viikkoa meni aika tiukalla aikataululla pitkän to do -listan ohjaamana. Tunnen itseni tällä hetkellä todella juurettomaksi, en oikein viihdy kotona mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Koen tästä tietysti huonoa omatuntoa kun arki ihanan vauvan kanssa kotona pitäisi olla niin superdupermahtavaa ja mä vaan haaveilen siitä että pääsisi edes välillä töihin. Öisin vatvon mieltävaivaavia asioita, joita en päivällä kuitenkaan ota ns. työn alle. Mitä sä tuollaisia vanhoja murehdit, olisi reaktio jos kertoisin niistä kyseisille henkilöille.

Rakastan syksyä, mutta nyt se vain muistuttaa siitä miten hankala talvi on tulossa. Puulämmitteinen talo ryömimistä opettelevan pienokaisen kanssa ja pelko siitä että rattaat homehtuvat kuistille kun eivät mahdu sisälle lämpimään. Kireää pinnaa siitä, että kaikki nurkat on täynnä romua eikä niitä saa mihinkään pois tieltä koska säilytystilat ovat kylmiä. Tarttis läväyttää kaikki pilkkahintaan fb:n paikalliskirppikselle, mutta tuntuu että tällä hetkellä kaikki tavara liikkuu todella nihkeästi. Ehkä nakkaan vaatteet vain Pelastusarmeijalle.

Mä taidan olla ihminen joka elää projektista toiseen. En osaa olla, ellei ole jotain mitä odottaa tai työstää. Inhoan välivaiheita, niistä olen kirjoittanut täällä ennenkin. Inhoan sitä kun suunnitellaan jotain, mutta ei tehdä mitään konkreettista niiden suunnitelmien eteen. Selataan taloilmoituksia mutta ei käydä näytöissä. Ideoidaan muutoksia kotiin, mutta ei toteuteta mitään. Päätän aloittaa terveellisen elämän, kiinnittää huomiota syömiseen ja liikuntaan, mutta vain olen ja odotan inspiraatiota.

Myös blogin kirjoittaminen on hankalaa. Haluan tallentaa Eelin vauvavuoden muistot tänne itselleni, mutta nyt on taas hujahtanut pari kuukautta edellisestä postauksesta. Hampaitakin on jo tullut, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjata niiden päivämääriä ylös vauvakirjaan. Tuntuu että aika vain valuu sormien välistä ja joka kuukausi huomaan että olinpas taas tässäkin kuussa saamaton luuseri.

Saan sentään raahattua itseni maanantaisin pojan kanssa vauvasirkukseen ja tiistaisin omalle tanssitunnilleni, mutta muun ajan tunnen olevani täysin hyödytön.

Kai tämä tästä. 

P.S. Kuvat ois kivoi, mutta näköjään blogger-sovellus ei halua tuoda niitä tänne asti. Selvä se.

Just nyt

Helteisen kesän jäljiltä sen kyllä huomaa.

Aamulla kiskaisee villasukat jalkaan kun menee keittämään itselleen kahvia ja lämmittämään muksulle maitopullon. Vaatekaapista löytyy muutakin päällepantavaa kuin ne samat sortsit, topit ja pikkumekot, joissa asui puolet kesästä. Pilvinen ja viileähkö päivä kutsuu ulkoilemaan huomattavasti enemmän kuin auringonpaiste ja hellelukemat. Ilma tuoksuu raikkaammalta, on helpompi hengittää.

Muistan kirjoittaneeni blogiin joskus siitä, etten osaa tammikuuta ajatella niinkään uuden alkuna vaan mulle se hetki on ehdottomasti elo-syyskuun taite. Liekö syynä se, että valtaosa aikuiselämästäni on kulutettu koulunpenkkiä enkä kolmen vuoden työssäolon jälkeenkään osaa ajatella, että elämä jatkuu jokseenkin samanlaisena vaikka vuodenaika vaihtuu. Nyt tietysti uutta boostia tuovat tuon jälkikasvun kanssa aloitettavat harrastukset - ja ilmoitinpa minä itsenikin tanssitunnille useamman vuoden tauon jälkeen!

Syksyisin muutoksenhalu kaivautuu luihin ja ytimiin, joskus se on vain uusi hiusväri tai huonekalujen erilainen järjestys, mutta tänä syksynä se taitaa olla jotain isompaa. Ehkä siihen liittyy myös se, että tänä syksynä mulla on elämässä ihan uusi rooli, olen äiti. Toki parisuhteessakin sai opetella ajattelemaan omaa nenäänsä pidemmälle, mutta nyt joutuu ihan uudella tapaa miettimään kaiken myös tuon mini-ihmisen kannalta. En edelleenkään tiedä mistä meidän pieni perhe löytää itsensä kuukauden-parin päästä. Pitäisi myös funtsia vähän jo sitä, milloin palaan töihin ja miten lapsen päivähoito järjestyy, ihan pientä ei kuitenkaan halua tarhaan laittaa. Paljon vielä avoimia kysymyksiä.

Ei kai tässä voi muuta kuin luottaa siihen, että asiat lutviutuvat tavalla tai toisella. Löydän oman tapani pitää huolta itsestäni, keksimme meidän tarpeisiimme sopivan asumisjärjestelyn ja kaiken keskellä osaamme nauttia pojan vauva-ajasta ja tehdä asioita yhdessä, perheenä. Koska, just nyt, se on tärkeintä.

