No niin, jospa muutaman sanan vielä runoilisi osastolla olosta ja toipumisen ensiaskelista.
E oli tosiaan ensimmäiset elinvuorokautensa keskolassa rajun alun takia. Oli hurjaa kun sellaisella pienellä rääpäleellä meni piuhoja siellä täällä ja kanyyli löytyi sekä kämmenselästä että otsasta, oli kuulemma saanut antibioottia sekä kipulääkettä kun aristi niin paljon sitä imukupista tullutta pahkaa. Kuulin myös jälkikäteen hoitajilta että poika oli ollut todella ärtynyt ensimmäiset tunnit nopeasta toipumisesta huolimatta, mutta rauhottui kuulemma heti sen jälkeen kun oli päässyt ekaa kertaa mulle ihokontaktiin (: Mä olin vielä aivan kuollut, joten pääsin lepäilemään samalle osastolle johon olin tullut käynnistykseenkin ja Tommikin lähti kotiin suihkuun ja päikkäreille.
Osastolla hoitajat kyselivät multa imetyksestä ja sanoin että asia on mulle edelleen mysteeri, joten kokeiltiin käsinlypsämistä ja olin ihan äimänä kun kummastakin rinnasta saatiin pari tippaa tiristettyä. Sain ohjeet sähköpumpun käyttöön yms. jotta saataisiin maidontuotanto käyntiin vaikka vauva ei ollutkaan vierellä koko ajan. Kävin ilmeisesti jotenkin niin ylikierroksilla etten pystynyt hetkeksikään torkahtamaan, joten siinä juttelin yhden meijän vauvaryhmän äidin kanssa (hänen poikansa oli myös keskolassa) ja söin lounasta, jonka jälkeen lähdin hieman haparoiden hipsimään kohti keskolaa. Poika olikin juuri hereillä niin sain ottaa hänet heti syliin ja torkuttiin supermukavassa nojatuolissa ehkä puolisen tuntia. Keskolan hoitajan kanssa kokeiltiin myös ensimmäistä imetystä, oli aika villi tunne kun yhtäkkiä E sai kunnon otteen ja alkoi imeä! Mä taas hormonipäissäni itkeä pillitin ja sain soperrettua hoitajalle että voisiko hän ottaa kuvan todisteeksi tästä jos jostain syystä jääkin myös viimeiseksi kerraksi... Imetyksen jälkeen mä lähdin taas osastolle ja käytiin alkuillasta vielä Tommin kanssa yhdessä keskolassa, Tommi pääsi vaipanvaihtohommiinkin. Illalla kun kaaduin osaston sänkyyn niin olin ollut hereillä aikalailla 40h niitä muutamia torkkuja lukuunottamatta.
Torstaiaamulla herätessä oli melko höperö olo. Pikkuhiljaa aivot kasailivat edellisten päivien tietoja kokonaisuudeksi, tajusin olevani TYKSissä, mulla ei ollut enää raskausmahaa (ainakaan ihan niin isoa) ja totesin, että mulla on vissiin poikavauva samassa rakennuksessa :D Tommikin laittoi heti aamusta viestiä että "Onko tää totta, onko meillä poika?". Mulla oli edelleen jokseenkin jyrän alle jäänyt olo, mutta lähdin taas heti aamupalan jälkeen E:n luokse, harjoiteltiin taas imetystä ja vaipanvaihtoa. Pojalle oli myöhään edellisenä iltana laitettu nenämahaletku ja kuulemma yöllä oksentanut ruskeaa limaa, oli siis ilmeisesti hörpännyt vähän lapsivettäkin jossain kohtaa. Onneksi muuten osoitti koko ajan piristymisen merkkejä, käsien hienomotoriset spontaanit liikkeet olivat lisääntyneet ja oli selvästi ottanut Tommiin katsekontaktia.
