Olen jo hetken ihmetellyt miksi olen niin stressaantunut. Mieli mustenee pienimmästäkin syystä ja 90% ajasta mikään muu kuin sohvannurkka ja netflix ei kiinnosta. Töissä mulla on kyllä uudet haasteet työtehtävien vaihtumisen myötä, mutta ensimmäisen viikon jälkeen sekään ei tuntunut yksinään niin kuormittavalta kuin mitä kokonaisvaltainen olotilani antoi ymmärtää. Joulukuu on täynnä vapaapäiviä, meillä on varattuna reissu Tukholmaan joulupyhien ajaksi ja pienenä taustaprojektina tällä hetkellä on oman kodin etsiminen - lainalupauskin siis löytyy jo taskusta. Asioiden pitäisi siis olla hyvin, mutta meikämandoliini on vain yksi stressipallo ja pinna kireällä milloin mistäkin syystä.
Olen jo tovin yrittänyt tarkastella näitä olotiloja hiukan analyyttisemmin ja todennut että mua rassaa erityisen paljon välitilassa eläminen. Tiedättehän, oppari on loppusuoralla mutta olet yhä "vain" opiskelija. Olet valmiina työelämään, mutta sitä unelmien työpaikkaa ei ole vielä tullut eteen. Olet päättänyt toteuttaa jonkun unelmasi mutta et vielä tiedä miten. Kun on jo valmis muutokseen, mutta sen toteutuminen viivästyy syystä tai toisesta. Mulle viime vuosina näitä välitiloja ovat olleet juurikin opparin valmistuminen, oma ja Tommin sijoittuminen työelämään, päätös naimisiinmenosta ja lastenhankinnasta (=ei vielä ajankohtaista, älkää vielä innostuko) sekä nyt viimeisimpänä asumiskuviot ja vähän työelämäkin.
Tällaisina hetkinä toivoisi, että olisi löytänyt sen oman juttunsa miten suhtautuu maailman myllerryksiin ja ottaa oman paikkansa enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Kenelle se on joogaa tai mediaatiota, kenelle se on kirjoittamista, kenelle mökillä rentoutumista. KonMaria ja Salaisuutta olen viime päivinä selaillut, mutta niiden opetuksien sisäistäminen tuntuu vaativan jonkinlaista mielenrauhaa. Tuntuu kuin kaipaisin jonkinlaista elämän ohjekirjaa, jos tuntuu tältä niin tee näin -meininkiä. Mutta kukapa muu osaisi tämän pääkopan sekasorron pistää ojennukseen jos en minä itse, joten projekti harmonia jatkukoon... En ole kavereillekaan tästä viitsinyt kauheasti mainita, koska kun ulkoiset aspektit on kunnossa niin tuntuu tyhmältä selittää, että yhyy kun mulla nyt vaan on jostain syystä kovin vaikeaa.
Yksi yllättävä piristyselementti on ollut Hidasta elämää -sivuston instagram-tili (kuvakaappaus sieltä myös). Jostain syystä sieltä on tupsahdellut mun kuvafeedille just eikä melkein mielialaani sopivia mietelauseita. Henkiseen hyvinvointiin panostaminen on siis kyllä erittäin kiinnostavaa, mutta tällaiselle masennukseen taipuvaiselle ei todellakaan helppoa. Toistaiseksi yritän siis vain rämpiä päivästä toiseen ja yrittää edes vähän pitää sosiaalisia suhteita yllä ettei kaverit ihan katoaisi. Sentään mulla on melkoisia huipputyyppejä työkavereina, vaikka ei vapaa-ajalla jaksaisi sosialisoitua kenenkään muin kuin Tommin kanssa niin töissä tulee väkisinkin hymyiltyä edes kerran päivässä, yleensä useammankin kerran (:
Nyt syön karjalanpiirakan iltapalaksi ja alan rauhoittua nukkumaanmenoa varten, huomenna on uusi päivä ja uusi viikko. Ei uhka vaan mahdollisuus.
Olen jo tovin yrittänyt tarkastella näitä olotiloja hiukan analyyttisemmin ja todennut että mua rassaa erityisen paljon välitilassa eläminen. Tiedättehän, oppari on loppusuoralla mutta olet yhä "vain" opiskelija. Olet valmiina työelämään, mutta sitä unelmien työpaikkaa ei ole vielä tullut eteen. Olet päättänyt toteuttaa jonkun unelmasi mutta et vielä tiedä miten. Kun on jo valmis muutokseen, mutta sen toteutuminen viivästyy syystä tai toisesta. Mulle viime vuosina näitä välitiloja ovat olleet juurikin opparin valmistuminen, oma ja Tommin sijoittuminen työelämään, päätös naimisiinmenosta ja lastenhankinnasta (=ei vielä ajankohtaista, älkää vielä innostuko) sekä nyt viimeisimpänä asumiskuviot ja vähän työelämäkin.
Tällaisina hetkinä toivoisi, että olisi löytänyt sen oman juttunsa miten suhtautuu maailman myllerryksiin ja ottaa oman paikkansa enemmän tai vähemmän kaoottisessa tilanteessa. Kenelle se on joogaa tai mediaatiota, kenelle se on kirjoittamista, kenelle mökillä rentoutumista. KonMaria ja Salaisuutta olen viime päivinä selaillut, mutta niiden opetuksien sisäistäminen tuntuu vaativan jonkinlaista mielenrauhaa. Tuntuu kuin kaipaisin jonkinlaista elämän ohjekirjaa, jos tuntuu tältä niin tee näin -meininkiä. Mutta kukapa muu osaisi tämän pääkopan sekasorron pistää ojennukseen jos en minä itse, joten projekti harmonia jatkukoon... En ole kavereillekaan tästä viitsinyt kauheasti mainita, koska kun ulkoiset aspektit on kunnossa niin tuntuu tyhmältä selittää, että yhyy kun mulla nyt vaan on jostain syystä kovin vaikeaa.
Nyt syön karjalanpiirakan iltapalaksi ja alan rauhoittua nukkumaanmenoa varten, huomenna on uusi päivä ja uusi viikko. Ei uhka vaan mahdollisuus.