Synnytyskertomus

Nyt kun mini on kolmen viikon ikäinen ja arki alkaa tasaantua pikkuhiljaa niin olen ehtinyt jotenkin prosessoida tuon maaliskuisen kokemuksen, joka ei mennyt about yhtään niin kuin olin suunnitellut ja päättyikin siihen että vauva lähti tehon kautta keskolaan ottamaan vähän vauhtia elämänsä alkutaipaleelle. Varoituksena, että postaus on aivan megapitkä ja hyvinkin yksityiskohtainen, lukeminen omalla vastuulla (varsinkin mikäli vasta harkitset raskautumista :D).

Menin siis tiistaiaamuna 20.3. TYKSiin yliaikaiskontrolliin, jonka toki tiesin hyvin suurella todennäköisyydellä tarkoittavan synnytyksen käynnistystä. Viikonlopun supistukset olivat sentään jotain vähän tehneet niin saatiin homma käyntiin ballongilla eikä tarvittu lääkkeellistä avitusta. Lääkäri teki myös pikaisen kokoarvion vauvasta ja olin iloinen kuullessani että mitään viisikiloista järkälettä sieltä ei pitäisi olla tulossa. Jäin siitä osastolle ja ajattelin pysyä aktiivisena saadakseni synnytyksen kunnolla käyntiin, ballongin kanssa istuminen oli vaikeaa joten oli sinänsä helppo pysyä pystyasennossa. Parin tunnin välein piti käydä käyrillä tsekkaamassa vauvan vointia, ja siinä iltapäiväyhden jälkeen käyrillä maatessani supistukset alkoivatkin yhtäkkiä suht napakoina, kaksi tuntia ballongin laiton jälkeen. Oli aika vaikea ottaa supistuksia vastaan makuuasennossa, joten sain myöhemmät kerrat hengailla seisten, kunhan varoin sotkeutumasta johtoihin. Mulla oli sellainen pieni nystyräinen hierontapallo mukana ja sen puristaminen kämmenissä sekä lantion keinuttelu auttoivat supistuskipuun parhaiten.

 Iltapäivällä vielä hymyilytti

Tommi tuli töiden jälkeen seuraksi ja puoli seitsemän jälkeen totesin että mulla on jalat aivan väsyneet siitä tuntikausien steppaamisesta, pakko mennä hetkeksi sängylle lepäilemään. Olin iltavuoron hoitajilta saanut myös lämpögeelipussin, sen pitäminen alavatsalla supistuksen aikana oli myös suuri helpotus, joten uskalsin mennä makuuasentoon. En ehtinyt siinä makoilla edes puolta tuntia kun vatsassa tuntui pari poksahdusta ja lapsivedet pläjähti siihen sairaalasängylle. Se oli nimenomaan sellainen jenkkileffojen "my water just broke" -hetki ja Tommi olisi aika pahasti ollut tulilinjalla jos mulla ei olisi ollut housuja jalassa :D

Paikalle kutsuttu hoitaja sitten totesi että vesi on vihertävää ja lähti soittelemaan synnärille että onko parempi mennä sinne seurantaan, vauvan sykkeet olivat kuitenkin edelleen normaalit. Vesienmeno sai myös supistuksista tuplasti kipeämpiä, olin edeltävien luullut olevan kovia joten kivun voimakkuus pääsi vähän yllättämään. Ballonkikin napattiin siinä samaan syssyyn pois, oli ilmeisesti tipahtanut kohdunsuulta jo aiemmin mutta jostain syystä ei ollut tullut ulos asti. Tässä vaiheessa siis nelisen senttiä auki, mutta lapsiveden värin ja supistusten vahvuuden perusteella mut lähetettiin saliin, jossa oli myös paremmat mahdollisuudet kivunlievitykselle.

Saliinmennessä Tommi pyysi myös mun siskon paikalle, koska noh, lähisuvussa on nähty niin nopeita synnytyksiä että ajateltiin ettei tässä kauaa nokka tuhise ja vauva on ulkona vielä saman vuorokauden puolella. Kello oli tässä vaiheessa jossain kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Ehdittiin salissa nopeasti nähdä iltavuoron kätilö kunnes tuli vuoronvaihto ja yövuoron kätilö tuli esittäytymään. Olen kuullut kauhutarinoita joistain synnärin työntekijöistä mutta ah, mulle osui aivan ihana nuori kätilö kohdalle! Vaikka mä siinä puhisin aika tiukkojen supistusten keskellä niin kätilö-Elinan kanssa jutskailtiin ja heitettiin läppää, ja siinä ohessa ehdotti mulle erilaisia kivunlievityskeinoja. Ensimmäisistä ilokaasuhönkäyksistä tuli vähän pöhnäinen olo ja sanoinkin siinä että fiilis on kuin Lyni-illan jäljiltä. Kävin jossain kohtaa suihkussakin, mutta palelin niin kauheasti että halusin vaatteet takaisin päälle. Supistukset olivat siinä 22-23 aikaan niin pitkiä ja kipeitä, että edelleen arvuuteltiin tuleeko vauvasta kalat vai oinas.