Perjantaina singahdin heti aamusta keskolaan, sillä yhdeksältä oli lääkäreiden kierros niin menin kuuntelemaan heidän mielipiteensä pojan voinnista kun se keskiviikkoaamuinen selostus oli jostain syystä mennyt vähän ohi... Meinasin taas torkahtaa siinä supermukavassa nojatuolissa vauva sylissä istuen kun lääkärit pamahtivat paikalle ja ensitöikseen kysyivät multa miten E:llä menee. Hetken jouduin keräilemään aivosoluja kasaan, jotta sain selitettyä edes jotain järkevää ja lopputuloksena lääkärit totesivat etteivät näe estettä sille että mini pääsisi vielä saman päivän aikana mun kanssa yhdessä osastolle. Mua jännitti se tosi paljon, kun tuo oma toipuminen oli vielä todella kesken ja varsinkin kaikki istumiset ja sänkyynmenot tuottivat vielä vaikeuksia epparihaavan takia. Perjantaina alkuillasta siis kerättiin taas mun kimpsut ja kampsut, siirryttiin synnytysvuodeosasto 2:lle ja odoteltiin että osaston lastenhoitaja käy pojan hakemassa meidän luokse.
Tommin lähdettyä ja mun syötyä iltapalaa pyysin hoitajaa auttamaan vauvan mun paidan sisälle ihokontaktiin, pienen iltaimetyksen jälkeen nukahdettiin molemmat. Yöllä piti soittaa hoitaja paikalle kun en pystynyt yksin nousemaan ylös vauva kainalossa ja E:nkin oli tarkoitus saada lisämaitoa imetysten lisäksi. Osastolla sanottiin, että ei tarvitse syöttää x tunnin välein vaan mennään pitkälti vauvantahtisesti, mutta pojalla oli paino laskenut sen verran että imetyksen yhteydessä tehtävien syöttöpunnitusten perusteella päätettiin että noin kolmen tunnin välein olisi hyvä antaa lisämaitoa. E vaan oli niin hyvä nukkuja että välillä vähän venähti nuo välit :D
Oli sopivasti viikonloppu niin Tommi vietti paljon aikaa meidän kanssa ja otti vetovastuun vaipanvaihdoista sekä pulloruokinnasta, ilmeisesti musta näki kilometrien päähän että oon edelleen ihan romuna synnytyksestä. Muutamia vieraitakin kävi ja viikonloppu kului nopeasti. Maanantaiaamuna vauvasta otettiin verikokeita ja fysioterapeutti tuli tarkistamaan näkyykö vielä merkkejä hapenpuutteesta. Saatiin lähete kehitysseurantapoliklinikalle kun poika on kahden kuukauden ikäinen (eli ensi viikon alussa, jaiks!) ja ennen puoltapäivää oli vielä lastenlääkärin tarkistus. Olin sanonut Tommille että ottaa kaukalon ja kotiutumisvaatteet mukaan ihan varmuuden vuoksi ja niin me päästiinkin maanantaina yhdessä kotiin koko poppoo (:
E oli tosiaan ensimmäiset elinvuorokautensa keskolassa rajun alun takia. Oli hurjaa kun sellaisella pienellä rääpäleellä meni piuhoja siellä täällä ja kanyyli löytyi sekä kämmenselästä että otsasta, oli kuulemma saanut antibioottia sekä kipulääkettä kun aristi niin paljon sitä imukupista tullutta pahkaa. Kuulin myös jälkikäteen hoitajilta että poika oli ollut todella ärtynyt ensimmäiset tunnit nopeasta toipumisesta huolimatta, mutta rauhottui kuulemma heti sen jälkeen kun oli päässyt ekaa kertaa mulle ihokontaktiin (: Mä olin vielä aivan kuollut, joten pääsin lepäilemään samalle osastolle johon olin tullut käynnistykseenkin ja Tommikin lähti kotiin suihkuun ja päikkäreille.