Puolenyön jälkeen meikäläistä ei kauheasti enää naurattanut. Kovat supistukset olivat kestäneet yli viisi tuntia eivätkä olleen avanneet kohdunsuuta juuri yhtään siitä 4-5 sentistä jossa oli ollut saliin siirryttäessä. Vedin ilokaasua kuin viimeistä päivää, sen vuoksi myös mun suuta kuivasi ihan järkyttävästi ja kaikki supistusten väliset hetket Tommi antoi mulle vettä tai mehua. Tajusin vasta jälkikäteen siskon kanssa jutellessa että vedin oikeasti varmaan kolme litraa nestettä naamariin siinä n. kuuden tunnin aikana o_O Jossain yökahden aikoihin oon alkanut vinkua epiduraalia, kun supisti niin tiheään etten saanut hetkeäkään levättyä ja pelkäsin että ponnistusvaiheessa multa ei sitten löydy enää voimia. Tovin vielä kätilö kannusti selviämään ilokaasun, lämpögeelipussin ja tens-laitteen turvin, mutta kun en vieläkään ollut sitä kuutta senttiä enempää auki niin vihdoin 3:24 sain epiduraalin, jonka kanssa ehkä torkahdin, tai ainakin vajosin johonkin suloiseen kivuuttomuuskuplaan.

Yhtäkkiä havahduin siitä kuplastani kun saliin alkoi ilmestyä lisää väkeä ja tokkuraiset aivoni nappailivat ilmasta sanoja "imukuppi", "leikkuri", "sektio". Menin jonkinasteiseen paniikkiin, mutta onneksi sisko otti tilanteen haltuun ja rauhallisesti väänsi mulle rautalangasta mikä on homman nimi, vauvan sykkeet oli sen verran laskussa että ponnistaminen olisi aloitettava aikalailla heti. Imukuppi ja episiotomia oli mun synnytyspelkojen kärjessä heti sektioon joutumisen jälkeen, mutta tietty päämääränä oli sillä hetkellä ainoastaan saada mukula ulos elävänä. Kohdunkaulaa oli vielä pieni reuna jäljellä, joten lääkäri työnsi käsin sitä pois tieltä mun ponnistaessa pelkän paineentunteen ohjaamana, olinhan saanut epiduraalin vain puolisen tuntia aiemmin niin en tuntenut juuri mitään vyötäröstä alaspäin. Tuntui että aloin ponnistaa ilman että vauva olisi vielä lähelläkään synnytyskanavaa, ja yksi hoitaja jopa painoi mua mahan päältä aina kun ponnistin. Tähänastisessa elämässäni en ole kokenut mitään niin turhauttavaa kun kokoan kaikki voimani ja puserran minkä ikinä jaksan, ja sitten joku sanoo "hyvähyvä, pää on melkein jo ulkona". Siinä hetkessä mietin että halkaiskaa mut tai jotain, en jaksa enää, mutta jotenkin vaan apinanraivolla puski eteenpäin vaikka tuntui että päästä poksahtaa kohta joku verisuoni.

Vain 22 minuutin (joka tuntui noin viikolta) ponnistamisen jälkeen klo 4:34 näin jalkojeni välissä makaavan harmahtavan mötkäleen joka ei päästänyt pihaustakaan. Tuijotin vauvaa ja ympäröivä huone pimeni ympäriltä, olen kuulemma kysynyt sukupuolta ja sitten hätääntynyt miksei se rääkäise. Muistan miettineeni että nyt et jumalauta kuole etten mä tehnyt tätä kaikkea turhaan. Hoitohenkilökunta siinä antoi meidän rauhassa ihmetellä vastasyntynyttä poikaamme, joten joku aivosolu päässäni ymmärsi että ei tässä ilmeisesti mitään hengenhätää ole. Hetken päästä kuitenkin sanoivat vievänsä pojan virkoamaan, Tommi lähti mukaan ja mä en jaksanut juuri muuta miettiä kuin että saatana mikä työmaa. Jännä kyllä, tässä vaiheessa en mitenkään panikoinut vaikka tosiaan tulokkaasta ei salissa saatu irti muuta kuin pari pihausta eikä kukaan osannut sanoa miksi oli joutunut ahdinkoon tai kuinka kauan ehti kärsiä hapenpuutteesta. Juttelin lääkärin kanssa siinä jo samalla kun hän ompeli episiotomian jatkeeksi tullutta pientä repeämää, kauheasti en keskustelusta muista mutta mulle oli tärkeintä kuulla, että itse en olisi mitään voinut tehdä eritavalla, ja sain kehuja siitä miten hyvin tsemppasin vaikka olin varmasti todella uupunut.

Jälkeiset tulivat aika helpolla ja istukka oli kuulemma täydellinen, kohtukin lähti supistumaan hyvin. Olin valvonut aikalailla vuorokauden, mutta ilmeisesti jossain hormonikuohussa höpöttelin kätilö-Elinan kanssa mm. tatuoinneista siinä kun hän tikkasi mun epparihaavaa kiinni. Aika pian yksi hoitajistakin tuli kertomaan että poika alkoi pian keskolaan pääsyn jälken hengittää itse, ei siis ensimmäisen vartin happikaappihoidon lisäksi tarvittu edes happiviiksiä. Jonkin ajan kuluttua myös Tommi tuli takaisin ja kertoi pienokaisen availleen jo silmiäkin ja että oli päässyt syöttämään häntä tuttipullolla. Oli aika pöllämystynyt olo kummallakin, ihmeteltiin vain että onko meillä oikeasti vauva ja ONKO SE OIKEASTI SIIS POIKA :D Tommi näytti mulle myös ottamiaan kuvia, vauvalla oli kasvot ihan turvoksissa ja muutenkin näytti "vieraalta", mutta tärkeintä oli nähdä ja kuulla että suurin hätä oli ohi. Saatiin myös kuulla, että mikään ei viitannut pidempään hapenpuutteeseen ja että poika lähti kaikinpuolin toipumaan hämmästyttävän nopeasti. Apgar-pisteitä tosin ei herunut kuin 3/4/4, mutta olisi voinut mennä huonomminkin...

1. vaiheen kesto 08:57
2. vaiheen kesto 00:22
3. vaiheen kesto 00:16
Yhteensä 09:35

Saatiin aamupalaa ja mä kävin pikaisesti suihkussa, kun odoteltiin että osastolta tullaan mua hakemaan. Olin vielä aika heikossa hapessa, enkä olisi mitenkään päin pystynyt istumaan pyörätuolissa, että tulivat sängyn kanssa ja mietittiin milloin pääsen vihdoin pojan luokse. Toinen hoitajista sitten keksi soittaa keskolaan ja kysyä voidaanko siinä samalla reissulla pyörähtää siellä, jotta meidän ensikontakti ei venähtäisi niin pitkälle. Poika olikin onneksi avohuoneessa jossa ei sillä hetkellä ollut muita vauvoja niin mut saatiin sängyn kanssa kärrättyä paikalle. Olin ehtinyt jo murehtia että tunnistanko oman vauvani ja vielä enemmän että tunnistaako hän mut äidikseen, ja mua jännitti ihan hirveästi koko sen matkan synnäriltä keskolaan. Juuri kun päästiin perille niin kuulin rääkäisyn, sanoin heti että tuo taitaa olla meidän vauva ja aloin itkeä ihan holtittomasti. Keskolan hoitajat asettelivat pojan mun paidan sisään ja mä vaan paruin onnesta, tälläkin hetkellä nousee kyyneleet silmiin sitä hetkeä muistellessa.

Oltiin keskolassa yhteensä puolisentoista tuntia, siitä ajasta nukuin poika kainalossa varmaan tunnin. Paikalla oli myös lastenlääkäreitä kertomassa pojan tilanteesta, mutta meille ei Tommin kanssa kummallekaan jäänyt hirveästi muistikuvia - paitsi tärkein tieto että poika on niin hyvässä kunnossa kuin tuollaisen maailmaansaapumisen jälkeen voi olla.

Huh, pakko ehkä jättää loput sairaalahöpötykset seuraavaan postaukseen, kun tästä tuli jo tällaisena ihan hävyttömän pitkä postaus. En tiedä onko kukaan jaksanut tänne asti edes lukea, tämä oli ehkä enemmänkin mulle itselleni muistoksi tarkoitettu selostus. Kyllä alkoi silmäkulma kostua monta kertaa tämän kirjoittamisen aikana, vaikka olen tämän selostanut ties kuinka monelle ihmiselle tässä kuluneiden viikkojen aikana.

Postauksen ensimmäinen ja viimeinen kuva Tommin ottamia, keskimmäiset siskon kamerasta.

Due date

Sieltäpä se tulla humpsahti, laskettu aika. En ole mitenkään päin yllättynyt että tässä sitä edelleen ollaan yhtenä kappaleena, meijän suvussa kun ei ole tapana kiirehtiä (paitsi sitten kun synnytys oikeasti käynnistyy) ja Tommikin pyysi jos voisin pitää Kirpun matkassa vielä tämän tulevan viikonlopun yli. Viime postauksessa valittamani hermokipu yhtäkkiä helpotti viikko sitten ja olenkin painellut tukka putkella siellä sun täällä. Ei siis yhtään tunnu siltä että synnytys olisi lähellä, mutta eipä sitä voi olotiloista aina ennustaakaan.

Joku ihme väsymys mulle on iskenyt tässä muutaman päivän sisällä. Nukun yössä yhdeksänkin tuntia muutamalla herätyksellä (herään lähinnä kääntämään kylkeä) ja silti päivällä iskee ihan hirveä väsymys eikä saa mitään aikaiseksi. Päikkäreitä ei yleensä tule nukuttua, mutta illalla saatan ihan sujuvasti kömpiä sänkyyn 21:30 ja olla kanttuvei ennen kymmentä. Mulla on aamuisin suuria suunnitelmia päivän ajalle ja sitten korkeintaan käppäilen postilaatikolle tai laitan tiskikoneen pyörimään. Tällä viikolla iski myös "yhyy oon läski valas" -olo ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana, tähän saakka ollut aika fine muuttuvan kropan kanssa ja miettinyt lähinnä että kiva kun kerrankin saa korostaa mahaa sen sijaan että yrittää piilottaa sitä.

Long story short, oon aika kypsä tähän raskauteen. Vaikka just eilen tuli hetkellinen "emmä haluu, emmä oo valmis!" -paniikki niin ainakin olis helpompi kun sais jaettua vastuun tästä tenavasta Tommin kanssa :D Plus mulla on hirveä ikävä mun omia vaatteita, selällään ja mahallaan nukkumista sekä KYLMÄSAVULOHTA!! Tein tuossa just listan ruoista ja juomista joita haluan synnytyksen jälkeen nauttia, vaikka olenkin aika höveli ollut noiden ruokarajoitusten suhteen (huom. maalaisjärjellä, en tarpeettomia riskejä ottaen). Aivan varmasti kahden viikon sisällä Kirppu on vattan ulkopuolella ja elämä on täysin uudenlaista.

Elämme jännittäviä aikoja.