Osastolla hoitajat kyselivät multa imetyksestä ja sanoin että asia on mulle edelleen mysteeri, joten kokeiltiin käsinlypsämistä ja olin ihan äimänä kun kummastakin rinnasta saatiin pari tippaa tiristettyä. Sain ohjeet sähköpumpun käyttöön yms. jotta saataisiin maidontuotanto käyntiin vaikka vauva ei ollutkaan vierellä koko ajan. Kävin ilmeisesti jotenkin niin ylikierroksilla etten pystynyt hetkeksikään torkahtamaan, joten siinä juttelin yhden meijän vauvaryhmän äidin kanssa (hänen poikansa oli myös keskolassa) ja söin lounasta, jonka jälkeen lähdin hieman haparoiden hipsimään kohti keskolaa. Poika olikin juuri hereillä niin sain ottaa hänet heti syliin ja torkuttiin supermukavassa nojatuolissa ehkä puolisen tuntia. Keskolan hoitajan kanssa kokeiltiin myös ensimmäistä imetystä, oli aika villi tunne kun yhtäkkiä E sai kunnon otteen ja alkoi imeä! Mä taas hormonipäissäni itkeä pillitin ja sain soperrettua hoitajalle että voisiko hän ottaa kuvan todisteeksi tästä jos jostain syystä jääkin myös viimeiseksi kerraksi... Imetyksen jälkeen mä lähdin taas osastolle ja käytiin alkuillasta vielä Tommin kanssa yhdessä keskolassa, Tommi pääsi vaipanvaihtohommiinkin. Illalla kun kaaduin osaston sänkyyn niin olin ollut hereillä aikalailla 40h niitä muutamia torkkuja lukuunottamatta.
Perjantaina singahdin heti aamusta keskolaan, sillä yhdeksältä oli lääkäreiden kierros niin menin kuuntelemaan heidän mielipiteensä pojan voinnista kun se keskiviikkoaamuinen selostus oli jostain syystä mennyt vähän ohi... Meinasin taas torkahtaa siinä supermukavassa nojatuolissa vauva sylissä istuen kun lääkärit pamahtivat paikalle ja ensitöikseen kysyivät multa miten E:llä menee. Hetken jouduin keräilemään aivosoluja kasaan, jotta sain selitettyä edes jotain järkevää ja lopputuloksena lääkärit totesivat etteivät näe estettä sille että mini pääsisi vielä saman päivän aikana mun kanssa yhdessä osastolle. Mua jännitti se tosi paljon, kun tuo oma toipuminen oli vielä todella kesken ja varsinkin kaikki istumiset ja sänkyynmenot tuottivat vielä vaikeuksia epparihaavan takia. Perjantaina alkuillasta siis kerättiin taas mun kimpsut ja kampsut, siirryttiin synnytysvuodeosasto 2:lle ja odoteltiin että osaston lastenhoitaja käy pojan hakemassa meidän luokse.
Nyt on tosiaan vajaat 2kk harjoiteltu elämää kolmihenkisenä perheenä, ristiäisetkin juhlittiin äitienpäivän aattona. Melkoiset helteet pukkas jo tähän toukokuulle, normaalisti varsin hyväuninen jäpikkä on tässä viime päivät nukkunut sellaisia 20-30min pätkiä päikkäreitä. Onneksi torppa pysyy siedettävän viileänä ja yöt nukutaan pääsääntöisesti hyvin. Ja yllättävän hyvin olen pärjännyt kaksin E:n kanssa, onneksi mulla on lähipiirissä muitakin äitiyslomalaisia tai muuten vapaallaolijoita niin aina on saanut seuraa kun on liikenteeseen lähtenyt. Tommin siskokin jää kesäkuun alussa pois töistä, heidän kuopuksensa on määrä syntyä heinäkuussa. Mahtavaa kun E:llä on puolen vuoden säteellä sekä vanhempi että nuorempi serkkupoika ja muutenkin rakastava suku ympärillä.
Nyt menee niin siirappiseksi että taidan lopetella ja syödä lounasta kun tuo muksu näyttää nukkuvan yllättävän hyvin, löytyi vaunuille tarpeeksi viileä spotti kellarin ovenpielestä, siihen ei aurinko pääse oikein missään kohtaa päivää paistamaan ja lämmittämään :D