Hupsistakeikkaa

Vuosi on mennyt niin hirvittävällä vauhdilla että näköjään toukokuussa reissun päältä tänne viimeksi kirjoitellut. Harmitti kyllä kun ei ollut läppäriä mukana matkassa, en tiedä miksi luulin tabletilla bloggaamisen olevan mitenkään järkevää tai helppoa... Mutta reissusta selvittiin, ajokilometrejä tuli taas varsin reippaanlaisesti ja nähtiin matkan varrella kaikkea lumisista vuorista Death Valleyn paahteeseen.

 San Francisco, Yosemite ja Death Valley

Vajaan kuukauden ehdittiin USAsta kotiutumisen jälkeen olla kotona kunnes pyyhällettiin Tommin 30-vuotissynttäreiden kunniaksi taas ulkomaille, tällä kertaa pitkä viikonloppu Budapestissä. Noiden kahden matkan väliinkin ehti mahtua tähänastisen elämän suurin mullistus, sillä kaksi päivää ennen lähtöä "ihan vain tarkistin" -meiningillä tehty raskaustesti näyttikin plussaa! Budapestissa oli varsin lämmintä ja tuli käveltyä paljon, mutta mulla ei onneksi ollut mitään oireita vielä niin aikaisilla viikoilla.

Loppukesä menikin vähän tätä isoa uutista sulatellessa. Yövuorossakin piipahdin taas kolmen viikon verran, mutta se ei oikein uuteen elämän- ja terveydentilaan sopinut niin vaihdoin takaisin viikko aamua, viikko iltaa -malliin. Pomollekin kerroin tilanteesta jo jossain rv10 tienoilla, juurikin työtehtävien fyysisyyden takia, niin saatiin mulle sumplittua sopiva homma loppuvuodeksi.

Yksi kesälomaviikko säästettiin syyskuun alkuun, sillä olin jo keväällä osallistunut töissä mökkiarvontaan ja voittanut viikon reissun Enontekiöön. Saatiin myös Sintsu houkuteltua mukaan ja lopulta myös USA-reissukaverimme Mikko liittyi remmiin. Koko viikkoa ei ehditty Lapissa viettämään, mutta ehdittiin kuitenkin käydä haahuilemassa Pallas-Tunturin maisemissa ja tehtiin päiväreissu Jäämeren rannalle. Kyllä vain koti-Suomestakin löytyy henkeäsalpaavan upeita paikkoja!

 

 

Oli vähän sumplimista kun ei tiedetty millä autolla pitäisi matkaan lähteä, mutta onnistuttiin vihdoin löytämään meille uusi menopeli lähtöä edeltävällä viikolla. Auton ostamistahan oltiin suunniteltu jo iät ja ajat ja aina se vain oli jäänyt, nyt oli pakko vähän lisätä vauhtia tilanteeseen ja niinhän meille muutti elokuun lopussa lemmikinsininen vm. 2015 Skoda Octavia -farkku. Edelleen ollaan todella tyytyväisiä siihen, vaikka olikin budjetin ylärajoilla ja kaupat tehtiin kiireellä. Ehkä siis se täysin meille sopiva talo löytyy samalla mentaliteetilla ;)

Perhekuva Norjan rajalla

Niin, talo. Tämä jokseenkin syrjäseudulla sijaitseva torppa ei todellakaan ole mikään vauvaystävällisin ympäristö, puutteita on sekä sisätiloissa että sijainnissa. Tässä onkin ollut melkoista näytöissä ravaamista viimeiset kuukaudet, kun mullakin tuo äitiysloma pikkuhiljaa lähestyy. Yksi hyvä talo jo löytyi, mutta se sijaitsi liian syrjässä, toinen taas oli sijainniltaan loistava, mutta itse tönössä oli muutamia häiritseviä tekijöitä. On tämä melkoista hakuammuntaa.

Syyskuussa saatiin lisää miesvahvistusta sukuun, kun siskon kuopus saapui maailmaan yhtä vauhdilla kuin isosiskonsa. Kiva kun serkuksille ei sitten tule kuin puolisen vuotta ikäeroa (: Lisäksi Tommista tuli "Killen" kummisetä, saa taas hiukan harjoitella pienen kanssa olemista ennen oman esikoisen syntymää.

Lokakuun lopulla alkoi taas arkirutiinit ahdistaa ja hetken jo lentoja selanneena satuin bongaamaan kohtuuhintaiset lennot New Yorkiin. Ei muuta kun viestiä reissu-whatsappiin ja lomapyyntöjä pomoille, ja hetken päästä olikin reissu varattuna. Jälleen kerran Ameriikan ihmemaahan, mutta kun oli keväällä 2016 hankittu ESTA vielä voimassa ja kaikki Euroopan kohteet tuntuivat tylsiltä :D Oltiin siis tuossa marras-joulukuun taitteessa viikon verran the Big Applen joulunalusmeininkejä ihmettelemässä, mulle aikalailla viimeisillä mahdollisilla hetkillä. Eipä ollut kovin nannaa nuo pitkät lennot viimeisen raskauskolmanneksen alussa... Mutta oli ihana päästä vielä reissuun aikuisten kesken, seuraavien vuosien matkat tulevat sitten olemaan hiukan erilaisia. Ei toki välttämättä huonolla tavalla.

Times Square ja Brooklyn Bridge

Nyt eletään aatonaattoa ja tarkoitus on parin tunnin päästä lähteä Mynikseen saunomaan. Joulupyhät menevät useammassa eri lokaatiossa, mutta kuitenkin ilman suurempaa kiirettä ja stressiä. Vähän kyrsii nuo ruoka- ja juomarajoitukset näin jouluna, mutta tämä anarkisti-äiti aikoo maistella hiukan itsetehtyä maksalaatikkoa sekä Tommin graavaamaa lohta. Ja koska holittomat viinit ovat hirveää kuraa niin mielummin nautin 1-2 siemausta ihan kunnollista tavaraa.

Kirjoittelen raskaudesta enemmän omassa postauksessaan, niitä on itseasiassa päiväkirjatyyppisesti kerääntynyt puhelimen muistioon aina silloin tällöin. Tämä oli enemmänkin tällainen "mitä on tapahtunut viime postauksen jälkeen" -kyhäelmä, ja noh, aika helkutisti kaikkea olikin kerrottavana :D Harkinnassa oli myös oman vauvablogin perustaminen, mutta sehän on nähty miten hyvin nuo mun yksittäisten aiheiden blogit ovat nuupahtaneet ennen aikojaan...

Ajastan aatolle vielä perinteisen vuosipostauksen, mutta nyt tekemään loput joulusiivot ja pakkaamaan saunakamat iltaa varten. Erittäin levollista ja rentouttavaa joulua kaikille!

Kuulumiset kevään korvalla

Heipsan! Kuvasin kuulumiset tällä kertaa videolle, sillä kuvamateriaalia on tullut enemmänkin remppablogin puolelle. Tällä viikolla saatiin vihdoin roudattua loput kamat talolle ja torstai-iltana palautettiin vuokrakämpän avain, nyt saa sitten tosissaan palauttaa mieleen omakotitaloasumisen hyvät ja huonot puolet... Ensi viikolla pitäisi saada uudet keittiökalusteet, joten eiköhän elämä normalisoidu tässä piakkoin. Toistaiseksi on tuntunut enemmän kuin hyvältä päästä pois kaupungin hälinästä, maalaistyttö on aina maalaistyttö ;)

Eipä tässä muuta kuin video tulille ja mukavaa vappua säästä huolimatta!

P.S. Kiitti YouTube aina niin loistavasta aloituskuvavalikoimasta...!

Maaseutu kutsuu

Hellurei!

Ajattelin vain tulla kertomaan, että olen taas kerran perustanut uuden blogin. Tällä kertaa aihepiirinä remontointi ja sisustus, sillä seuraavien viikkojen aikana painetaan sata lasissa ja ajetaan 1-tietä edestakaisin kunnes 1.5. meistä tulee paimiolaisia! Muutetaan Tommin isän omistamaan rintamamiestaloon ainakin kesän ajaksi, ei makseta omien asumiskulujen lisäksi mitään vuokraa, mutta remppaillaan torppaa oman osaamisen ja mielenkiinnon puitteissa. Keittiö laitetaan aikalailla uusiksi ja ainakin makkari kokee melkoisen pintarempan, mutta sen lisäksi mitään kovin suurta tuskin on tiedossa. Ellei ihastuta maisemaan ja maalaiselämään niin paljon, että ostetaan koko mökki ja aletaan rakentaa yläkertaa asuttavaksi :D

!!Blogiin pääset tästä!!

Hektistä tulee siis olemaan, kun Turun kämpän on oltava vappuun mennessä tyhjä ja remppa on vielä kohtalaisen alkutekijöissään, mutta onneksi motivaatio on kohdillaan! Ollaan pitkään jo kaipailtu jotain konkreettista projektia, joten tämä mahdollisuus tuli oikein sopivalla hetkellä (: Tai no, kuukauden päässä häämöttävä Amerikan-reissu vaatii myös hiukan suunnitteluaikaa ja todennäköisesti taas muutto tapahtuu jokseenkin paniikinomaisesti, mutta eiköhän tämä tästä. Mulla ainakin on jo sataprosenttisesti kevättä rinnassa ja energiatasot tuntuvat nousevan päivä päivältä lyhyehköistä yöunista huolimatta. Tästä tulee mahtavaa!

Vuoden 2016 paketointi

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?

-Kaikki vähän sekopäiset työkaverit (:

2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?

-Mennyt naimisiin, matkustanut Euroopan ulkopuolelle, ollut koko vuoden kokoaikaisessa työsuhteessa, hakenut asuntolainaa, käynyt ysärifestareilla

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- Enköhän.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
- Päivä, jolloin sanottiin toisillemme tahdon ja USA-reissu kokonaisuudessaan. Sydäntä sykähdytti myös joka kerta kun niin pieni mutta silti jo niin iso siskontyttöni sanoi "Mammi".

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?

-Tavallaan, sekin tosin pitäisi selvittää vielä ennen vuoden loppua.

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
-Aivan mielettömästi, sukunimeä myöten ;)

7. Oletko oppinut uusia taitoja?
-Aika paljon kaikkia töihin liittyviä juttuja.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
-Nope.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
-En mutta ensi viikolla ois tarkoitus mennä!

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Pitkästä aikaa voin vastata tähän kyllä, yläreiteen tepasteli pingviini nimeltä Dylan.

11. Synnyttikö kukaan läheisesi?
-Yksi tuttava sai pienen pojan kesällä.

12. Kuoliko kukaan läheisesi?
-Tommin setä nukahti ikiuneen heinäkuussa nopeasti edenneen sairauden uuvuttamana. Lisäksi appivanhempien vanha koira päästettiin vihreämmille metsästysmaille kuukausi sitten.

13. Missä maissa kävit?
- Yhdysvalloissa, Virossa, Latviassa ja Ruotsissa.

14. Mitä haluaisit vuodelta 2017 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2016?
-Ikioman kodin ja vakituisen työsopimuksen. Lisäksi haluan oppia pitämään huolta myös itsestäni.

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2016?
-12.2., 11.4.

16. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Voiko tässä sanoa että työpaikan säilyttäminen :D Ainakin muutamien unelmien toteutuminen, kuten Grand Canyonille matkustaminen.

17. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Suhtautuminen omaan itseen ja omaan hyvinvointiin.

18. Kärsitkö vammoista?
-Henkisistä.

19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Lentoliput Los Angelesiin, vihkisormus, Reiman syys-/talvikengät.

20. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
-Sinin ♥

21. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? 
-Omani

22. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-Sain aika hyvin rahaa säästöön, mutta muuten matkustamiseen ja yleisesti elämiseen.

23. Mistä innostuit eniten? 
-Matkustamisesta

24. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
-Vaikea sanoa. Ehkä vähän surullisempi.

25. ...lihavampi vai laihempi?
- Laihempi (koosta 42 kokoon 40, wuhuu!)

26. ...rikkaampi vai köyhempi?
- Rikkaampi

27. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Ollut itselleni hyvä

28. ...entä vähemmän?
-Moittinut itseäni ja tuntenut syyllisyyttä kaikesta.

29. Miten aiot viettää joulun?
-Tukholmassa Tommin kanssa

30. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?

-Varaisin häihin ammattikuvaajan.

31. Rakastuitko vuonna 2016?
-Kyllä.

32. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- None.

33. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?

-Pretty Little Liars, Ensitreffit alttarilla, Posse

34. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- Enpä juuri

35. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- KonMari - siivouksen elämänmullistava taika

36. ...entä musiikillinen löytö? 
- Piano-coverit


37. Mitä halusit ja sait?
-Avioliiton, nähdä Grand Canyonin

38. Mitä halusit, muttet saanut?
- Ikiomaa kotia, vakituista työsopimusta

39. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
-Bad Moms

40. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- Söin mahtavan aamiaisen Las Vegasin hotellissa ja istuin pitkän automatkan Vegasista Los Angelesiin.

41. Ketä kaipasit?
- Jyväskylä-ihmisiä

42. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
- Usko tulevaan

43. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
- Olisin kuunnellut itseäni enemmän.

44. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2016?
- Mustavalkoista väripilkahduksilla sekä naisellisella rock-twistillä.

45. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
-Marja Hintikasta.

46. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2016
- Vain minä itse voin tehdä itsestäni onnellisen.

47. Vuodelle 2016 sopivat lyriikat?
Olisin sulle toiveista totta 
valopallosi pimeään kulmaan 
Olisin viima siipesi alla 
helppo ratkaisu piinaavaan pulmaan 

Olisin sulle toiveista totta 
rauta-ankkuri tiukasti pohjaan 
Olisin viima siipesi alla ja kun 
otteesi lipsuu mä ohjaan

Happoradio - Valopallo 

Siinäpä se, paljon on tähän vuoteen mahtunut sekä iloa että surua, saa nähdä mitä vuosi 2017 tuo tullessaan. Nyt vielä viimeiset pakkaustsekkailut ja parin tunnin päästä sataman kautta naapurimaahan joulunviettoon, oikein rauhallista joulunaikaa kaikille! 

Välitilassa

Olen jo hetken ihmetellyt miksi olen niin stressaantunut. Mieli mustenee pienimmästäkin syystä ja 90% ajasta mikään muu kuin sohvannurkka ja netflix ei kiinnosta. Töissä mulla on kyllä uudet haasteet työtehtävien vaihtumisen myötä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sekään ei tuntunut yksinään niin kuormittavalta kuin mitä kokonaisvaltainen olotilani antoi ymmärtää. Joulukuu on täynnä vapaapäiviä, meillä on varattuna reissu Tukholmaan joulupyhien ajaksi ja pienenä taustaprojektina tällä hetkellä on oman kodin etsiminen - lainalupauskin siis löytyy jo taskusta. Asioiden pitäisi siis olla hyvin, mutta meikämandoliini on vain yksi stressipallo ja pinna kireällä milloin mistäkin syystä.

Olen jo tovin yrittänyt tarkastella näitä olotiloja hiukan analyyttisemmin ja todennut että mua rassaa erityisen paljon välitilassa eläminen. Tiedättehän, oppari on loppusuoralla mutta olet yhä "vain" opiskelija. Olet valmiina työelämään, mutta sitä unelmien työpaikkaa ei ole vielä tullut eteen. Olet päättänyt toteuttaa jonkun unelmasi mutta et vielä tiedä miten. Kun on jo valmis muutokseen, mutta sen toteutuminen viivästyy syystä tai toisesta. Mulle viime vuosina näitä välitiloja ovat olleet juurikin opparin valmistuminen, oma ja Tommin sijoittuminen työelämään, päätös naimisiinmenosta ja lastenhankinnasta (=ei vielä ajankohtaista, älkää vielä innostuko) sekä nyt viimeisimpänä asumiskuviot ja vähän työelämäkin.

Tällaisina hetkinä toivoisi, että olisi löytänyt sen oman juttunsa miten suhtautuu maailman myllerryksiin ja ottaa oman paikkansa enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Kenelle se on joogaa tai mediaatiota, kenelle se on kirjoittamista, kenelle mökillä rentoutumista. KonMaria ja Salaisuutta olen viime päivinä selaillut, mutta niiden opetuksien sisäistäminen tuntuu vaativan jonkinlaista mielenrauhaa. Tuntuu kuin kaipaisin jonkinlaista elämän ohjekirjaa, jos tuntuu tältä niin tee näin -meininkiä. Mutta kukapa muu osaisi tämän pääkopan sekasorron pistää ojennukseen jos en minä itse, joten projekti harmonia jatkukoon... En ole kavereillekaan tästä viitsinyt kauheasti mainita, koska kun ulkoiset aspektit on kunnossa niin tuntuu tyhmältä selittää, että yhyy kun mulla nyt vaan on jostain syystä kovin vaikeaa.

Yksi yllättävä piristyselementti on ollut Hidasta elämää -sivuston instagram-tili (kuvakaappaus sieltä myös). Jostain syystä sieltä on tupsahdellut mun kuvafeedille just eikä melkein mielialaani sopivia mietelauseita. Henkiseen hyvinvointiin panostaminen on siis kyllä erittäin kiinnostavaa, mutta tällaiselle masennukseen taipuvaiselle ei todellakaan helppoa. Toistaiseksi yritän siis vain rämpiä päivästä toiseen ja yrittää edes vähän pitää sosiaalisia suhteita yllä ettei kaverit ihan katoaisi. Sentään mulla on melkoisia huipputyyppejä työkavereina, vaikka ei vapaa-ajalla jaksaisi sosialisoitua kenenkään muin kuin Tommin kanssa niin töissä tulee väkisinkin hymyiltyä edes kerran päivässä, yleensä useammankin kerran (:

Nyt syön karjalanpiirakan iltapalaksi ja alan rauhoittua nukkumaanmenoa varten, huomenna on uusi päivä ja uusi viikko. Ei uhka vaan mahdollisuus.

Yövuorolaisen päivä kuvina

Jatkuvaa yövuoroa tehneenä sain usein kysymyksiä mun vuorokausirytmistä niin päätin kyhätä tällaisen mahdollisimman "arkisen" Päivä kuvina -postauksen tarkkoine kellonaikoineen. Kuten tiedätte, yövuoro loppui juhannuksena eli näiden kuvien ottamisesta onkin jo vierähtänyt tovi, mutta sen verran tiukasti selkärankaan tuo rytmi jämähti että vieläkin välillä ihmettelee "vääriin" aikoihin hereilläoloa :D Nyt siis luvassa paljon kuvia ja vähän tekstiä. Pidemmittä puheitta, this is how i roll (as a night-worker).

14:42, huomenta! Jos ei ole mitään aikataulutettua menoa niin pyrin nukkumaan 7,5 tunnin unet, yleensä siis heräilin puoli kolmen ja kolmen välillä ja sain viettää hetken omaa aikaa ennen kuin Tommi tuli töistä kotiin.

15:18, hammaspesu, vitamiinit naamaan, kookosöljyn purskuttelu. Aamupalaa samalla kun seurasin telkkarista Neljät häät Amerikassa, iltapäivisin tulee sopivasti tällaista aivot narikkaan -ohjelmaa 8)

16:31, tiskaamista ja työpöydän siivousta. Mun makkarissa sijaitseva työpöytä on oikea murheenkryyni, siihen tulee aina heitettyä kaikennäköistä sälää jolle ei heti jaksa etsiä oikeaa sijoituspaikkaa. Kuvassa oleva pöytäkin on muuten laitettu jo kiertoon ja tilalle tuli pienempi yhdellä vetolaatikolla varustettu pöytä. Joka sekin on tyhjänpanttina tällä hetkellä koska kirjoitan tätä postausta läppäri sylissä sohvalla :D

17:48, pöytä siivottu, sitten IKEAan!

18:43, kiertelyn jälkeen tuli nälkä, lihapullia siis naamariin ja Prisman kautta kotio.

19:23, juotiin kotona jälkkärikaffet ja näpyttelin blogiin yhden USA-postauksen.

20:55, töihinlähtöaika alkoi lähestyä, joten piti tehdä eväät valmiiksi. Puuroa mustikoilla ja siemenillä, salaattia sekä jogurtti ja satsuma. Mun kropalle sopi tällainen "jokaisella tauolla jotain kevyttä" -ruokarytmi yhden isomman safkan sijaan, siksi en yleensä syönyt töissä lämmintä ruokaa.

21:24, yötyöläinen hyppää fillarin selkään ja singahtaa töihin kymmeneksi. Työpaikan pihalla huomasin taivaalla leijailevan kuumailmapallon, niitä näkyi tuossa alkukesästä yllättävän usein.

06:12, ihmisiä bussipysäkillä matkalla töihin tai kouluun ja meikälikka fillaroi himaan. Hauska ajatus, että mun työpäivä on ohi ennen kuin useimmilla ehtii se edes alkaa (:

06:22, kasvojenpuhdistuksen (misellivesi on paras keksintö ikinä!) ja hammaspesun jälkeen hetki jutskailua vastaheränneen Tommin kanssa ja sitten petiin.

06:42, yövuoron jälkeen en koskaan enää ottanut kännykkää esille muuten kuin asettaakseni herätyksen, sängyssä rentouduin lukemalla kirjaa tai tekemällä sanaristikoita.

07:05, Tommille toivotettu hyvää työpäivää joten laput silmille ja unta kaaliin!

Mitäs tykkäsitte? Ehkä tällaisia voisi tehdä toistekin, vaikka joskus vapaapäivistä tai viikonlopuista (: